Edellisessä jutussani muistelen teiniaikojani. Nyt muistelen vähän lisää. Erinäisten yhteensattumien summautumana istuin eräänä kevättalvisena päivänä Ford Anglian kuljettajanpenkillä ja painoin kaasua. Moottori huusi, koska auton takapyörät olivat ilmassa. Anglia kiikkui mahansa varassa tienreunan lumipenkalla nokka tielle päin.
Hetkeä aikaisemmin olin lähtenyt kotoani kohti kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa selluloosatehtaastaan tunnettua paikkakuntaa tarkoituksenani osallistua siellä sijaitsevassa koulussa pidettävään ylioppilastutkintovaatimuksiin kuuluvaan psykologian suulliseen tenttiin. (Lyhyiden lauseiden jälkeen on hyvä kirjoittaa pitempi.)
Kuljin tavalliset koulumatkat linja-autolla, mutta nyt kun oli kortti, lupa ja luottamusta sekä iltapäivä, kävin matkaan autolla.
Mikäli Haarla ei olisi perustanut Lievestuoreelle selluloosatehdasta, tuskin sille kylälle olisi tullut oppikouluakaan, jolloin, mikäli minut olisi oppikouluun hyväksytty, olisi matka suuntautunut Rautalammille tai Pieksämäelle, joilla paikkakunnilla moni meidän pitäjäläinen opissa kävi. Nykyinen Ysitie on kuin lentokentän kiitorata verrattuna Aseman, Kovalanmäen ja Niemisjärven - tai vaihtoehtoisesti Venekosken kautta mutkittelevaan ja mäkiseen kuoppaiseen öljysoratiehen. Ennen öljysoraa tielle levitettiin mainitun tehtaan tumman lageroluen väristä jätelipeää, joka sitoi pölyn, muodosti kuivalla ilmalla kovan pinnan, mutta muuttui sateella pahanhajuiseksi liejuksi tursuen paljain jaloin kävellessä mukavasti varpaanvälilöistä.
Mikäli aikanaan rakennettaessa rautatietä Jyväskylästä Pieksämäelle linjaus olisi ollut toinen, ei paikkakunnallemme Q-veden eri rannoille olisi muodostunut kahta taajamaa, ja todennäköisesti keskittymisen ansiosta olisi oppikoulukin saatu aikaisemmin.
Mikäli olisin mennyt kansakoulusta jatko-opintoihin omalla paikkakunnalla aloittaneeseen kouluun paria vuotta myöhemmin, en olisi istunut Angliassa tienpenkalla moottoria huudattamassa.
Mikäli 1960-luvun puolivälin tienoilla voimassa olisi ollut kattonopeus, en ehkä silloinkaan olisi kuvattuun tilanteeseen joutunut. Kaasupolkimessa oli tuolloin kaksi asentoa.
Hetkistä ennen penkalle pyörähtämistä olin ohittanut myymäläauton. Sohjo ropisi Anglian pohjaan, talvirenkaat pitkine Tikka-nastoineen pitivät liikkeen vielä hallinnassa. Myymäläauto jäi mutkan taakse. Uusi suora aukeni, painoin kaasua, ja auton perä ohitti etuosan oikealta ja jatkoi kulkuaan kohti tien vasenta reunaa, minne veti mukanaan myös loput autosta.
Myymäläauto tuli paikalle, pysähtyi, ja kuljettaja tiedusteli, miksi en ajanut vielä kovempaa. Myymäläautossa on köyttä, jos ei muuten niin varmaan myytävänä. - Kato, ettei keitä, kuljettaja sanoi tielle vetämisen jälkeen.
Mikäli myymäläautoja ei olisi 1960-luvulla ollut, en olisi ehkä joutunut ojaan, enkä toisaalta päässyt sieltä poiskaan.
Pääsin tentistä läpi, ehkä pienellä paniikkiasteikkohelpotuksella.