Tapanani on aamuisin nauttia 1/8 gallonaa mustaa teetä. Olen tottunut suorittamaan toimenpiteen kuvassa olevasta kuvallisesta astiasta. Teelaatu jota tavallisimmin käytän, on nimetty brittiamiraalin, jonka kaatumisesta muistuttavat surunauhat koristavat eri maiden laivastosotilaiden, ja myös Aku Ankan, päähineitä. mukaan. Sitä on ostettavissa saksalaisperäisessä kauppaliikkeessä, ja hinta on sangen edullinen - huomattavasti halvempi kuin kuvassa näkyvä brittibrandi. Tänä aamuna teepussin narun päässä oleva lipuke oli pyörähtänyt toisin päin kuin tavallisesti. Huomiotani kiinnitti sinisen neliön keskellä oleva valkoinen f-kirjain. Ajattelin ensin, että Lipton on vaihtanut logoaan, mutta tajusin, että kyse on someyhteisöstä, jonka amerikkalainen mies on kehittänyt tuomaan virkistystä päivittäiseen ja miksei öiseenkin arkeemme.
Toenperrään, kuten me savolaiset sanomme, ilmoittauduin kerran Facebookkiin, mutta kun puolituntemattomat halusivat kavereiksi, pelästyin ja sanouduin hankkeesta irki (kuten Hämeessä sanotaan). Irkisanoutuminen olikin kova urakka. Muistaakseni se meni niin, että moneen vuorokauteen ei saanut olla systeemin kanssa missään tekemisissä.
Presidentinvaalien aikaan kokeilin Twitteriä nähdäkseni, mitä ehdokkaat minulle kirjoittelevat. Sekin someus on jäänyt osaltani unhoon. Olen jo aikaisemmin kertonut, kuinka Amerikan talentti-kilpailussa stand up-koomikko selittii Twitterin sijasta käyttävänsä megafonia jakaessaan yksityisasioitaan kadulla. Hän sanoi saaneensa jo kolme seuraajaa, joista kaksi oli poliiseja.
Pinterest lähettelee kuvia, ihan nättejäkin välillä, mutta niihinkään ei ole tarvis reagoida aktiivisesti. StumbleUpon postailee linkkejä aiheiden mukaan valikoituihin sivustoihin. Koetan pärjäillä näillä ja katson mihin se riittää.
Ai niin, aiheeseen liittyy myös hymiökulttuuri. Nythän on siten, että aikanani päätin ehdottomasti olla käyttämättä mitään roomalais- tai bysanttiperäisistä kirjainmerkeistä poikkeavia hieroglyfejä. Ajattelin, että jos lukija on niin idiootti, että ei tajua tavallisella metodilla printattua tekstiä huumoriksi tai vittuiluksi, niin olkoon onnellinen onnessaan ja rikas riemussansa yksin vaan, kuten Leino sanoo.
Nyt kun kuulemma näille hieroglyfeille on annettu virallinen nimitys ja asema, ja olen siten antanut vähän periksi :)
Hyvä tee se itse -kariav
VastaaPoistaMeikä-Vox juo kahvia. Monta kuppia kerrallaan. Useasti. Terveellistä ja hyvää !
Teenlipittäjiä ymmärrän sen verran, että nestetasapainon kannalta on itse kukin toki tankkauksen tarpeessa.
On tietysti perin munuaisystävällistä nauttia neste jo valmiiksi käsiteltynä sekä värin että maun puolesta. On munuaisparoilla sitten vähän helpompaa.
Senkus päästävät läpi turhia venkuloimatta niinku schengenrajamies kansainvaellusväjen.
Sosialistiseen mediaan ei Vox sorru. Sähköposti ja tekstiviestit riittävät astraalipuolelta.
Muuten asioin biologisfyysisesti. Kynä kourassa.
Toki näitä ilmaispalvelusähköjorinoita tulee välleen luetuksi hohdevalolevyltä, mutta täyspaperittomuuteen en sorru.
Vessassakin on aina monta rullaa varalla.
Somesontaa niillä ei vaan millään taho saaha pyyhityksi.
Neutronipommi ehkä auttaisi !
Veljet
VastaaPoistaykskö sometaho on teillä vielä kokematta: leijonuus?
Luovutin
PoistaIsänmaani
Onnellisempana
Nousevalle
Sukupolvelle
n. 30 vuotta sitten n. 10 osallistumisvuoden jälkeen.
"Honi soit qui mal y pense"
Edward III
Hyvä salaseuraväki
VastaaPoistaIkänä en oo rappikauhaan tai leijonankesyttäjän tuoliin tarttunut ...
Ja paremman väjen pariin pääsee pyrkimättä, kun Vaasassa kadulle astuu.
Melkeen jäseneksi ittensä tunsi, kun viime evuskuntavaalien alla Rewell Centerissä pyrkyehdokkaat ruottiksi yrittivät meikä-Voxille itsekehupapereitaan jakaa.