Uks on avatud

Keväisiin askareisiini kuuluu lumen poistaminen kellarin oven edestä. Talven mittaan sitä on siihen kasailtu lämpöeristeeksi. Mukava on näin kesäajanlaskuun siirryttäessä saada ovi auki. Kellaritilaan mennään ulkokautta pariovista. Talon rakentaja runsaat 60 vuotta sitten suunnitteli sinne pientä verstasta esimerkiksi pyörien huoltoa varten. Autotallina se oli meitä edellisillä omistajilla, nyt siellä on muuta tavaraa. Kymmenkunta vuotta sitten se toimi rock-yhtyeen harjoituskämppänä. Jytke kuului mukavasti yläpuoliseen keittiöön ja todisti nuorison olevan poissa muusta pahanteosta. Toisen parioven edessä kasvaa voikukkia estäen sen aukeamisen, mutta hyvin sinne yhdestäkin ovesta pääsee, kun ei autolla tarvitse ajaa.

Samasta askareesta olen julkaissut samantapaisen kuvan neljä vuotta sitten. Näin sykleissä elämä ja lumityöt pyörivät. Tässä linkissä syklistä elonpolkua esittävän kuvan lisäksi näyttää olevan pyöräverstastakin joskus tarvitseva syklinen motorcyckel.

Porschen perässä pääsiäisenä

Tänään vein pääsiäisvieraan entisen Keski-Suomen läänin pääkaupunkiin. Edestakaista matkaa kertyi runsaat 300 kilometriä. Matkaa kerrytti poikkeaminen mökille, josta kyytiin tuli muutama banaanilaatikollinen. Banaanien, joita vielä ei Keski-Suomessa kasva, sijasta boksit täytettiin pilkkeillä, joilla uuni lämpiää tuottaen kypsyyttä liharuokiin ja poistaen koleutta sisäilmastosta.

Valtatiellä numero yhdeksän Jari-Pekka-nimisen polttoaine- ja ruokatäydentämön kohdalta Savoon päin aina Koskelo-nimiseen polttoaine- ja ruokatäydentämöön asti ajoin hopeanharmaan urheiluauton perässä. Ajattelin ensin sen häipyvän heti sen siliän tien horisonttiin valtatiellä, mutta ei - se noudatti kahdeksankympin nopeusrajoitusta kutakuinkin kuten minäkin, kuten kuvasta tarkkaavainen lukija voi huomata. Jos kyseessä olisi ollut Audi tai pari muuta saksalaismerkkiä, en varmaankaan niin kauaa peräpäätänsä olisi ihaillut. Tilannetta vielä juhlisti, kun tuolla matkalla vastaan tuli kaksi Jaguaria.

Auto voidaan mieltää luonnonvaroja riistäväksi ja ympäristöä pilaavaksi hirvitykseksi. Toisaalta se on erinomainen ihmiskeksintö ja ratkaisu moneen pulmaan asiallisessa käytössä. Omistaessani aikoinani Rättisitikan kuuluin myös 2CV-kiltaan, jonka vuosikokoukseen, Mööttiin, kerran osallistuimme. Sanon nyt tämän oikein kauniisti ja pyydän anteeksi, jos loukkaan jotakuta: - Yhden asian liikkeet pyrkivät olemaan yhden asian liikkeitä, ja kukin tulkoon uskollaan harrastusvälineeseensä autuaaksi.

Kulttuuriväki ja muut älykköpiirit ihmettelevät ihmisten kiinnostusta autoihin. Jotkut asiantuntemattomat toimittajat kirjoittavat jopa Pobedan (победа) kahdella kovalla peellä, joka muoto taas on suomalaista renkutusmusiikkia esittävän orkesterin nimi. Popeda ei sentään tainnut esittää kappaleita "Öljyköljy ja pensapensa" ja "Kiltin sedän kiltti auto", jotka olivat erään vuosikymmenen asenteellisia valistusbiisejä, varmaankin ihan vilpittömässä tarkoituksessa tehtyjä.

Hauska oli kerran kyyditä M.A. Nummista kissa ja jänis-koululaiskeikalle. Skodalla silloin ajettiin ja hän ihasteli ajokin hyviä ajovaloja. Muistaakseni Citroën-miehiä sanoi olevansa. Auton kasettisoittimesta tulevat Sibelius-tulkintani huvittivat suuresti, ja ilokseni varovaisuuden vuoksi hyvin pieni pätkä soitettiin hänen ja Juha Siltasen Yömyöhä-ohjelmassa, jota satuin kuuntelemaan muuten sangen surkeiden mielialojen vallassa yliopistosairaalan tyynyradiosta.

Me 1940-luvulla syntyneet maalaispojat näimme lapsuusvuosinamme muitakin kuin nykyisen kaltaisia katumaasturimöhkäleitä. Reo, Goggomobil, Jowett, Lloyd, Standard Vanguard, Tatraplan, Aero Willys, Henry J, Singer, Hillman, Morris, Sunbeam, Simca, Vedette, Rambler, EMW, Hansa Goliath, Borgward Isabella... No, olihan noita, ja lisää opiskeltiin kahvipakettien korteista.

Maalaiskirkonkylässä ei autoa ollut joka mökissä, ja kylällä satunnaisesti nähdyt oudot kulkupelit bongattiin välittömästi. Kulttuurihistoriaahan se osaltaan on.

Sanokaapa muuten, montako automerkkiä seuraava sana sisältää:

Hyundaihatsuzukisuzu.

Hyvää pääsiäistä!

Kohti vegaaniutta 4

Anna Mäen työpaikan opettajainhuoneessa käydään välituntikeskusteluja. Päivittäin valokeilaan nousee Rickin ja Mayan suhde. Miesopettajia kiinnostaa, onko Rick pystynyt pitämään näppinsä ja muut ruumiinosansa erossa naisestaan, vai onko tämä niin hyvin operoitu, että täydestä on mennyt. Brysselin tapaukset puhuttavat niinikään, varsinkin kun parikin opettajaa on EU:n pääkaupungissa käynyt seminaarimatkalla ja kulkenut tietyn metroaseman kautta. Terrorismi tuomitaan, kuten myös huivipäisten pääsiäistrullien pilkkaaminen. Kuvaamataidon tuntiopettaja on piirrättänyt oppilaillaan ennen pääsiäistä aiheeseen liittyviä töitä. Jäniksiä, kananpoikia, munia ja luudalla lenteleviä huivipäisiä noitia on ripustettu kuvisluokan seinälle. Varsinkin noitakuvat ovat opettajan mielestä onnistuneita, vaikka jossakin liian märälle paperille laveeratussa työssä keltainen kuu valuu tumman violetin taivaan ja luudanvarrella tasapainoilevan kissan päälle.

Myös kirjallisuudesta keskustellaan. Teknisten töiden opettaja Reijo on lukenut kaikki Päätalot ja käyttää niissä olevia sanontoja työkavereidensa ja oppilaidensa kanssa kommunikointiin.

- Mitenkäs sulla nyt oikein humeetikoppa sassaroi, saattaa hän kysäistä tasohöylällä lautansa liian ohueksi jyystäneeltä, tai huutaa vessan ovella tupakkaväijyssä ollessaan - Mitäs täällä nyt kikotellaan? Reijo on hyvä kääntämään sanoja ainakin osittain omatekoiselle viron kielelle, ja saa usein uudesta oivalluksestaan myötämielisen hymyn kuulijalta.

- Kalle Peamaja epakindluse talv.

Kieltenopettaja Anna ottaa kahden kesken puheeksi ruokavalion. Hän tietää, että viereinen kollega on kasvissyöjä. Tämä ei kuitenkaan ole vegaani, ja voi käyttää muuten kuin ruoassaan eläinperäisiä tuotteita. Anna kertoo kautta rantain, kuinka eräs hänen tuntemansa henkilö on päättänyt ryhtyä vegaaniksi, ja kollega sanoo pysyttäytyvänsä kasvisruoassa, mutta grillikauden alussa, kun mies paistaa rasvaa tiriseviä kasslerpihvejä ja kirpeästi maustettuja bratwursteja sekä broilerinsiipiä, saattaa hän muutaman pihvin ja makkaran syödä punaviinin tai tumman oluen kera - ihan vain kevään kunniaksi.  

Kohti vegaaniutta 3.

Anna läimäyttää oven kiinni niin kovaa kuin jaksaa. Itku on tulemaisillaan.

- Mitenkä tässä nyt näin, hän nyyhkyttää. - Mistä se tuon veganismin on saanut päähänsä, eihän semmoisesta ole ollut puhetta. Ei kai ryyppääminen ja nyhtöpossun syönti ole mitään vegaaniutta - vähittäistäkään.

Anna päättää kysyä neuvoa kasvissyöntiä harrastavalta ystävältään. Täytyy myöntää, että häntä itseäänkin ajatus viehättää, mutta kun mies on koko ajan ollut tinkimätön lihansyöjä, ei ole ollut oikein tilaisuutta.

Kotona Usko tarttuu kännykkään ja soittaa sihteerilleen. Kunnanjohtaja ilmoittaa tulevansa illalla pidettävään kunnanhallituksen kokoukseen ja valmistelevansa esityksiään kotona. Äsken juotu imelähkö juoma hiukoo, ja mies menee jääkaapille. Sinisestä lenkistä leikataan paksuja viipaleita ja nautitaan kylmänä sinapin kera. Makkaraa jää tähteelle, ja veganisoitumistaan tavoitteleva syöjä ei vielä laita rastia Sininen lenkki-ruutuun.

Uskoa harmittaa, kun ei ole ehtinyt kertoa Annalle tarkemmin projektistaan. Vaimo oli lähtenyt töihin kovin äkkinäisesti. - Huono päivä joskus itse kullakin, hän miettii.

Usko on laatinut taulukon vegaanille sopimattomista ruoista ja muista varusteista. Tarkoitus on merkata aina viimeistä kertaa syöty lajike ennen vähittäistä siirtymistä kohti täydellistä ruokavaliota. Vaatteet ja kengät vaihdetaan, kun ruoka-asia on kunnossa.

Hyvä lukija; vaeltaessasi kohti siintävää hallintokeskusta keskisuuren kunnan kuntakeskuksen kevättalvista pääkatua aamulla, askeltesi narahdellessa yöllä sataneella pakkaslumella, kuuloaistisi rekisteröimässä aamun vähäisen liikenteen ja pikkuvarpusten ääniä, päämääräsi silhuetin peittyessä osittain hetkiseksi valkeaan koulutaksin pakokaasupilveen, jonka tuoksu tuo mieleesi muistoja varhaisilta vuosikymmeniltä, saatat olla elämääsi tyytyväinen tai ainakin kaikki tämä valmistaa sinua kohtaamaan alkavan päivän askareet tyynenä ja virkistyneenä - toisin kuin Usko Kylmäsen, joka päätti aloittaa työpäivänsä vasta iltakuudelta valmistautuen sitä ennen kotonaan veganiuden vaativiin haasteisiin.

Makkaran kyytipojaksi Usko joi pari olutta. Ne olivat valmistusaineiltaan ilman eläinperäisiä tuotteita, joten kirjausta ei tarvinnut suorittaa. Kello läheni puoli kuutta, Annaa ei näkynyt, ja Usko muisti tämän menevän opettamaan kansalaisopistoon englantia.

Martin Luther Kingin lause "I have a dream", jonka Usko oli työhaastattelussa sanonut vastauksena kielitaitoa mittaavaan kysymykseen, oli otettu pian opiston englanninpiirin motoksi. Paikallinen franchising-kioskiyrittäjä, joka oli myynyt kymmenen vuoden aikana maakunnassa eniten voittaneita Ässä-arpoja, oli opiskelemassa englantia ja suositteli unelma-slogania Veikkauksen aluejohtajalle, joka innostui siitä ja lupasi kertoa asiasta ylemmissä portaissa.

Usko laittaa salkkuunsa läppärin ja työpöydällä olevan paperinipun, jonka olettaa koostuvan kunnanhallituksen kokoukseen liittyvistä dokumenteista. Päällystakki ylle, hattu päähän, hansikkaat käteen, ulko-ovi lukkoon, ja mies on valmis kohtaamaan päivän työelämän virkahaasteet.

Kohti vegaaniutta 2.

- Vegaaniksi? Anna hämmästyy. - Ethän sinä syö vihanneksia muutenkaan. Pihviä ja makkaraa pitäisi olla. Mihinkä meidän kaikki sinua varten hankitut karjalanpaistit ja kasslerit pannaan pakastimesta? En minä niitä jaksa syödä.

- Niin, Usko virkkaa. - Meidän on aika ajatella maapallon tulevaisuutta. Lihakarjalle syötetään suurin osa viljellystä viljasta. Haluan jokapäiväisen leipäni omaan enkä lehmän suuhun. Sitä paitsi ainakin minun hampaistoni ja suolistoni tukevat paremmin kasvis- kuin liharavintoa. Jos suoli olisi lyhyt kuten sudella tai koiralla tai kissalla, niin okei, mutta minun ja lajitovereideni paksusuoli on pitkä ja tarkoitettu sulattamaan kasveja, ja hampaisto rauhalliseen pureskeluun eikä lihan raateluun ja repimiseen. Sitä paitsi en halua riistää, tuhota ja käyttää elintoimintojeni tukemiseen viattomia tovereitani eläimiä. Päätin tämän viime yönä laskiessani lampaita. Päätös on luja ja vakaa, ja aion tiedottaa siitä työpaikallani kunnan ruokahuollon toimintaa silmälläpitäen. Ajattelepa, kuntamme henkilöstö, koululaiset, vanhainkodin asukkaat ja sairaalan potilaat maapallon asialla!

Anna menee melkein pois tolaltaan. - Tuleeko tästä ensimmäinen riitamme, hän miettii hädissään, vaikka kyllähän jo silloin kerran oli tiukka paikka, kun Usko ei ymmärtänyt äidin ja minun mielipidettä tiskikoneen täytöstä. Toisaalta tässä on kyse koko maapallon tulevaisuudesta.

Anna rauhoittuu ja kysyy mieheltä tarkempia suunnitelmia muutoksen toteuttamiseen.

- Pienillä askelilla päämäärään, with small steps to the goal, kuten Brod Walton tai kuka se nyt oli, sanoo. Aloitan itsestäni. Sotaväessä alokkaana ollessani opetettiin asentoa, lepoa ja käännöksiä. Alikersantti näytti ensin itse, kuinka liike tehdään. "Komennan itseäni", hän sanoi, jotta alokkaat eivät hämmentyisi ja pyöriskelisi sekavasti rivissä yrittäessään tehdä vielä oppimattomiaan temppuja. Tulen näyttämään esimerkkiä vaiheittaisesta etenemisestä.

- No, mikä on ensimmäinen vaihe? vaimo kysyy.

Usko nousee, menee olohuoneen baarikaapille ja ottaa sieltä punaista katkeroa sisältävän pullon.

- Tämä on ensimmäinen vaihe.
- Mitä sinä sille, työpäivän aamuna?
- Juoma on värjätty kuivatuilla kirvoilla punaiseksi. Koodi on E 120.
- Meinaatko kaataa sen pois?
- Tavallaan, kaadan sen suolistoni läpi ja jätän samalla yhdelle eläinkunnan tuotteelle ikuiset jäähyväiset, Usko sanoo, avaa korkin ja juo kerralla pullon tyhjäksi. - Seuraava vaihe tämän jälkeen voisi olla sianliha. Voisitkin laittaa nyhtöpossua uuniin hautumaan illaksi. Lopuksi pitkän prosessikaavion ja kehittymislaukan jälkeen meillä on puuvillavaatteet, tai synteettiset - tosin muoviakin tehdään öljystä ja sekin taitaa olla alunperin hirmuliskoista peräisin... pitää vielä siihen perh... perehtyä.

Anna sieppaa takkinsa naulakosta. - Nyt minä lähden opettamaan ruotsia! Aiotko sinä mennä kunnantalolle näyttämään esimerkkiä tuossa kunnossa kasvissyönnistä, senkin nyhtöpossu, fy fan!

...jatkuu,,,

Kohti vegaaniutta 1.

http://kariav-annat.blogspot.fi/2010/04/karin-keittio-vihannekset.html

Kunnansihteeri Turakaiseen kohdistuneesta poliisioperaatiosta on kulunut jo aikaa, lieneekö vuosi tai kaksi vierähtänyt. Mies on eläköitynyt ja muuttanut Portugaliin asumaan ja tutkimaan fado-laulajattarien käyttämien pitsiliinojen kuviointia.

Kunnanjohtajakin on vaihtunut. Linkitetyssä kertomuksessa mainittu poisti tulpan ja teki uraputkiloikan suurempaan kuntaan kärkkymään maakuntahallinnon tulevia johtotehtäviä.

Uusi kunnanjohtaja Usko Kylmänen valittiin kahdeksankymmenenkuuden hakijan joukosta haastatteluun ja sen jälkeen konsulttitoimiston testeihin, joissa katsottiin, kuinka liidaus kunnan keiseissä wörkkii.

Haastatteluryhmä ihastui Kylmäsen eleettömyyteen ja hiljaiseen vaatimattomaan olemukseen. Kielitaitoa oli testaamassa yläkoulun englannin ja ruotsin va. lehtori neiti Mäki, "suloinen tähtisilmäinen tyttö", kuten kunnanhallituksen puheenjohtaja yksityisesti määritteli.

Anna Mäen ja Kylmäsen esittäytymisestä toisilleen muodostui arveluttava sanaleikki, joka nosti punan Uskon kasvoille, mutta Annan heleä naurahdus laukaisi tilanteen.

- I have a dream, Kylmänen sanoi kysyttäessä englanniksi tärkeintä tavoitettaan.

Parin kuukauden kuluttua Usko ja Anna solmivat avioliiton. Kumpikin haluaa pitää oman sukunimensä jo tuttavallisia esittelytilanteita silmälläpitäen. Toisaalta nythän ainakin televisio-ohjelmissa, kuten huutokaupparuhtinaassa esittäydytään pelkällä etunimellä. Nykyajan eläjä kokee uhkaavaksi, jos kohdattava henkilö puristaa kädestä ja ärjäisee kuuluvalla äänellä "Tötterström!" tai "Yläneittaanmäki!" tai "Sax-Gotha-Habsburg" tai mitä näitä nyt onkaan. Mukavampaa vallan on vain "Aki" tai "Joni" tai "Nico". Välimuoto tästä on sukunimen genetiivimuoto edeltämässä etunimeä - siis "Mäen Anna - Kylmäsen Usko".

Usko ja Anna viettävät rauhallista perhe-elämää silloin kun ei olla kiireellisten työtehtävien oravanpyörässä. Lapsia ei vielä ole, viisivuotissuunnitelma toki on tekeillä.

Eräänä päivänä aamiaispöydässä Usko sanoo ryhtyvänsä vegaaniksi.

...jatkuu...

Nyrkkitöny ja piste

Eläkeläismies odottaa maksuvuoroaan Lidlin kassalla. Muistelee, kuinka tämän kaupan alkuaikoina tavarat piti nostella takaisin kärryyn heti kassan jälkeen. Semmoinen käytäntö on Saksassa muissakin kaupoissa, mies tietää, koska on joskus käynyt siellä ostoksilla. Edullista oli Teutonien maassa elintarvike, puolen litran tölkki vahvaa pilsneriä maksoi vain 50 senttiä. Muovikassit oli piilotettu tiskin alle - pyytämällä sen sai. Mies ei muista, mitä se maksoi, mainoksia siinä ei kuitenkaan ollut.

Kassahenkilö katsoo ulos ja sanoo poliisiauton olevan pihalla. Kohta tulee toinenkin ja kolmas.

- Niillä on kännykänratsausviikko, mies sanoo, maksaa ostoksensa ja lähtee ulos. Ovella on suuri joukko kaupasta tulleita ja sinne meneviä asiakkaita. Mies yrittää mennä autolleen.

- Ei saa mennä, poliisi sanoo, siellä on vaarallista. Toinen poliisi tähtää auton ovenraosta konepistoolilla, kuitenkin poispäin asiakasjoukosta. Nainen pannaan rautoihin ja poliisiauton perätilaan. Kolme poliisia koiran kera lähtee tiiviissä muodostelmassa suojakilven takana etenemään kohti pysäköityä autoa, jota konepistoolimies äsken tähtäili. Eläkeläismies ottaa Lumian esille. kiroilee mielessään, kun ei osaa sillä zoomata kunnolla, ja kun auringonpaisteessa kamerapuhelimen näytöstä ei saa selvää. Kohdeauton ovet ja peräluukku avataan - nähtävästi siellä ei ole ketään.

- Nuita ne oppii netistä, virkkaa joku vanhempi henkilö väkijoukosta. Ei käy ilmi, tarkoitetaanko rosvojen vai poliisien käytänteitä. Seuraavaksi toiseen autoon laitetaan pitkä huppariin, collegehousuihin ja vinossa olevaan lippalakkiin verhoutunut mieshenkilö. Eläkeläismies on jo autossaan ja aikoo ajaa kotiinsa. Hupparimiehen pidättänyt poliisi seisoo kuitenkin sivuttain kapealla ajoreitillä poliisiauton ja lumipenkan, tosin matalan ja tamppautuneen, välissä. Autoilija odottaa, väistyisikö poliisimies. Ei väisty, eikä reagoi lähestyvään ajoneuvoon millään lailla. Eläkeläinen tarkistaa, että turvavyö on kiinnitetty ja valot päällä. Nissanin automaattivalorele on epäkunnossa, ja vain toinen ajovalo syttyy käynnistettäessä itsekseen. Mikäli haluaa valot asiallisesti palamaan käynnistyksen jälkeen, on ne kytkettävä nappulasta, kuten ennen vanhaan piti. Eläkeläismies ei halua töötätä poliisille, eikä ajaa tämän päälle. Auto kiertää poliisin lumipenkan kautta, ei jää kiinni ja selviytyy parkkipaikalta tielle.

Kotiinpaluun jälkeen mies soittaa paikallislehteen ja lähettää sinne kuvan. Iltapäivälehteen lähtee kuva myös. Kohta sieltä soitetaan ja kysellään asiasta tarkemmin. Toimittajan mukaan rikoskomisario ei ollut halunnut kommentoida tapausta.

Paikallislehti paperisena ilmestyy vasta seuraavalla viikolla, mutta kuva on jo nettisivulla. Paitsi se, lukijaa ilahduttaa myös nuoren toimittajan ansiokas artikkeli kielemme englantisoitumisesta, johon tämä on saanut kimmokkeen yhden Saran, jolla on vaikea sukunimi, parin viikon ulkomaanmatkasta, jonka aikana tyttöressu oli unneuttanut suomen kielen lähestulkoonsa.

Lehtiartikkelin kauheuksien lisäksi miestä kauhistuttaa myös höpinä pisteestä pilkun tilalla puhuttaessa desimaaliluvuista. Sipilän Juhakin ja monet muut hokevat kahdeksaapistekuuttabiljardia ja muita lukuja ihan pokkanaan.

- Olenpa täkäläisen vanhan lukion matematiikanlehtorinkin kuullut päästävän suustaan pisteen pilkun tilalle, oppikirjoja on sekin kirjoittanut, akateeminen eläkeläinen pohdiskelee.

Mutta tässä asiallista asiaa:
http://www.soisalonseutu.fi/fist-bump-vs-nyrkkitony/

Nyrkkitönystä kun jättää öön pilkut pois, tulee mieleen entinen persukansanedustaja.
     

Aikakauslehtiratsaus XXXVIII

Aikaapa onkin vierähtänyt jo aika lailla edellisestä ratsauksesta, joka käsitteli Hurtti Ukko-nimistä sota-ajan julkaisua.

Samoissa juoksuhaudoissa viivähdämme tälläkin kertaa, vuoden 1942 asemiesiltojen ja toivekonserttien merkeissä.

Marsalkan hopeatorvet on nimeltään Artturi Ropen säveltämä marssi ja siihen liittyvä paljon käytetty fanfaarisävelmä. Hopeatorvet on nimeltään Propaganda- Aseveljien julkaisema musiikkitilaisuuksiin liittyvä julkaisu, jota tarkastelemme tällä kertaa.

 Vasemmalla olevasta leikkeestä käyvät ilmi julkaisun ja julkaisijan tarpeelliset tiedot. Pääkirjoitus alkaa kertomalla edellisen tilaisuuden kulusta. Filmattu oli, ja toiveissa on nähdä tulos lähiaikoina valkokankaalla, tekstissä sanotaan.

Kirjoituksessa kerrotan edelleen lasten tuomista terveisistä isilleen, kapellimestari Ropen marssiuutuudesta, ja siitä, kuinka "mies lopetti laulamisensa kesken ja antoi kovaäänisten jatkaa esitystään. Mutta Olavi Virta, joka tällaisen tempauksen teki, onkin tunnettu äänilevylaulaja." No, runsaat parikymmentä vuotta myöhemmin tämmöiset tempaukset toistuivat - tosin eri syystä.

Äänislinnan asemiesillasta tutut Aunuksen tytöt Saara, Ruusu ja Nasti esiintyivät tanssien ja laulaen, tenori Jorma Huttunen lauloi "Bohemé-aarian" - eikä hänen tarvinnut turvautua äänilevyihin, Onni Laihanen soitti haitaria, korpraali Möttönen saapui paikalle kenttäkeittiöllä, Hannes Häyrinen esitti huumoria ja Veikko Itkonen kuulutti sujuvasti.

Lehti on taitettu erikoiseen muotoon, sivukoko on vaakasuuntainen, leveys 34 cm, korkeus 24.  Avattuna pöydällä leveys on siis lähes 70 senttiä. Nidotun keskitaitteen lisäksi julkaisu taittuu vielä keskeltä, ja kansikuva, joka tässä jutussa on ylimpänä on itse asiassa puolet takasivusta. Avattuna sivun mittaiseksi esillä on Asemiesilta n:o 37:n toivekonsertin ohjelma. Toiveita ja terveisiä on saanut lähettää toimitukseen, ja eniten toiveita saaneet kappaleet esitetään konsertissa yhteislauluina. Sanat on painettu takasivulle otsikkosivun viereen.

  Ohjelmassa mainitaan saksalainen vuoristojääkärirykmentin soittokunta. Se oli vierailulla Suomessa, ja lehdessä on säveltäjä Sulho Rannan perusteellinen artikkeli saksalaisesta sotilasmusiikista.

Perinteiseen aikakauslehtitapaan julkaisu sisältää henkilöjutun - oopperalaulaja Maini Vilppula, huumoripitoisia pakinoita, jännityskertomuksen, pilakuvia ja älynnystyröitä vaivaavia tehtäviä.

Ratkaiskaapa tämä! Aikalailla mietitytti...

Alla vielä kuvia edellisen illan esityksistä ja tulevan konsertin esiintyjistä.

Yläkuvassa korpraali Möttönen saapuu soppatykillä,
alemmassa Virta säestäjineen.

Likkojenko soitin

Pätkä 70-luvun puolivälin japanialaista huilua. 

Töölöntorin reunalta-blogissa kerrotaan Jethro Tullin konsertista ja harmaahapsisista ponnaripojista. Nuoremmille pitänee kertoa, että kyseinen Jethro ei tee asuntokauppoja eikä hölmöile muutenkaan kaikilla kanavilla. Savolaisittain on tietysti mahdollista, jos tämä kiinteistövälittäjä saapuu pihaan, kuulla huudahdus "Jethro tulj!"

Ensinnäkin on autuaallista ja oikeus ja kohtuus, että myös mieshuilistit, onpa heillä hiuslaite mikä tahansa, pääsevät esille. Huilusta on vuosien kuluessa tullut ihan likkojen soitin. Moni aloittaa opiskelunsa teoksen "Marin huilukoulu" siivittämänä. Nimi ei tarkoita Coloradossa laillistettua nautintoainetta eikä sukulaiskansaamme Putiniassa. Kun Turon, Jeren, Jyryn, Otson, Väinön tai Veikon kaverit näkevät sen kotona tai koulurepussa, onpa hauskaa.

Onneksi nyt kuitenkin RSO:ssa on mieshuilisti, tosin Japanista tullut, mutta sieltähän hyvät huilutkin tulevat.

Aiheesta lisää täällä.

Hiihtoloma

Paikkaseudullamme on parhaillaan talviloma kulumassa. Sattumalta se koskettaa myös minua tämän viikkoa kestävänä vapaana omaishoitajan työstä. Lomaa hiihdosta olen pitänyt jo yli kaksikymmentä vuotta. Huomenna kuitenkin ajelen kuntoutuskekukseen, jossa on tarkoitus fysioterapeutin tunnilla kokeilla, joko ja millä keinoin kuntoutettavan on mahdollista istua oman auton penkille. Matkustus KELA-takseissa jatkuu kuitenkin. Kolmensadan euron omavastuu on nyt maksettu. Kahdellatoista 25 €:n matkalla se tuli täyteen vuoden alusta lukien. Silloin kun itse kymmenisen vuotta sitten jouduin sairaalamatkojen taksia maksamaan, hinta oli 9 euroa. viime vuonna se oli 16. Nykyään siis kilometrin päässä olevassa terveyskeskuksessa edestakainen käynti maksaa viisikymppiä. Kun nyt Rehula vatuloi sote-uudistuksen ja viinanmyynnin merkeissä, voisi tietysti taksille antaa mahdollisuuden pyörähtää tuetusti myös Alkossa.

Tänään päätin lähteä etelän-matkalle. Auto oli kuorruttunut muutaman päivän aikana lumella, joka aamuöisen vesisateen ja sumun vaikutuksesta oli itsestään lähtenyt poistumaan katolta ja konepelliltä, kuten myös ulkorakennuksen peltikatolta.

En ryhtynyt kinosta suuremmin lapioimaan. Odotan, että yöpakkaset jäädyttävät sen kiinteämmäksi. Hauskempaa ja kuntoa kohottavampaa on siten.

Eteläpuolinen naapurikaupunki oli yhtä sumuinen kuin sen emäpitäjäkin. Löysin kuitenkin vanhalta muistilta tavoittelemiini kohteisiin.

Sukulaismieheltä tuli puhelu kaupan parkkipaikalla ollessani. Hän pyysi soittamaan huilua viime marraskuussa 100 vuotta täyttäneen anoppinsa hautajaisiin. Lupauduin ja sanoin tiedottavani, mitä kappaleita voisi olla listalla.

Eetu Maan aamutee

Tapanani on aamuisin nauttia 1/8 gallonaa mustaa teetä. Olen tottunut suorittamaan toimenpiteen kuvassa olevasta kuvallisesta astiasta. Teelaatu jota tavallisimmin käytän, on nimetty brittiamiraalin, jonka kaatumisesta muistuttavat surunauhat koristavat eri maiden laivastosotilaiden, ja myös Aku Ankan, päähineitä. mukaan. Sitä on ostettavissa saksalaisperäisessä kauppaliikkeessä, ja hinta on sangen edullinen - huomattavasti halvempi kuin kuvassa näkyvä brittibrandi. Tänä aamuna teepussin narun päässä oleva lipuke oli pyörähtänyt toisin päin kuin tavallisesti. Huomiotani kiinnitti sinisen neliön keskellä oleva valkoinen f-kirjain. Ajattelin ensin, että Lipton on vaihtanut logoaan, mutta tajusin, että kyse on someyhteisöstä, jonka amerikkalainen mies on kehittänyt tuomaan virkistystä päivittäiseen ja miksei öiseenkin arkeemme.

Toenperrään, kuten me savolaiset sanomme, ilmoittauduin kerran Facebookkiin, mutta kun puolituntemattomat halusivat kavereiksi, pelästyin ja sanouduin hankkeesta irki (kuten Hämeessä sanotaan). Irkisanoutuminen olikin kova urakka. Muistaakseni se meni niin, että moneen vuorokauteen ei saanut olla systeemin kanssa missään tekemisissä.

Presidentinvaalien aikaan kokeilin Twitteriä nähdäkseni, mitä ehdokkaat minulle kirjoittelevat. Sekin someus on jäänyt osaltani unhoon. Olen jo aikaisemmin kertonut, kuinka Amerikan talentti-kilpailussa stand up-koomikko selittii Twitterin sijasta käyttävänsä megafonia jakaessaan yksityisasioitaan kadulla. Hän sanoi saaneensa jo kolme seuraajaa, joista kaksi oli poliiseja.

Pinterest lähettelee kuvia, ihan nättejäkin välillä, mutta niihinkään ei ole tarvis reagoida aktiivisesti. StumbleUpon postailee linkkejä aiheiden mukaan valikoituihin sivustoihin. Koetan pärjäillä näillä ja katson mihin se riittää.

Ai niin, aiheeseen liittyy myös hymiökulttuuri. Nythän on siten, että aikanani päätin ehdottomasti olla käyttämättä mitään roomalais- tai bysanttiperäisistä kirjainmerkeistä poikkeavia hieroglyfejä. Ajattelin, että jos lukija on niin idiootti, että ei tajua tavallisella metodilla printattua tekstiä huumoriksi tai vittuiluksi, niin olkoon onnellinen onnessaan ja rikas riemussansa yksin vaan, kuten Leino sanoo.

Nyt kun kuulemma näille hieroglyfeille on annettu virallinen nimitys ja asema, ja olen siten antanut vähän periksi :)

Tuliainen

Maistiaisia Kapkaupungin torilta on kuvassa. Tarkemmin sanoen tuo ruskeankarvainen on sitä. Lasissa on uutuusolutmerkkiä "Kotimainen Olut" paikallisesta myymälästä. Brandien keksiminen ja varsinkin keksimiskilpailut ovat alituisesti kiihottaneet suomalaisen aivonystermiä. Taannoin - yli 20 v, sitten - oli kilpailu entisen Kuopion läänin suurimmassa kaupungissa sijaitsevan baarin uudeksi nimeksi. Kansan kekseliäs käsi lähetti kisaan kymmeniä ellei satoja ehdotuksia, joista tuomaristo sitten valitsi nimen Lounas Kahvila (ennen lounasta oli tosin ensimmäisenä sanana omistajafirman nimi).

Saatte vapaasti arvailla, mitä kuvassa oleva tuliainen on. Oikein arvanneille on tarjolla omakustanteinen matka ja kosolti kiitosta ruokatietouden hallinnasta. Kilpailun järjestäjä sanoutuu jyrkästi irti kaikista palkintojen luovutukseen liittyvistä velvoitteista ja oikeuksista.

Vihjeenä seuraava: jos ruotsalaisessa rautakaupassa pyydät tätä, saat autopihdit.

Kubistinen kurre

Kubismi on modernin taiteen ismi. Noin satakymmenen vuotta sitten se syntyi ja viitisentoista oli kukoistuksessaan. Pablo Picasso ja Georges Braque sen kehittivät, kuten kirjoitettu on. Yllä on talvinen tuokiokuva pihaoravastamme sellaisena kuin hän kameran kennolle linssin läpi tallentuu ja sitten GIMP-ohjelmalla taidesuotimen avulla kubistiseksi tyyliteltynä. Olen aina tykännyt kubistisista asetelmista ja maalannut niitä hiukan itsekin. Tyyliin liittyy vielä usein kollaasitekniikka, ja varsinkin Braque liimaili asetelmiinsa sanomalehtien otsikoita.

Tähän olen kollaasityyliin lisännyt ruokavaliosta kertovan otsikon ja palan kaarnaa antamaan volyymia oikealle alanurkalle.

Historian havinaa

Päivän historiahetki vie meidät maaliskuun kolmanteen päivään vuonna 1904, jolloin ensimmäistä kertaa arvovaltaisen valtiomiehen poliittisia lausuntoja kuultiin äänitettynä. Wikipedian ja Youtuben äänityspäivämäärät poikkeavat toisistaan, mutta vuosi on sama. Elävässä kuvassa soitetaan Edisonin vahalieriökojeella Saksan Willen, eli keisari Wilhelm Kakkosen mietteitä. Politiikka on seuranneina vuosina ollut varsin yleinen genre äänitemaailmassa. Tämänpäiväinenkin eduskunnan kyseenalaistunti on tallenteena kuunneltavana ja katseltavana iloksemme.

Alla Wilhelmin puhe litteroituna. Koska saksankielinen sanoma voi olla vaikeaselkoinen, on kielitoimisto Google kääntänyt sen suomeksi.

"Hart sein im Schmerz, nicht wünschen, was unerreichbar oder wertlos, zufrieden mit dem Tag wie er kommt, in allem das Gute suchen und Freude an der Natur und an den Menschen haben, wie sie nun einmal sind. Für tausend bittere Stunden sich mit einer einzigen trösten, welche schön ist und an Herz und Können immer sein Bestes geben, wenn es auch keinen Dank erfährt. Wer das lernt und kann, der ist ein Glücklicher, Freier und Stolzer, immer schön wird sein Leben sein.
Wir haben die Pflicht, jeden Menschen für gut zu halten, solange uns nicht das Gegenteil bewiesen wird. Die Welt ist so groß und wir Menschen sind so klein, da kann sich doch nicht alles um uns allein drehen. Wenn uns was schadet, wer kann wissen, ob das nicht notwendig ist zum Nutzen der ganzen Schöpfung. In jedem Ding der Welt, ob es tot oder atmet, lebt der große weise Wille des allmächtigen und allwissenden Schöpfers. Uns kleinen Menschen hilft nur der Verstand, um ihm zu nützen. Wie alles ist, so muss es sein in der Welt und wie es auch sein mag, immer ist es gut im Sinne des Schöpfers" 

"Hard olla kipua, eivät halua, mitä tuhat katkera tuntia saavuttamattomissa tai arvoton, tyytyväinen päivä koska se tulee, etsiä hyvä kaikessa ja on ilo luonnossa ja ihmiset kuin ne ovat, kun kaikki. yhden konsolin, joka on kaunis ja sydän ja voi aina antaa hänen paras, vaikka se läpikäy ei kiitos. joka oppii ja voi, joka on onneksi vapaa ja Proud, aina kaunis hänen elämänsä tulee olemaan.

Meillä on velvollisuus pitää jokainen hyvää, ennen kuin olemme toisin todistetaan. Maailma on niin suuri ja me ihmiset ovat niin pieniä, ei voi kaikkia kääntyä yksin. Jos haittoja, mitä, kuka voi tietää, onko tarpeen ei ole hyötyä kaikille luomiseen. Jokaisessa asia maailmassa, onko kuollut tai hengittää, elämää suuri viisasta tahdosta kaikkivoipa ja kaikkitietävä Creator. Me pikku ihmiset vain auttaa mieli auttaa häntä. Kuten kaikki muukin, joten sen täytyy olla maailmassa ja miten se voi olla, se on aina hyvä siinä mielessä Luojan "

  

Alabama

Lidlin leipomismainoksessa tyttö laulaa menevänsä Alabamaan. Laulu on alunperin Popedan, suomalaisen viihdeyhtyeen ohjelmistoa. Viihdeyhtyeen nimi on vuosien hautajaissaatossa iskostanut mieliimme väärää käsitysta neuvostolaisesta GAZ M20-henkilöautosta. Sen kansanomaistettu kauppanimi on Pobeda pehmeällä herrasbeellä. Pobeda oli Volgan edeltäjä. Se on helppo mieltää, koska Volgan virallinen mallinimi oli GAZ M21.

Mitenkä nyt sitten Alabama tähän liittyy? No, ei oikein mitenkään, mutta joka tapauksessa säveltäjä Kurt Weill syntyi 2.3.1900 ja sävelsi muutamaa vuotta myöhemmin oopperateokseensa laulun Alabamasta, jonka tuossa videolla laulaa David Bowie-vainaa. Tai ei se David vielä laulaessaan vainaa ollut, nykyajan tekniikka on jo sata vuotta ollut semmoinen, että keskuudestamme muihin värähtelytaajuuksiin siirtyneiden esityksiä voimme suhteellisen vaivatta katsella ja kuunnella. Hämmästelin Bowien poismenon aiheuttamaa hehkutusta mediassa, mutta kyllähän tämä on vähän hvetin kova esitys.

Maaliskuun taidetta

Kuvassa kevättunnelmia 60 vuotta sitten, jos kuva on piirretty ensimmäisen luokan kevätlukukaudella, kuten oletan. Muistikuvaa piirtämisestä ei ole, joten oletus voi olla virheellinenkin, Auringosta sojotti keltaisia keppejä 1950-luvulla kuten nykyäänkin. Modernissa käytännössä aurinko sijoitetaan tavallisimmin paperin vasempaan yläkulmaan niin, että näkyviin jää vain 90 asteinen sektori. Keltaista kuluu tuolloin vähemmän, ja piirtäjäkin pääsee vähemmällä.

Keltainen painoväri sanomalehdissä oli uusi juttu 1890-luvulla, jolloin sitä kokeiltiin sarjakuvahahmo The Yellow Kidin pitkään paitaan. Sarjakuvaa julkaisseet sensaatiohakuiset lehdet saivat sittemmin näistä vaiheista kutsumanimensä.

Nykyisistä alakoulun piirustuspapereista minulla ei ole käsitystä, omana kansakouluaikanani käytettiin paljon huokoisia ja himmeävärisiä. Niillä oli etuna valkoisen väriliidun käyttämismahdollisuus, jolla hanki ja jää piti hahmottaa. Valkoiselle paperille talvimaiseman teko veisi turhan vähän aikaa, ja oppilaiden levottomuuskerroin saattaisi nousta häiritsevälle tasolle.

Toimin useana vuonna erään pankin järjestämän kansainvälisen piirustuskilpailun tuomaristossa. Yhdestä koulusta tuli aina töitä - hyvin sijoittuneita, joissa koko paperi oli kauttaaltaan käsitelty liiduilla, kaikki pinnat värin peitossa, kun taas jostain muualta tulleissa maa ja taivas oli käsitelty viitteellisemmin, muutamalla sinisellä tai vihreällä kiemuralla. Taiteellinen vaikutelma, kuvaamataidon tärkeys paikallisessa opsissa, kuri ja järjestys - ja tietysti opettajan suuntautuminen - vaikuttavat tulokseen.

Omaa työtäni tuomaroidessani kiinnittäisin huomiota ensiksi ilman muuta väripintojen käsittelyyn. Taivas on jätetty pilvisen harmaaksi, aivan kuten se kevättalvella usein on, mutta tässä aurinko kuitenkin paistaa täydeltä terältään. Aurinkoa ei keväisestä kuvasta voi hevillä jättää pois, joten sininen mahdollisesti pilvien kirjavoittama taivas olisi parempi. Lumista maata on käsitelty suhteellisen tarmokkaasti, ja itse asiassa on hyvä, että se ei ole tasaisen valkoinen, Lumessa on aina luonnossakin varjoja antamassa elävyyttä. Lyijykynän jälki on melko maltillinen korostaen vain pintojen muotoja ja kevättä kuvaavassa yksityiskohdassa, tiheässä tipunnassa räystäältä.  Vesi tippuu koko katon leveydeltä, äkkiseltään luulisi, että seinä on pystylaudoitettu, mutta tipparivit on ilmeisesti piirretty vasemmalta oikealle, jolloin etenemissuunnassa on ajanpuutteen tai väsymisen johdosta kuvattavia pisaroita yksinkertaistettu. Auringolle piirretyt kasvot antavat miinusta. Väriliiduilla tehtynä olisi hyväksyttävämpi. Talon väritys ikkunanpuitteiden suhteen on kekseliäs ja raikas, vastaväri punaiselle katolle ja verhoille. Voi myös olla, että Porvoon vahaliiduista, Borgå vaxkritor, oli rasiassa jäljellä enää valkoinen, keltainen, punainen, ruskea ja vihreä. Tähän viittaa myös mainitsemani taivaan käsittelemättömyys.

Valitettavasti koko kouluaikanani ei käytettävissä ollut kunnollisia pastelliliituja, joita tuotemerkin mukaan kutsuttiin Sakuroiksi. Vahaliidut tekivät jälkeä vain kuvan mukaiselle himmeälle ja pehmeälle paperille. Vahaliiduista siirryttiin sotkemaan vesiväreillä. Laveerausta hokivat opettajat niin kansa- kuin oppikoulussakin. Vettä valuvalle paperille muodostui merenalaismaisemiin turvonneita kaloja, ja muutkin maisemat ja asetelmat näyttivät olevan sumun hämärtämiä, oikeasta akvarellitekniikasta ei ollut puhettakaan, vaikeaahan se on öljymaalaukseenkin verrattuna.

Paikallistasolla ekaluokkalaisten sarjassa saattaisi tippuvien räystäiden ansiosta tulla kunniamaininta, mutta ei jatkoon.