Syksy sai

Ylempi kuva on otettu 1.9.1955, alempi kolmea päivää vaille 60 vuotta myöhemmin. Sumua oli tuolloin koulun alkajaispäivänä ja näköjään mustavalkoista muutenkin. Kouluun ensimmäiselle luokalle menevän asustuksena hinkselilliset polvihousut, tennarit ja kravatti - aika ennakkoluulotonta, vai mitä.

Tämä kuva on otettu, kun sumu on jo hälvennyt, ja kouluunlähtöaika koittanut. Sumukuva otettiin valokuvataiteelliset aspektit mielessä. Hyvä siitä tulikin.

Kuvan talo on vielä pystyssä, tien toisella puolen oleva kahvila hävisi jo 50-luvulla, viimeinen muutos on marketin ja aakkos-bensajakelun tulo tilalle muutama kuukausi sitten.

Basarointia

- Mamut tulloo ja vie meijän naeset!
- Käskepä käämään meillännii.

Indonesialaista ruokaa tarjolla.

Matkailu avartaa. Lauantaina ajoin sateisesta Savosta aurinkoiseen Kuokkalaan. Miksikö sinne? No, siellä oli perinteinen kirpputoribasaaritapahtuma. Paikalliset yhdistykset olivat laittaneet tarjolle monenlaista ohjelmaa, mm. suomalaista tanssiyhtyemusiikkia, didgeridoon soittoa, afrikkalaista a capella-laulua ja iranilaisen riisinseulontatanssin, josta alin kuva. Yleisönä ja järjestäjien joukossa oli runsaasti väkeä idästä ja etelästä. Tanssiesityksen toteutti kolme maahanmuuttajien parissa työskentelevää naista, joista yksi oli iranilainen.

Alun perin tarkoitukseni oli viedä rock-muusikko Savosta Keski-Suomen-asunnolleen, ja veinkin, mutta kun kaupungilta sitten soitin yhdelle noista tanssijoista kysyen hänen kotonaolotilannettaan, kuulin tapahtumasta ja lupasin tulla Kuokkalaan katsomaan tanssiesitystä. Harmittaa, kun parempi kamera jäi kotiin, ja piti turvautua Lumiaan, jonka näytöstä ei auringonpaisteella saanut juuri minkäänlaista tolkkua. Tummat möhkäleet taustalla eivät johdu Lumiasta, vaan ovat puukirkko ja kellotapuli. Sinisessä teltassa oli paikallisen pyöräyhdistyksen kaksipyöräisiä pitkiä tavarapolkupyöriä, joista yhteen oli rakennettu kirjahylly - kirjastopolkupyörä, oivallinen tapa ottaa rentoutumis- tai opintoaineisto mukaan pitkille matkoille.

Yhdessä teltassa oli lasinen mullalla täytetty astia. Mullan seassa oli lieroja kaiveluhommissa. Kysyin esittelijähenkilöltä, mitä hän luulisi tapahtuvan, jos lieroille syötettäisiin vehnäjauhoja. Kerroin hänelle, kuinka pikkupoikina pidimme eläintarhaa, ja ruokimme anakondia - kastematoja - jauholla. Sananmukaisesti ne halkesivat keskeltä, kun jauho turposi.

Huippunopeus

Nopeusmittari näyttää nyt nollaa, koska pyörä ei liiku. Matkaa nollailen silloin tällöin - olen minä tänä kesänä ajanut enemmän kuin 26,190 km!

Tunturi Retki-pyörässäni (47v.) on lisävarusteena mittari. Se näyttää yksinkertaisen polkijan yksinkertaisilla asetuksilla vain ajetun matkan ja nopeuden. Monimutkaiseen käyttöohjeeseen luottamalla ja perehtymällä siitä saisi irti myös keskinopeuksia, matkoja ja olikohan se kalorinkulutuksiakin, mutta EVVK. Melkein 7-kymppiselle ajomiehelle riittää matka ja vauhti. Kun hyppään Tunturin selkään ja polkaisen pari kertaa, pääsen ostoksille Lidliin. Muihinkin kauppoihin tietysti pääsen, mutta menomatkalla on poljettava enemmän. Vapaalla lasketellen vauhti kiihtyy parhaimmillaan yli kolmeenkymmeneenviiteen kilometriin tunnissa puolitoistakilometrisen matkan aikana. Takaisinpäin kyyti on hillitympää.

Lisäsin äsken ilmaa renkaisiin. Etummainen irvistelee ruokottomasti. Voi olla, että tulee käynti alan liikkeessä. Sota- ja pula-aikaiseen tyyliin korjaaminen kietomalla hamppunarua irvistävän kohdan ympäri ei ole asiallinen tapa, kun renkaita on toistaiseksi myynnissä pienemmilläkin paikkakunnilla. Narusta tehty sidos aiheuttaa epätasaisuutta pyörimiseen ja saattaa johtaa vakaviin vaurioihin suurilla nopeuksilla.

Meedian tietojen mukaan pyöräily saattaa olla vaarallista nykypäivänä. Vaaroja kohdattiin myös silloin kun kulkupelini oli uusi. Sain sen vähän ennen kuin liityin Suomen Armeijan Kranaatinheitinjoukkoihin. Tunturia en saanut mukaan palvelukseen, mutta olihan siellä talon puolesta niitä. Mukavasti kihelmöi vaaran aavistus, kun pyörään on nahkahihnoilla sidottu heittimen putki, jarrut pettävät alamäessä, ja luutnantti huutaa käskien tulemaan takaisin, kun pyörä pysähtyy, tai kun jyrkän ylämäen takia joutuu polkemaan seisaaltaan, ja ohjaustangon käsituppelo irtoaa.

Jalkajarrullista pyörää en ole suostunut omistamaan sen jälkeen kun n. 12-vuotiaana käsijarrullisen sain. Siinä oli rumpujarrut toisin kuin nykyisessä, mutta jalat saivat keskittyä polkemiseen eteenpäin.

Eräs entinen ammattisotilasmuusikko kertoi vuosia sitten, että liikekannallepanon aikana hänen tehtävänsä on jakaa Porvoossa sotajoukoille polkupyöriä.

Kattonopeus

Edellisessä jutussani muistelen teiniaikojani. Nyt muistelen vähän lisää. Erinäisten yhteensattumien summautumana istuin eräänä kevättalvisena päivänä Ford Anglian kuljettajanpenkillä ja painoin kaasua. Moottori huusi, koska auton takapyörät olivat ilmassa. Anglia kiikkui mahansa varassa tienreunan lumipenkalla nokka tielle päin.

Hetkeä aikaisemmin olin lähtenyt kotoani kohti kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa selluloosatehtaastaan tunnettua paikkakuntaa tarkoituksenani osallistua siellä sijaitsevassa koulussa pidettävään ylioppilastutkintovaatimuksiin kuuluvaan psykologian suulliseen tenttiin. (Lyhyiden lauseiden jälkeen on hyvä kirjoittaa pitempi.)

Kuljin tavalliset koulumatkat linja-autolla, mutta nyt kun oli kortti, lupa ja luottamusta sekä iltapäivä, kävin matkaan autolla.

Mikäli Haarla ei olisi perustanut Lievestuoreelle selluloosatehdasta, tuskin sille kylälle olisi tullut oppikouluakaan, jolloin, mikäli minut olisi oppikouluun hyväksytty, olisi matka suuntautunut Rautalammille tai Pieksämäelle, joilla paikkakunnilla moni meidän pitäjäläinen opissa kävi. Nykyinen Ysitie on kuin lentokentän kiitorata verrattuna Aseman, Kovalanmäen ja Niemisjärven - tai vaihtoehtoisesti Venekosken kautta mutkittelevaan ja mäkiseen kuoppaiseen öljysoratiehen. Ennen öljysoraa tielle levitettiin mainitun tehtaan tumman lageroluen väristä jätelipeää, joka sitoi pölyn, muodosti kuivalla ilmalla kovan pinnan, mutta muuttui sateella pahanhajuiseksi liejuksi tursuen paljain jaloin kävellessä mukavasti varpaanvälilöistä.

Mikäli aikanaan rakennettaessa rautatietä Jyväskylästä Pieksämäelle linjaus olisi ollut toinen, ei paikkakunnallemme Q-veden eri rannoille olisi muodostunut kahta taajamaa, ja todennäköisesti keskittymisen ansiosta olisi oppikoulukin saatu aikaisemmin.

Mikäli olisin mennyt kansakoulusta jatko-opintoihin omalla paikkakunnalla aloittaneeseen kouluun paria vuotta myöhemmin, en olisi istunut Angliassa tienpenkalla moottoria huudattamassa.

Mikäli 1960-luvun puolivälin tienoilla voimassa olisi ollut kattonopeus, en ehkä silloinkaan olisi kuvattuun tilanteeseen joutunut. Kaasupolkimessa oli tuolloin kaksi asentoa.

Hetkistä ennen penkalle pyörähtämistä olin ohittanut myymäläauton. Sohjo ropisi Anglian pohjaan, talvirenkaat pitkine Tikka-nastoineen pitivät liikkeen vielä hallinnassa. Myymäläauto jäi mutkan taakse. Uusi suora aukeni, painoin kaasua, ja auton perä ohitti etuosan oikealta ja jatkoi kulkuaan kohti tien vasenta reunaa, minne veti mukanaan myös loput autosta.

Myymäläauto tuli paikalle, pysähtyi, ja kuljettaja tiedusteli, miksi en ajanut vielä kovempaa. Myymäläautossa on köyttä, jos ei muuten niin varmaan myytävänä. - Kato, ettei keitä, kuljettaja sanoi tielle vetämisen jälkeen.

Mikäli myymäläautoja ei olisi 1960-luvulla ollut, en olisi ehkä joutunut ojaan, enkä toisaalta päässyt sieltä poiskaan.

Pääsin tentistä läpi, ehkä pienellä paniikkiasteikkohelpotuksella.

 

Grillaussää

Oravateini huomasi talon isännän grillauspuuhissa, haki omenanraakileen, ja tuli viereiseen pihlajaan aterioimaan huomauttaen esimerkillään terveellisestä ruokavaliosta. Yleensä grillaamme kassleria, mutta nyt kun oli marketissa maustamatonta sian ulkofilettä punaisella tarralla varustettuna, ostin sitä. Kumimaistahan se on, ja siitä puuttuu kassleriin verraten energiaa esimerkiksi metsätöihin antava rasva. Pekoni näyttää onneksi menevän kaupaksi, ettei tässä nyt ihan sentään oikeitten töitten ääreen kukaan pääse rasvan puutteeseen kuukahtamaan.

Toisen kaupan DeLuxe-tuotteita mainostava Hans grillaa yhdessä ohjelmassa julkkujen kera ja kilpailee toisessa ohjelmassa toisia julkimoita vastaan. Grillauksen yhteydessä on katsoja pannut merkille kunnon mustanokisen kypsyysasteen. Palaneista sianluista saa rasvan ja ruston lisäksi vatsaa hyväileviä karsinogeenejä.

Sää on näinä päivinä yleinen puheenaihe siellä missä kaksi tai kolme kohtaavat. Kova on valitus, kun moneen päivään ei ole satanut, ja säätyypit televiisiossa vain hymyilevät kilpaa auringon kera. Kaikki me varttuneemmat henkilöt muistamme Piippu-Paavo Salmensuun, joka oli ensimmäinen TV-säämies. Oppikoulun (peruskoulua edeltäneen aikakauden pääsykokeiden kautta valikoituneelle nuorisoainekselle kohdennettu oppilaitos) konventissa (ohjelmallinen Teinikunnan järjestämä opettajien valvoma illanvietto, jonka loppuvaiheessa pojat tanssivat hitaita tyttöjen kanssa, ja jotkut nauttivat salaa alkoholia) esitin kerran Salmensuuta kartan edessä. Päässäni oli hellekypärä, jalassa huopikkaat, ja kartalle viittoilin vanhalla letkuvarsipiipulla, josta Alastalon isäntäkin olisi ollut ylpeä.

Muistaakseni Sveitsin rannikolta oli lähestymässä joku paine - oliko korkea vai matala, en muista.

   

Itämaista ruokakulttuuria

Tänään söin keittolounaan itämaisen ruokakulttuurin tyyliin. Päätin valmistaa kiinalaista shangsu-keittoa. Reseptikokoelmastani katsoin, että kyseiseen kanakeittoon tarvitaan aineksiksi vettä, sipulia, bambunversoja, paprikaa, varsiselleriä, tomaattipyrettä, kananlihaa, sokeria, muunneltua tärkkelystä, kananmunaa, maitoa, rapsiöljyä, guarkumia, suolaa, kananrasvaa, puunkorvasientä, vehnäjauhoa, väkiviinaetikkaa, mononatriumglutamaattia, karboksimetyyliselluloosaa, valkoviiniä, sitruunatäysmehutiivistettä ja sinappia sekä muita mausteita. Valitettavasti kaapistani puuttui useita aineksia. Onnekseni Lidl-myymälässä oli tarjouksessa kaikki lueteltu samassa tölkissä. Tölkin kyljessä oli kuva, johon asetuksen mukaisesti oli lisätty huomautus: serveringsförslag, tarjoiluehdotus. Siinä soppa oli valkoisella lautasella, ja ruoan päälle oli ripoteltu ruohosipulia. Laitoin kuumennetun keiton kuitenkin vihreälle, valkosegmenttiselle lautaselle. Ruohosipulin jätin pois, koska en lähtenyt sitä ulkoa rankkasateesta hakemaan. Kaupassa huomioni kiinnitti lehden lööppi, joka julisti Välimeren helteiden jämähtäneen Suomen päälle. Nyt kuitenkin on aamusta asti tuntunut, että ainakin täällä vajaan 15 asteen lämpötilassa Välimereltä on jämähtänyt vain vesi.

Kiinalainen ateria ei olisi täydellinen ilman riisiä. Niinpä ostin S-marketista vastapaistettuja karjalanpiirakoita, jotka ovat kaksi senttiä halvempia (á 0,23€) kuin Lidlissä (á 0,25€). Lisäksi ne ovat hiukan rapeampia. Piirakoiden päälle laitoin Valion Tilsitin sopimuksella valmistamaa Oltermanni-juustoa.

Lähimenneisyydestä muistamme, kuinka Oltermannia myytiin halvalla, kun sitä ei enää voitu viedä Venäjälle. Tämä Tilsit-versio ei vielä silloin ollut tuotannossa. Tiedä, millaisia ajatuksia se olisi herättänyt. Runsaat parisataa vuotta sitten laaditun Tilsitin sopimuksen seurauksilla me pääsimme pakkoruotsalaisuudesta eroon.

Dagmar ja Aleksanteri

Suuriruhtinaan housut ovat jääneet prässäämättä, kengät kuitenkin kiiltävät.

Aleksanteri Romanohvi on Venäjänmaan keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas. Hänen vaimonsa on Tanskan prinsessa Dagmar Schleswig-Holstein-Sonderburg-Beck-Glücksburg. Aleksanteri on noussut Aleksanteri III:n nimellä valtaistuimelle isänsä jälkeen. Edellinen Aleksanteri, jota Suomen kansa kunnioitti suuresti, joutui vastarintaliikkeen pommiattentaatin uhriksi. Uusi Aleksanteri ei ollut sittemmin niinkään suomalaisten mieleen, mutta hallintokautensa alussa järjestettiin komea vastaanotto Viipurin kautta Lappeenrantaan maakuntamatkalle saapuneelle hallitsijaparille.

Aleksanteri ja Dagmar näkevät Lappeenrannan satamassa Saimaalta lähestyviä soutuveneitä. Niissä on kansallispukuisia naisia. Naiset luovuttavat yhden paatin lahjaksi suuriruhtinaspariskunnalle ja pyytävät suuriruhtinattaren veneeseen. Vene on koristeltu tekstiileillä, joiden toteuttamiseen suuri määrä suomalaisia naisia on osallistunut. Dagmar on kansanomainen ja miellyttävä luonteeltaan toisin kuin jörrikkä ja väkivahva ukkonsa, joka kuulemma pystyy repäisemään korttipakan kahtia ja rypistämään hopearuplan paljain käsin. Ennen nykyistä puhelinluettelojen ohenemista oli voimamiesten temppuna repäistä luettelo kahtia. 1880-luvulla Lappeenrannan katalogin repiminen olisi varmaan onnistunut heikommaltakin yrittäjältä.

Tuolloin elokuun 5. päivänä järjestetään suuri sotilasparaati, ja päivämäärä julistetaan sotaväen paraatipäiväksi. Sotaväet tulevat ja menevät, ja merkkipäivät muuttuvat. Elokuun viidettä vietetään nykyään Suomessa kansallispuvun syntymäpäivänä. Romanohvin pariskunnalle parhaat kiitokset siitä ja siihen liittyvästä soittokunnan keikasta, joka oli samalla harjoitusta ensi viikonlopun esiintymisille Kouvolassa, Kuusankoskella ja Voikkaalla.

BBQ

Grilliohjelmia tulee televiisiosta ihan päntiönään. Kauppasaksalle nahkansa myynyt kokki grillailee Helsingin saaressa, ja toiset ruokatavaramyymälät hehkuttavat hiiliään kilvan siankylkiluiden, nyhtöpossujen, kasslereiden ja raakamakkaroiden kera.

Videolla Louis Armstrong (s.4.8.1901) soittaa Hot Five-yhtyeensä kanssa grillausmusiikkia, Struttin' with some barbecue, eli käppäilyä grillauksen keralla. Huomenna tartun itsekin torveen ja pilliin. Kansallispukujen kansallinen tuuletuspäivä on meidänkin paikkakunnallamme, ja sinne on tilattu puhallinmusiikkia. Toivottavasti tilaisuudessa ei osoitella mieliä väkivaltaisesti, joka tapa on nyt... No, antaapa olla. Huomenna kerron, miksi 5. elokuuta on Suomen kansallispuvuston syntymäpäivä, jos ette sattuisi sitä tietämään. vaikka tiedättehän te toki sen.

Kulttuurit

Maailmankaikkeudessa kohtaamme lukuisia kulttuureja, vai onko se -reita. Keskisuomalaisavolaisena ja neljännesosavenäläisenä en ole aina ihan terävimpänä kynänä kielitoimiston penaalissa. Turvallisinta lienee puhua kulttuuriloista täkäläistä tapaa noudattaen. Tarkoitukseni on kuitenkin tarkoittaa, että aika moneen inhimilliseen ilmiöön, miksei eläimelliseenkin, voidaan kulttuuri ainakin sanana kytkeä. Yllä oleva kuva esittää tapauksessani uutta ruohonleikkuukulttuuria. Tavallisesti olen tuon takapihan nurmikon ajellut perinteiseen tapaan pitkien sivujen suuntaisesti siten, että kierrän aluetta vastapäivään, jolloin sivulleheittävä leikkurini pöllyttää ruohon jo leikatulle alueelle. Nyt päätin kuitenkin uusiutua. Harkitsin ensin nurmikon iterointia, mutta päädyin diagonaaliseen keskustalähtöiseen juustohöyläperusstrategiaan, jossa kuvassa taustalla näkyvien malvankukkien takaa edetään suoraviivaisesti kohti kuvan vasenta alanurkkaa, jonka jälkeen leikkuualuetta laajennetaan kiertämällä leikattua kohtaa myötäpäivään, jolloin leikkuujäte sijoittuu niinikään jo käsitellylle alueelle. Diakonissatyyli tasoittaa myös aikaisemmalla toistuvalla tyylillä leikattua nurmikkoa, kun painumiin pureudutaan uudesta suunnasta huippuja tasaten.  Yläkuvan nurmikkoalueella takapäädyssä on muutamia marjapensaita, luumupuita ja villiintyneitä vattuja, joiden ympäristöjen käsittely ei voi poiketa paljoakaan perinteisestä tyylistä.

Myös alemmissa kuvissa esiintyvät alueet lienee parasta käsitellä muuten kuin diagonaalihousutyylillä. Keskimmäisen kuvan nurmikko voidaan tavallaan iteroida, jolloin jäljelle jäävät jo kukkineet lupiinipuskat ja pieni ahomansikka-alue.

Kolmannella alueella on omenapuita, marjapensaita ja tuulimylly. "Mylly on vanha, niin luulen", alkaa suomeksi laulu, joka kertoo iloisesta Amsterdamista, ja jonka kertosäe on joskus väännetty muotoon: "On tulppaaneissa turvallaan iloinen Andersson."

Mylly on vanha, edellisen talon asukkaan tekemä. Tuulella se ottaa kierroksia sangen iloisesti, ja jos sähköt joskus katkeavat, siihen voi ehkä kytkeä virtaa tuottavan laitteen.

Jyväsmisot

Männävuoden suvelta peräisin on kuva Suomen Ateenaksi kutsutusta kaupungista. Kuvanottohetkellä oli helle helleeniseen tyyliin. Päijänteen ja Jyväsjärven tuulenviri sitä lauhdutti kuin Välimeri ikään.

Jos Jyväskylä on Suomen Ateena, onko Keski-Suomi Suomen Kreikka? Joitakin vuosia sitten maamme Suomi synnyinmaa oli jaettu lääneihin, joilla oli pääkaupungit. Vaasan läänin pääkaupunki oli osuvasti Vaasa, Kuopion läänin pääkaupunki Kuopio. Turun ja Porin läänissä vain käsittääkseni Turku. Mainittu lääni aiheutti hämmennystä tiedusteltaessa esimerkiksi Matin ja Tepon kotilääniä:  - Kuis maar se on lainkka mahrollist asuu kahres läänis yhtaikka?

No, eilisessä jutussa lanseeraasin uuden sivistyssanan ja annan poliitikoille luvan käyttää sitä tarvittaessa varovaisuutta noudattaen. Kreikkalaisperäinen on misoksenia (μισοξενία). Eilisiin Suomen Ateenan tapahtumiin liittyen se on paikallaan. Kuvan henkilö ei liity asiaan.

Elokuun misokseniset sahapukit

Kesästä on kalenterin mukaan jäljellä kolmannes. Talven tuiskuihin, lumeen ja pakkaseen on asiallista varautua. Punarinnan poikanen yläkuvassa miettii, kuinka "saa siveettömät hyytyä maan kylmiin kahleisiin", kuten lyyrisesti voidaan todeta. Alemmassa kuvassa katkeavat kuusiset ja mäntyiset pintalaudat valmiiksi lämmittämään asumuksen vuolukiviuunia armottomien säiden aikana.

Hammastettu metallinen sahapukki tuli sahurin mukana. Talon pukki, betonilaudoista aikanaan pikaisesti kyhätty, katselee suoritusta vierestä varmaan ihan tyytyväisenä. Metallinen menee kätevästi kokoon, ja siinä pitkittäistuet ovat niin alhaalla, ettei sahamies helposti niihin jurskauta. Todennäköisesti seuraavaa pukkia odottelemmekin sitten runsaan neljän kuukauden päästä, olkaa kiltisti, harrastittepa sitten mono- tai polykulttuuria. Monopolia kumpaankaan ei ole kellään.

Ai niin, poliitikkomme ovat lanseeranneet käyttöömme uusia sivistyssanoja, joita pyöritellessä velatkin tuntuvat suuremmilta. En halua olla pekkaa tai Juhaa pahempi, ja totean, että monella monikulttuurin vastustajalla saattaa olla taakkanaan misoksenia (μισοξενία). Suluissa oleva sana näyttää kreikkalaiselta, haiskahtaa kreikkalaiselta ja on kreikkalainen.
.