Käännös oikeaan päin

Kuva: Domenico Ghirlandaio, linkattu Wikipediasta.

Syyskuun 30. päivänä vietetään käännöspäivää tulkkien ja kielenkääntäjien suojeluspyhimys pyhän Hieronymoksen kuolinpäivän mukaan (30.9. 420). Wikipedian aihetta käsittelevää artikkelia ei ole suomen- eikä ruotsinkielisenä, joten se on parasta antaa kääntäjä Jerome Googlen tehtäväksi.

Ensin englannista:

Kansainvälinen Käännös vietetään vuosittain 30. syyskuuta juhla St. Jerome, Raamattu kääntäjä, joka pidetään pyhimys kääntäjiä. Juhlallisuudet on edistetty FIT (International Federation of Translators) lähtien kun se perustettiin vuonna 1953. Vuonna 1991 FIT esitti ajatuksen virallisesti tunnustettu kansainvälinen Translation Day osoittamaan solidaarisuutta maailman käännös yhteisön pyritään edistämään käännös ammatin eri maissa (ei välttämättä pelkästään kristittyjen niistä). Tämä on tilaisuus näyttää ylpeyttä ammatti, joka on yhä olennainen aikakaudella etenee globalisaation.

Internationell Översättning firas varje år den 30 september på fest Hieronymus, Bibeln översättare som anses vara skyddshelgon översättare. Firandet har främjats av FIT (International Federation of Translators) ända sedan det bildades 1953. År 1991 FIT lanserade idén om en officiellt erkänd internationell Translation Day att visa solidaritet i den världsomspännande översättningen samfundet i ett försök att främja översättning yrket i olika länder (inte nödvändigtvis bara i kristna). Detta är ett tillfälle att visa stolthet över ett yrke som blir allt viktigare i en tid präglad av den ökande globaliseringen.


Sitten venäjästä:

Kansainvälinen Kääntäminen Day - ammatillinen loma tulkkeja ja kääntäjiä. 30. syyskuuta (kuolinpäivä 419 tai 420 by St. Jerome, joka oli kääntänyt Raamattu (Vulgata), sekä latinan kieli, jota perinteisesti pidetään suojeluspyhimys kääntäjien). Perustettu International Federation of Translators (FIT) vuonna 1991.Suosio festivaali kasvaa joka vuosi.

Internationell Översättning Day - en professionell semester tolkar och översättare. Den 30 september (dagen för död 419 eller 420 av Hieronymus, som hade översatt Bibeln (Vulgata) och det latinska språket som traditionellt anses vara skyddshelgon översättare). Fastställd av International Federation of Translators (FIT) i 1991. Populariteten av denna festival växer för varje år.

Siltasotia 2

Sillat ovat otollisia sotimispaikkoja. Aikaisemminkin olen niistä kirjoittanut, ja tässä vielä kuva ajankohtaisesta Stamfordin sillan taistelusta 25. syyskuuta 1066. Englannin kuningas Harald Godwininpoika ja Norjan kuningas Harald Ankara siinä ottivat yhteen. Peter Arbon maalauksessa Norjan Harald on saanut kuolettavan nuolen kurkkuunsa, ja tappion seurauksena katsottiin viikinkiajan päättyneen. Englanninkin Harald sai sitten takkiinsa Hastingsissa, jonne piti kiiruhtaa vastustamaan Vilhelm Valloittajaa.

Muutama vuosi sitten, kun olin Essenissä syömässä - saksalaisen kulinarismin nimikkokaupunki - pöytäseuruessa oli henkilöitä myös Hastingsista. Varovainen kysymys Hastingsin taistelusta johtii laajaan ja perusteelliseen esitelmään. Erityisen ylpeä kertoja oli, siitä, että Vilhelmin valloituksen jälkeen ei Englannin maaperällä ole taisteltu saaren ulkopuolelta tulevia hyökkääjiä vastaan. Paikallisia sotia ja ilmapommituksia ei lasketa.

Suomesta ei tule mieleen syömistä tarkoittavia kaupungin nimiä. Rikollisuutta sen sijaan edustaa ainakin tuo eteläinen naapurikunta, jonka joidenkin asukkaiden kotipaikka  ja ammattiala on mahdollisesti voitu todeta samaksi.

Vastaus edellisen jutun kysymykseen: Tuhannes.

Vuodenajoista

Me suomalaiset olemme saaneet yhden useista lottovoitoistamme siinä, että meillä on neljä toisistaan eroavaa vuodenaikaa. Kuinka tylsää olisikaan asua jossain etelämeren saarella alituisessa helteessä ja villipetojen vaaniessa palmun takana. Vietämme nyt vuodenajoistamme värikylläisintä. Vaahteran lehdet paksuina kerroksina peittävät nurmikon viherryksen ja sade kylmin kyynelein kostuttaa pihan savikon ja puutarhan sadat maahan pudonneet vielä raa'at omenat. Runsaan pohjaveden myötä voimme olla pelkäämättä kaivojen kuivumista, pintavettäkin on runsaasti purjehtimiseen, kun vain muistaa matalia siltoja alitettaessa kallistaa mastoa ja muita antenneja tarpeeksi.

Syyssateet ovat alkaneet; mikä riemukas tunne kesän jälkeen! Odotan malttamattomana, milloin pääsen taistelemaan talven lumimyrskyjä vastaan.

Kevennyskysymys, joka liittyy vähän kaivoasiaan, siihen jota radioviihde uusintana esittää:

Monesko kutsu Häyriselle?

Ruskaa patistamassa

Ruskaa alkaa ilmetä maisemassa. Kotipihan vaahterat ja villiviinit ovat koreana. Läheisen metsämaisemankin värit muuttuvat lehtivihreän paetessa talvea.

Otsikkokuva on kolmas syyskuun versio. Kymmenen päivän välein on sitä päivitetty. Alla elokuun kuva ja kaksi edellistä syyskuulta. Nykyisessä näkyy tekstin takana savua. Se tulee kaukolämpölaitoksen piipusta. En tiedä, mitä siellä poltetaan, ehkä turvetta. Kuten jo aikaisemmin olen kommentoinut, ei tämä maisema ihan mistään aarniometsästä ole, vaan kun rajaa kieli keskellä suuta, jäävät lämpölaitos ja toisella puolella olevat teollisuushallit sopivasti kuvasta pois. Sivistyksen ja urbaaniuden piirissä täällä Savon ulukomaella eletään. Urbis ja orbis vaan, sano paavi.

Siitä tulikin mieleen, että ylipainosta arvosteltu puoluejohtaja käski eduskunnassa turpeen vihaajia tutustumaan Suomen maaseutuun, hänen puoluetoverinsa taas uskoi kehitysapurahojen menevän poppaukoille.

Mammuttimaiset ostokset

Luetaan kovaa keraketta tunnuksenaan käyttävän kauppaketjun mainosta. Siinä on mammutin kuvan lisäksi kuvia ja hintoja erilaisista hyödykkeistä.

Koska on ollut puute puutarhakäyttöön soveltuvista kumisaappaista, havaitaan, että mammutti myy asiallisen näköisiä jalkineita hintaan 9,90. Edelleen huomataan, että kolmipistorasiallisen virtakytkimellä varustetun jatkojohdon saa kolmella eurolla.

Nissan sujahtaa taas rampilta viitostielle, tosin nyt vastakkaiseen suuntaan kuin edellisessä jutussa. Ajetaan parinkymmenen kilometrin päähän tehdaskaupunkiin, jota Maanisä ja Hallitsija oli kunnioittanut käynnillään edellisenä päivänä. Perillä vierailusta ei näy enää jälkeäkään. Paperiset huiskutusliput, serpentiinit, paperisilppu ja muu karnevaaliaineisto on kerätty pois, jos niitä miten viljalti on ollutkaan. Presidentti on ystävällisesti torjunut hänelle tarjotun sampiaterian ja käynyt ruokailemassa koulussa poroa. Sampea ja kaviaaria hän toki sai kotiin viemisiksi.

Marketissa ei ole kumisaappaita. Ovat loppuneet ja myyjä pyytelee anteeksi tilannetta. Eivät ole saaneet niitä tarpeeksi. Tarjolla on samaan hintaan pitkävartisia seepranvärisiä jalkineita. Niille ei lämmetä. Jatkojohtohyllyssä on tarjouksessa kolmella eurolla kolmipistorasiainen johto, mutta siitä puuttuu katkaisija. Jatkojohto-osaston myyjä käy tarkistamassa kuvan tarjouslehdestä ja toteaa valittaen, että siinä on väärä kuva. Katkaisijatonta jatkojohtoa ei osteta. Katkaisijallinen, se minkä kuva lehdessä on maksaa enemmän.

Mennään toiseen kauppaan ja ostetaan ihan muuta.

Kotimatkalla autoradiossa Jean-Pierre Rampal ja jousikvartetti soittavat Kuhlaun kvintettoa huilulle, viululle, kahdelle alttoviululle ja sellolle.

Silmänvalvontaa

Mies herää viisitoista yli kuusi ap. Hän nousee sängystä viisi yli puoli seitsemän, pukee ylleen ja leikkaa riihiruisleivästä kaksi viipaletta, joiden päälle asettaa siivuja edellisenä päivänä paistetusta porsaan kasslerpaistista. Lihassa on tumman osuuden lisäksi myös valkeaa läskiä, joista suurimman osan mies ottaa pois ja jättää syömättä.

Ennen aamupalaa, johon kuuluu myös lasillinen appelsiinimehua mies on mitannut verensokerin ja ottanut tarvittavat määrätyt aamulääkkeet. Itä-Suomen yliopistollinen Kuopiossa sijaitseva Puijon sairaala kutsuu, ja puseron rintataskuun laitetaan punainen poliklinikkakortti, josta käy ilmi, että silmiä tulisi mennä näyttämään puoli yhdeksän aikaan.

Pihalla sateisen yön jälkeen temmeltää parvi tämänkesäisiä pikkuvarpusia ja punarinta tuijottaa suurilla silmillään pihlajan oksalta. Mies tietää, että käynnin jälkeen omatkin silmät ovat suitsirenkaina ja pilvisestä aamusta huolimatta tarkistaa, että tummat lasit ovat paikallaan auton etuoven yläpuolisessa kotelossa.

Matka alkaa, ja Nissan sujahtaa rampista viitostielle, jolla käy ankara liikenne puoleen ja toiseen. Radiossa soittaa Segovia kitaraa ja pianotrio Sibeliuksen Loviisa-trion reipasta osaa. Parinkymmenen kilometrin jälkeen tie muuttuu moottoritieksi, ensin kapeammaksi versioksi yhdellä keskikaiteella ja vähän myöhemmin leveämmäksi keskinurmikkoineen.

- Aika moni on menossa tänään silmälääkärille, mies miettii. Kaikki takana olevat ajavat reipasta ylinopeutta ja ohittavat, koska ilmeisesti eivät näe mittarilukemaa. Vaikka kyseessä onkin moottoritie, rajoitus on sata kilometriä/h, sataakahtakymppiä saa ajaa vasta Kuopion ja Siilinjärven välillä.

Sairaalassa on remontti. Parkkitaloakin laajennetaan vielä. Auto mahtuu kuitenkin hyvin paikalle A 240 spiraalimaiseen rakennukseen.

Silmäpolilla tutkitaan ensin näkemysten laajuus. Kumpikin silmä vuorollaan peitetään lapulla ja toisen yläluomi teipataan ylös. Sitten katsotaan koneeseen ja aina kun luullaan nähtävän kirkas piste näkökentässä painetaan nappia. Hoitaja näyttää miehelle tulokset tältä ja muutama vuosi sitten tehdyltä edelliseltä kerralta. Näyttää jopa siltä, että näkemykset ovat kehittyneet edulliseen suuntaan. Myös lääkärin seinälle heijastamat kirjaimet selvitetään suvereenisti. Silmänpaineet ovat vähän koholla, mutta nykyään tuntuvat monet muutkin paineet monella alalla olevan siinä tilassa. Silmänpohjat ovat lääkärin mukaan siistit, uusi käynti kevätpuolella, kiitos. Operaatioista on suoriuduttu vajaassa puolessatoista tunnissa, sis. odotusajat ja tippojen laajennusajan.

Pilvinen päivä on muuttunut tilapäisesti kirkkaaksi auringonpaisteeksi, ja mustat lasit ovat tarpeen, vaikka tie onkin tuttu ja varustettu tärinäraidoilla keski- ja reunaviivojen kohdalla.

Ennen paluumatkan alkua mies soittaa kolme puhelua, yhden kotiin - tilannetiedotus - ja kaksi soittokavereille koskien illan harjoituksia.

Mannheimin huokaajat

Syyspäivän musiikkina on Ignaz Holzbauerin (s. 18.9.1711) B-duurikvintetto huilulle, viululle, alttoviululle, sellolle ja cembalolle. Ignaz oli Mannheimin koulukunnan jäsen ja osaltaan kehittämässä Stamitzien ja Bachin poikien kera länsimaista musiikkia barokista kohti klassismia ja romantiikkaa. Tässä sävellyksessä kuuluu vielä cembalon helinä, mutta soitin jätettiin pois myöhemmin orkesterikokoonpanosta. Uusia tyylikeinoja tehtiin tunnetuksi, kuten koko orkesterin crescendo, vastakohtana barokin jyrkkään terassidynamiikkaan ja "Mannheimin huokaus", esim. kahden kahdeksasosanuotin sitominen kaarella ja jälkimmäisen lyhentäminen.

Äskeinen Yle ykkösen Muistojen bulevardi-ohjelma oli tungettu täyteen syksyisiä säveliä Metsäkukista, Syyspihlajista, Kuolleista lehdistä, Stormy Weathereista, Syysunelmista, Helsinkiin saapuvista syksyistä, niin että ihan hirvitti. No, on se kesä tulossa muutaman kuukauden perästä. Holzbaueria voi kuunnella siinä toivossa.

Muistomerkit 3

Pieksämäen vanhan kirkon vieressä on muistokivi, joka on pystytetty vuonna 1939 kirkkoherra Claudius Collanuksen ja hänen veljensä Henrikin ja heidän Pieksämäen kirkkomaalle haudattujen jälkeläistensä muistoksi. Kiven on pystyttänyt ja sitä kukittaa Collan-suku.

Kantaisä, Claudiuksen ja  Henrikin isä oli Clas Sigfridsson, Magnus von der Palenin vouti Mikkelin Rantakylästä.

Collanit toimivat Pieksämäellä pappeina ja lukkareina sekä tilallisina, yksi sukuhaara muutti nimensä Linkoloiksi asuintilansa mukaan. Nykyään heitä on mm. säveltäjä Jukka ja kalastaja Pentti.

Suvun aikaisempi säveltäjä oli Helsingin yliopiston saksanopettaja ja kirjastonhoitaja Karl Collan, joka avioitui Fredrik Paciuksen tyttären kanssa. Työssäni jouduin usein järjestämään tilaisuuksia, joissa Karlin sävellystä lauletaan täysin rinnoin. Siinä on 11 säkeistöä, joista yleensä jaksetaan laulaa kolme tai neljä.

Tässä on kolmisäkeistöinen versio, aika raikas sovitus.

Collanit, Kollanukset, Kollanit ovat muuttaneet nimiään moniksi muiksi ja muuttaneet Pieksämäen ympäristöön ja kauemmaksikin. Synnyinpitäjääni Pieksämäen naapuriin saapui aikoinaan isoäitini äidin isä. Kivessä mainittu Henrik on siten isoisäni 13 polvessa.

Ovi 274

Teleportaation avulla polttopuiden kuljetus linnuntietä 70,87 km:n päähän sujui uskomattoman helposti. Mökin taivaalle avautui liiterinovi no 274, puut pinottiin sisään ja suljettiin ovi. Kun sitten ajelimme kotiin puut olivat liiterissä odottamassa siistissä pinossa. Auto ei mahtunut ovesta sisään, joten se piti ajaa maantietä pitkin. Maantie oli 27 km pitempi linnuntietä.

Ammoisista arkistoista

Penkoessani sekalaista paperilaatikkoa löysin kouluaineita vuosilta 1966-67. Yhden niistä olen jo julkaissut aikaisemmin täällä. Nyt pureudumme ajankohtaisesti polttelevaan ulkomaalaiskysymykseen. Opettajan korjaukset punaisella.

Suomi ja suomalaiset ulkomaalaisen silmin

Ruotsissa on alkanut äskettäin "Finn Finland"-kampanja. Sen tarkoituksena on esitellä Suomea ja suomalaisia ruotsalaisille ennakkoluuloisille ja myös -luulottomille ihmisille. <---------------
  Ajatus sinänsä on hyvä. Näyttely voi antaa myönteisen kuvan turisteille, jotka mahdollisesti seuraavana kesänä tulevat tutustumaan maahamme lähemmin.
  Silloin viimeistään huomataan, että pelkkä näyttely naapurimaan pääkaupungissa ei riitä. Suomalaisten täytyy myös henkisesti varustautua vastaanottamaan turistitulva.
  Ei ole mitään järkeä siinä, että matkailijat katselevat (jos yleensä löytävät) täysin vieraskielisellä paikkakunnalla nähtävyyksiä, jos minkäänlaista ymmärrettävää opstetta tai opasta ei ole paikalla.
  Suomalaisten olisi opittava kielitaito, ja niiden, jotka jo osaavat vieraita kieliä, olisi uskallettava puhua niitä.
  Eräs saksansuomalainen, entisessä kotimaassaan lomamatkalla ollut kenkilö kertoi huvittavana ja varmasti myös hiukan kiusallisena kokemuksena tapauksen, joka sattui hänelle hänen pysähtyessään huoltoasemalle täyttääkseen autonsa polttoainesäiliön. Kun huoltoaseman hoitaja huomasi auton saksalaiset rekisterikilvet, pakeni hän heti paikalta nurkan taakse, jonne jäi odottamaan vieraan poistumista.
  Edellä kuvattu tapaus selventää erinomaisesti suomalaisten ulkomaalaispelkoa. Olemme olleet koko ikämme kuin turvallisessa pihapiirissä, ja nyt sinne on tunkeutunut uusia ihmisiä, vieraita ja pelottavia.
  Toinen mainio esimerkki suomalaisten suhtautumisesta ulkomaalaisiin on eräs lehtiuutinen, joka julkaistiin viime kesänä. Siinä kerrottiin nuorukaisjoukosta, joka oli piessyt pahanpäiväiseksi hollantilaisen peukalokyytiläisen ja mm. särkeneyet hänen silmälasinsa. Syynä oli ollut opiskelijan pitkä tukka ja parta.
  Varsin vaikuttava syy siis.
  Ulkomaalaiset ihmettelevät usein kansamme luonnetta. "Suomalaiset ovat kuin karhuja", sanovat he. "Jos heidän antaa olla rauhassa, ovat he mitä kilteimpiä ja ujoimpia ihmisiä, mutta jos heitä ärsyttää, tai mikä vielä pahempaa, tarjoaa heille alkoholia, raivoavat he kuin villipedot"<--------------------
  Tiedämme itse varsin hyvin tämän väitteen paikkansapitävyyden.
  Jotta Suomesta tulisi hyvä matkailumaa, olisi tehtävä joitakin ehdottomia uudistuksia.
  Tärkein niistä olisi juuri henkinen valmistelu. Lisäksi voitaisiin (ja täytyisi) laittaa edustuspaikat arvoiseensa kuntoon.
  Hintojakin olisi hyvä laskea, mutta se ei liene helposti järjestettävissä.

Päivittelyjä

Päivitin tänään otsikkokuvan. Ensimmäinen versio siitä on otettu elokuun 1. päivänä, seuraava syyskuun alussa ja tämä tänään. Värit ovat muuttuneet syksyisemmiksi.

- Vuan jos vähän keäntää, niin sattuuko kohalle, kyseli Riitaoja. Samoin jos kameraa vähän kääntää tästä luonnon korpimaisemasta oikealle, näkyviin tulevat teollisuusalueen suuret tasakattoiset hallit. Katuvalopylväät, jotka erottuvat kuvan keskivaiheilla eivät valaise pitkospuita eikä kuntopolkua, vaan ihan oikea asfalttikatu siellä on. Jos taas käännetään kuvakulmaa vähän vasemmalle, näkyviin tulee kaukolämpökeskus piippuineen ja varsinkin talvisin savuineen.

Sain myös tänään uuden päivityksen verensokerimittariin. Soitin aamulla Kysteriin ja tilasin lisää liuskoja, joilla sokuria mitataan. Sieltä luvattiin antaa kokonaan uusi mittari, helpompikäyttöinen kuulemma, kun ei tarvitse enää vaihtaa muistikortin tapaista tunnistusyksikköä, kun ottaa käyttöön uuden liuskapurkin. Luvattiin paketin olevan noudettavissa iltapäivällä.

Älysin puoli neljän aikaan, että on iltapäivä ja lähdin noutomatkalle. Perillä oli luukku kiinni, vaikka seinässä luki suurilla kirjaimilla opastuksen olevan auki klo 16:een. Lasiluukun takana olevien pitkittäisten liuskekaihtimien raosta näin, että siellä oli joku kirjoitushommissa. Koputin luukkuun, ja eipä aikaakaan, kun hoitaja tuli tiedustelemaan asiaani, joka hoitui hyvin. Luukku oli suljettu jo kolmelta työvoimapulan takia.

Muistin pakinoitsija Ollin jutun mustapartaisesta miehestä, joka koputti viraston luukkuun.
- Mitä te siihen koputatte, huusi virkailija viereisestä luukusta, ettekö näe, että se on suljettu!
- Sen takiahan minä koputankin, eihän avoimeen luukkuun koputtaa voi.

Torven synttärit

Nykyaikainen bassovaskisoitin eli tuuba syntyi 12.9.1835. Silloin se patentoitiin. Soittimesta on olemassa useita eri koko- ja viritysversioita. Tällä videolla soitetaan sousafonia, joka kehitettiin aikoinaan marssivien soittokuntien käyttöön äänen kuuluvuuden ja kannettavuuden parantamiseksi. Nämä sousafonit on tehty vielä keveyden vuoksi osittain lasikuidusta, vain kaikusuppilo ja venttiilikoneisto on metallia.

Toisenlaisesta tuubasta ja tuubansoitosta on äänielokuvaa täällä.

Kesätauon jälkeen tuubat ja muut torvet sekä pillit soivat taas tänään paikallisen soittokunnan harjoituksissa. Keikkaa pukkaa; ensi kuussa on soittokunnan kotikylän koulun 150-vuotisjuhla. Tuttu baritonilaulaja on taas solistina.

Muistomerkit 2

Leppävirran kirkkoherrana 1700-luvun puolivälissä toiminut Johan/Hans David Alopaeus, eli Jussi tai Hannu Taavetti Kettunen sai muistomerkin vuonna 1985 Kalevalan juhlavuoden kunniaksi. Pohjois-Savossa kaivettiin tuolloin esiin kansanrunouden tallentajia, runoilijoita ja muita aiheeseen liittyviä huomattavia henkilöitä. Leppävirralle sopivan monumentin kohteen ehdotti perinteestä ja savonkielestä kiinnostunut professori Osmo Hänninen Kuopion yliopistosta.

Paikallislehti julisti sitten hankkeen sopivan kiven löytämiseksi. Kivistä täällä ei toki ole puutetta, sopiva vain piti valita. Totuuden nimessä on mainittava, että linkin kuva on Jäppilästä, nykyisin Pieksämäeltä, mutta samanlaista maisemaa on rajan tälläkin puolella.

Etsinnän jälkeen kivi sitten löytyi, pystytettiin museon edustalle ja varustettiin pronssilaatalla. Mielenkiintoista Alopaeuksen runonkeruussa oli, että hän keskittyi loitsuihin, joita kirkko muuten yritti kitkeä rangaistusten uhalla pois kansan käytännöistä.

Pappisvirka jatkui suvussa nousujohteisena; pojasta, Magnus Alopaeuksesta, tuli Porvoon piispa.

Muistomerkit 1

Lauantaipäivänä on mukava matkailla vähän omaa pihaa edemmäs. Pyörähdimme kuvassa näkyvän muistomerkin luona. Se sijaitsee Sortavalaa ja Petroskoita lännenpänä, lähellä on myös peurojen pyydystämiseen aikoinaan käytettyjä pyyntikuoppia. Niihin eivät laatassa mainitut ole kuitenkaan tipahtaneet, korkealta kuitenkin ovat pudonneet.

Mikä muistomerkki ja missä?

Jäniksen pesä

Lukijan kommenttitiedusteluun, minkä näköinen on jäniksen pesä, yllä vastaus. Pesä-sana tarkoittaa nykyään sivistymättömän kansanosan kielenkäytössä myös ihan muuta, joten en usko, että tiedustelu koski sitä.

Tuohon pensaan juurelle on rusakko majoittunut. Äsken, kun kävin ottamassa kuvan, sitä ei näkynyt, mutta puolen päivän jälkeen se on siinä taas päivälevolla.

Onko sitten rusakko jänis? Siitä aiheesta näyttää olevan Kotusin sivulla ankara väittely. Kuinka sitten Kotus taipuu? Kotuksen vai Kotusin? Entäpä ananas? Jos tuota mäntyomenaa - pineapple - taivutellaan s-loppuisen Tuomas-nimen mallin mukaan (Tuomaksen, Tuomaan), se voisi olla joko ananaksen tai ananaan. Muissakin sijamuodoissa saadaan mielenkiintoisia tuloksia:

- ananaksetta, ananaatta - ananaksitta, ananaitta

- ananaalle, ananakselle - ananaille, ananaksille

- ananaaseen, ananakseen - ananaihin, ananaksiin.

Muistammehan myös taikasanan, ananasakäämä, joka lanseerattiin Pekka ja Pätkä Suezilla-elokuvassa kansan tietoisuuteen (käytettiin myös muodossa ananas äkämä). Timo Taikuri sen sitten taisi omia itselleen. 

Tuijottava katse

Otsikon niminen kirja on Agatha Christien kirjoittama Neiti Marple-dekkari. Siinä muistaakseni vietetään seurapiirikutsuja, joilla on myös kuuluisaa elokuvaväkeä mukana. Ainakin yksi murhataan. Neiti Marplea ei pitäisi kutsua mihinkään bileisiin, aina sattuu jotain ikävää.

Kuvassa oleva tuijotus kuuluu pihajäniksellemme, jonka pesä on malvapensaassa. Sieltä sen löytää päiväsaikaan torkkumasta. Vajaan kahden metrin päähän päästää, ennenkuin lähtee käpälämäkeen.

Päivän pillimusiikkina tarjoillaan Pietro Locatellin (s. 3.9.1695) huilusonaatti 1. C-duuri. Solisti soittaa traversolla, eli barokkiajan poikkihuilulla.

Sävellyksen osat ovat Andante, Adagio ja Presto. Mukana on continuo eli cembalo ja sello. Itsekin kaivoin päivemmällä pillin esille ja päätin ruveta opettelemaan soittoa. Puhallinkokoonpanossamme tosin todetaan vain raukkojen ja lahjattomien harjoittelevan, mutta en aio kertoa kenellekään.

"Musiikinopiskelija" on hyvä ja käyttökelpoinen titteli, jota tietääkseni myös jalkapalloilija ja pianisti Kai Pahlman on käyttänyt koko ikänsä.

Syksy 1955

Kuva on otettu torstaina, syyskuun 1. päivän aamuna vuonna 1955. Sumuinen sää siinä näyttää olevan astellessani vasemmalla näkyvää silloista kotiani kohti.

Päivä oli merkittävä, ylleni oli puettu henkselilliset polvihousut, ruskeat tennarit, valkoinen paita ja kravatti. Vähän tuon kuvan oton jälkeen menin kouluun. Siellä ei muistaakseni kukaan valittanut istuinten kovuutta, niinkuin kuulemma eräs rikkaan perheen poika. Hän oli tottunut ensimmäisessä luokassa matkustaessaan pehmustettuihin penkkeihin.

Itku kuitenkin pääsi, kun koulun eteisessä luokkiin pääsyä odottaessamme eräs opettaja kolautti minua ovenkahvalla päähän.

Eilen vietin viimeisen kesälomapäiväni, 57 vuotta sitten en ollut ollut vielä kertaakaan lomalla.