Lauantaipäivänä on mukava matkailla vähän omaa pihaa edemmäs. Pyörähdimme kuvassa näkyvän muistomerkin luona. Se sijaitsee Sortavalaa ja Petroskoita lännenpänä, lähellä on myös peurojen pyydystämiseen aikoinaan käytettyjä pyyntikuoppia. Niihin eivät laatassa mainitut ole kuitenkaan tipahtaneet, korkealta kuitenkin ovat pudonneet.
Mikä muistomerkki ja missä?
kavi
VastaaPoistashampanjalasti luiskahti maahan Savossa venäläisestä pommikoneesta, pommien sijasta, Varkaudessa vuonna 1941; kolme vuotta myöhemminhän koko kone putosi Liperin Tutjussa, mistä dokumentti:
http://yle.fi/uutiset/muistojen_junkers-moottori_esittaytyy_joensuulaisille/5313887
ps tuota alkukuvasi väljyyttä ei väsy katselemasta!
Muistomerkki sijaitsee Rantasalmen Tiemassaaressa, paikassa johon Joroisten lentokentältä toiminut majuri Harju-Jeantyn johtama Fiat-hävittäjäosasto pudotti neuvostoliittolaisen SB-pommikoneen. Viholliskoneita oli 15, joista ainakin 13 pudotettiin.
PoistaSitä, kuka on jatkuvasti kukitetun muistomerkin pystyttänyt, ei kerrota opastaulussa, enkä löytänyt sitä Rantasalmen kunnan sivuiltakaan.
ps. Huomasitko, että kuva vaihtui uuteen syyskuun alussa? Ruskan ja pakkasen myötä taas uusi päivitys.