Illalla kympin uutisten jälkeen sää ulkona vaikuttaa keväisen toiveikkaalta. Luotettava vanhanaikainen mittari toteaa ulkolämpötilan olevan viitisen astetta Celsiuksen asteikolla. Kaikki lumi näkyy sulaneen, vettä tihuuttaa, on sumuista.
Nousin aamulla seitsemältä, keitin vettä ja puuroa, käynnistin kahvinkeittimen ja sytytin tulen uuniin. Yhdeksän jälkeen ajoin autolla Lidliin, josta ostin alle euron kilo maksavia isoja banaaneja/neita, karjalanpaistia, tomaatteja ja pakkauksen alushousuja (2 paria/kpl). Miksiköhän housuja myydään pareittain, vaikka niitä olisi vain yksi? Lidlin jälkeen kävin uimahallissa, jossa etelän perunankaivuuloman takia oli porukkaa aika lailla.
Kello 11 alkaa yksi mieliohjelmistani televisiossa. Se on Ruotsin TV:n tietokilpailu "Vem vet mest?" Joka ikinen arkipäivä estradille marssitetaan kahdeksan tietävää henkilöä, joista loppuhuipennukseen jää kolme. Maahanmuuttajataustaisen näköisiä ja -nimisiä on useimmiten mukana. Juontaja Rickard Olsson kyselee helppoja ja vaikeita, kuten tänään esimerkiksi tiedusteltiin, mikä valtio sijaitsee Ahvenanmeren länsipuolella, ja mikä oli suomalaisen Topi-nimisen Agents-yhtyeen solistin sukunimi.
Illalla viimeiseksi katsottiin "Pitääkö olla huolissaan"-ohjelmaa, jossa raadin vierailevana jäsenenä oli pappi Heinimäki Jaakko. Yhdessä yleisökysymyksessä kysyttiin Mooseksen läskiyteen liittyvistä huolenaiheista, josta Heinimäki sai kimmokkeen kertoa tämän esitelleen käskytauluja Israelin kansalle seuraavasti:
- Ensin hyvät uutiset, Mooses sanoi, sain tingittyä käskyt kymmeneen. Sitten huonot, huorinteko on edelleen synti.
Tuomaristo totesi yksimielisesti Mooseksen olleen solakka mies, kuten Gustav Doren piirroksista kuvaraamatuissa voimme todeta. Kovin läski tyyppi ei kiertele neljääkymmentä vuotta erämaassa viiriäisravinnolla.
Olen lähettänyt ohjelmaan kysymyksen Tuomas Kyrön, Miika Nousiaisen ja Kari Hotakaisen pohdittavaksi, saa nähdä, julkaistaanko sitä.
Papista ja uskonnosta päästään seuraavaan kirjallisuuskysymykseen:
Mikä romaani alkaa suomennettuna seuraavasti (suomennos ei ole Googlen tekemä, henkilön nimi lyhennetty):
Pullea BM tuli ulos portaikon ylätasanteelta kantaen arvokkaasti saippuavaahtokuppia, johon oli aseteltu peili ja partahöylä. Keltainen avoin aamutakki heilahteli selkäpuolella leudossa aamuilmassa. Hän kohotti kuppia ja messusi:
—Introibo ad altare Dei.
Lopetettuaan hän kurkisti pimeään kierreportaikkoon ja karjaisi:
—Ylös sieltä, tule tänne, senkin hirveä jesuiitta!