Itämaista ruokakulttuuria

Tänään söin keittolounaan itämaisen ruokakulttuurin tyyliin. Päätin valmistaa kiinalaista shangsu-keittoa. Reseptikokoelmastani katsoin, että kyseiseen kanakeittoon tarvitaan aineksiksi vettä, sipulia, bambunversoja, paprikaa, varsiselleriä, tomaattipyrettä, kananlihaa, sokeria, muunneltua tärkkelystä, kananmunaa, maitoa, rapsiöljyä, guarkumia, suolaa, kananrasvaa, puunkorvasientä, vehnäjauhoa, väkiviinaetikkaa, mononatriumglutamaattia, karboksimetyyliselluloosaa, valkoviiniä, sitruunatäysmehutiivistettä ja sinappia sekä muita mausteita. Valitettavasti kaapistani puuttui useita aineksia. Onnekseni Lidl-myymälässä oli tarjouksessa kaikki lueteltu samassa tölkissä. Tölkin kyljessä oli kuva, johon asetuksen mukaisesti oli lisätty huomautus: serveringsförslag, tarjoiluehdotus. Siinä soppa oli valkoisella lautasella, ja ruoan päälle oli ripoteltu ruohosipulia. Laitoin kuumennetun keiton kuitenkin vihreälle, valkosegmenttiselle lautaselle. Ruohosipulin jätin pois, koska en lähtenyt sitä ulkoa rankkasateesta hakemaan. Kaupassa huomioni kiinnitti lehden lööppi, joka julisti Välimeren helteiden jämähtäneen Suomen päälle. Nyt kuitenkin on aamusta asti tuntunut, että ainakin täällä vajaan 15 asteen lämpötilassa Välimereltä on jämähtänyt vain vesi.

Kiinalainen ateria ei olisi täydellinen ilman riisiä. Niinpä ostin S-marketista vastapaistettuja karjalanpiirakoita, jotka ovat kaksi senttiä halvempia (á 0,23€) kuin Lidlissä (á 0,25€). Lisäksi ne ovat hiukan rapeampia. Piirakoiden päälle laitoin Valion Tilsitin sopimuksella valmistamaa Oltermanni-juustoa.

Lähimenneisyydestä muistamme, kuinka Oltermannia myytiin halvalla, kun sitä ei enää voitu viedä Venäjälle. Tämä Tilsit-versio ei vielä silloin ollut tuotannossa. Tiedä, millaisia ajatuksia se olisi herättänyt. Runsaat parisataa vuotta sitten laaditun Tilsitin sopimuksen seurauksilla me pääsimme pakkoruotsalaisuudesta eroon.