26.3.2016
Kohti vegaaniutta 4
Anna Mäen työpaikan opettajainhuoneessa käydään välituntikeskusteluja. Päivittäin valokeilaan nousee Rickin ja Mayan suhde. Miesopettajia kiinnostaa, onko Rick pystynyt pitämään näppinsä ja muut ruumiinosansa erossa naisestaan, vai onko tämä niin hyvin operoitu, että täydestä on mennyt. Brysselin tapaukset puhuttavat niinikään, varsinkin kun parikin opettajaa on EU:n pääkaupungissa käynyt seminaarimatkalla ja kulkenut tietyn metroaseman kautta. Terrorismi tuomitaan, kuten myös huivipäisten pääsiäistrullien pilkkaaminen. Kuvaamataidon tuntiopettaja on piirrättänyt oppilaillaan ennen pääsiäistä aiheeseen liittyviä töitä. Jäniksiä, kananpoikia, munia ja luudalla lenteleviä huivipäisiä noitia on ripustettu kuvisluokan seinälle. Varsinkin noitakuvat ovat opettajan mielestä onnistuneita, vaikka jossakin liian märälle paperille laveeratussa työssä keltainen kuu valuu tumman violetin taivaan ja luudanvarrella tasapainoilevan kissan päälle.
Myös kirjallisuudesta keskustellaan. Teknisten töiden opettaja Reijo on lukenut kaikki Päätalot ja käyttää niissä olevia sanontoja työkavereidensa ja oppilaidensa kanssa kommunikointiin.
- Mitenkäs sulla nyt oikein humeetikoppa sassaroi, saattaa hän kysäistä tasohöylällä lautansa liian ohueksi jyystäneeltä, tai huutaa vessan ovella tupakkaväijyssä ollessaan - Mitäs täällä nyt kikotellaan? Reijo on hyvä kääntämään sanoja ainakin osittain omatekoiselle viron kielelle, ja saa usein uudesta oivalluksestaan myötämielisen hymyn kuulijalta.
- Kalle Peamaja epakindluse talv.
Kieltenopettaja Anna ottaa kahden kesken puheeksi ruokavalion. Hän tietää, että viereinen kollega on kasvissyöjä. Tämä ei kuitenkaan ole vegaani, ja voi käyttää muuten kuin ruoassaan eläinperäisiä tuotteita. Anna kertoo kautta rantain, kuinka eräs hänen tuntemansa henkilö on päättänyt ryhtyä vegaaniksi, ja kollega sanoo pysyttäytyvänsä kasvisruoassa, mutta grillikauden alussa, kun mies paistaa rasvaa tiriseviä kasslerpihvejä ja kirpeästi maustettuja bratwursteja sekä broilerinsiipiä, saattaa hän muutaman pihvin ja makkaran syödä punaviinin tai tumman oluen kera - ihan vain kevään kunniaksi.
Hyvä pääsiäis -kariav
VastaaPoistaSiellä jäi opettajanhuoneessa uskonrauhan vuoksi tykkänään piirtämättä se aasilla ratsastava Jesse.
Samasta syystä myös kaikki Jeesuksella ratsastavat aasit.
Huivipäämaahanmuuttajia eivät kiemunginpersut saa mainita. Kiemungit ja katupartiot tuomitaan toki, koska ovat kansanvihollisina pelottavia ja uhkaavat rauhallisia immeisiä.
Jotka pälyilevästi helmoistaan, käsilaukuistaan ja lompakoistaan kiinnipidellen etsivät makrobilaumasuojaa suurpujotellen tummanpuhuvien maskuliinimakrobilaumojen väleistä taajamien kauppakeskuksissa ja kadunkulmissa.
Mutta koulukkaat saavat pääsiäisperinnejuhlamielin sensuroimatta niitä kaapunaisia luutamummoiksi piirrellä.
Siihen tehtävänkuvaan, johon maahanmuuttajia RKP:ssäkin kaivataan; tekemään semmoset paskaduunit, joita suomalainen tai etenkään suomenruotsalainen ei suostu tekemään.
Miten sujuisikaan närpiöläiskasvihuonetomaatin viljely ilman näitä auttavia käsiä !
No, nyt meni jo melkeen vihapuheen puolelle. Eihän tomaatit pääsiäiseen liity, eikä niitä luuta kädessä poimita !!