Metsateel

Hyvää Kalevalan ja kulttuurin ja almanakan mukaista talven viimeistä päivää. Huomenna ajanlaskun mukaan talvi on jo laannut riehumasta, kuten V. Lindbladin laulussa kerrotaan.

Kulttuuria on toki muuallakin kuin kotimaassamme. Eteläisessä naapurimaassa sitä voi myös tavata. Kulttuuripäivän synttärisankari Artur Kapp (s, 28.2.1878) on säveltänyt yllä olevan laulun, jonka tässä esittää Georg Ots. Villisioista siinä ei kuvasta huolimatta puhuta, vaan sanat menevät seuraavasti:

Ma kõnnin hilisel õhtul
veel üksinda metsateel...
Tuul kahiseb puude ladvul
ja lehed langevad eel.

Ma kõnnin hilisel õhtul
veel üksinda metsateel,
ja kaugele noorusera´ale
veel tagasi mõtleb mu meel.

Ma tundsin üht ilusat neidu/noormeest
ja süda, mis puhas kui kuld,
ja säravaid silmi ja huuli
ma tundsin... Ja rinna sees tuli.

Ja suurt ja sügavat õnne-
tuld,armastust tundsin ma
Ja ilma ja inimesi
ma tundsin viimati ka...

Ma kõnnin hilisel õhtul
veel üksinda metsateel -
tuul kahiseb puude ladvul
ja lehed langevad eel.

Näin Vikipeedia:

Artur Kapp oli vaadetelt rahvuslane. 24. veebruaril 1950 heiskas ta oma majale Tallinnas Eesti lipu. Nii tuntud inimesele ei julgenud võimud midagi teha. See oli ainus juhtum Eesti NSV-s ajavahemikul 1945–1986, kus avalikult heisati sinimustvalge lipp, selle heiskaja oli teada ja teda ei karistatud.

Kõrva uss

Aamuteleviisiossa tutkija-analyytikko Lassi Liikkanen kertoi, kuinka voi tulla toimeen korvamadon kanssa. Kaikilla meillähän semmoinen on, ja kiusallisen ajatuksia sotkevasti kuuloelinten välisellä pururadalla hölkkäilee - jos mato nyt ylejään hölkätä saattaa. Musiikin kanssa tekemisissä olevana aivoihini syöpyy milloin minkinlaista sävelmistöä, joka ilmiö Helsingin ja ulkomaalaisen yliopiston tutkimuksiin nojautuen ei ensinnäkään liene kovin terveydelle vaarallinen ja toisaalta tietyillä harjoituksilla voitaneen poistaa tarvittaessa. Haastattelussa, jonka voi katsella kuvaa klikkaamalla, otetaan esimerkiksi Maamme-laulu, jonka ensimmäisen säkeistön loppua analyytikko pyytää miettimään. Silloin miettijä aloittaa miettimisensä säkeistön alusta ja päästyään loppuun on käynyt mielessään läpi melodian, joka on muuttunut korvamadoksi. Analyytikon mielestä tosin loppusanat kuuluvat "maamme isien".

Häpeällisin korvamato omalla pururadallani on ehkä ollut Mozartin sinfonia 40. Musiikki sinänsä ei ole häpeällistä, mutta kun siihen on pitänyt mennä tekemään suomalaiset sanat, jotenkin, että: Sinä hento ja hellitty kukka, sinä pellavapää jöröjukka... no huh huh.

Matka pohjoiseen

Tuli tarvetta huoltokäyntiin pohjoisessa naapurikaupungissa. Nissan, vaikka sieltä ostettu onkin, ei ihan vielä toimenpiteitä kaipaa, ja vaikka kaipaisikin, ne suoritetaan paikallisilla pajoloilla.

Korjausta ja pientä fiksausta kaipasi uudelleen kävelyä opettelevan perheenjäsenen ortoosi. Niitti nilkkanivelestä oli irronnut, ja alunperin liian pitkää etureunaa varpaiden alla hiottiin vähän. Olin sitä itse saksilla hiukan typistänyt. Hyvä se muuten oli, ja kiittelin tekijää.

Kahdessa pohjoismaista yhteistyötä, ystävyyttä ja avunantoa tarjoavassa liikkeessä kävin vielä - tottakai kansainväliset suhteet ovat tärkeitä painopistealueita kansojen kanssakäymisessä. Ennen apuvälineverstasta poikkesin tanskalaisperäisessä sisustus- ja patjaliikkeessä petarin hankintakaupoilla. Puoleen hintaan sieltä sen sai, ja harjoittelijahenkilö myi vielä viitosella siihen suojuksen.

Sitten seuraavaan liikkeeseen syömään 10 lihapullaa muusilla ja puolukkahillolla. Aina ne maistuvat samalle, ja pitää ihmetellä, miksi niitä yleensä pitää syödä, mutta ehkä nälkä on hyvä konsultti, ja kuten edellä on todettu pohjoismaiset suhteet on hyvä pitää kunnossa näinä arvaamattomina aikoina. Kävelin ruokalasta mutkittelevaa polkua myymälän halki, ja jotainhan sieltä tarttui mukaan lihapullien lisäksi.

Menomatkalla kuuntelin Muistojen Bulevardia, tullessa vähän aikaa Riston valintaa.

Kevättalvinen sää näkyy kuvassa yllä, tätä kirjoittaessani televiisiossa lähti juuri Akira Lenting hiihtämään ja aurinko paistaa täällä Savossa.

Matka etelään

Olen viettänyt muutaman päivän omaishoitajavapaata. Loman kunniaksi päätin autoilla eilen etelään naapurikaupunkiin n. 20 km:n päähän, siihen, joka jostakin syystä on saanut nimensä omaisuusrikoksen mukaan. Entinen kaupunginjohtaja ehdotti aikoinaan, että nimi muutettaisiin kirjoitettavaksi tuplaweellä, jolloin se ei olisi niin rikollisen näköinen, mutta päättäjät päättivät pysyä entisessä. Vain pohjoisen risteyksen ylikulkusillan pilarit tehtiin V:n muotoisiksi niin, että sopivasta kulmasta ne näyttävät W:ltä.

Kaupungissa tein shoppailukierroksen. Kävin ensin Ekotorilla, josta en ostanut mitään, sitten Tokmannissa samoin tuloksin. Prisma on Tokmannin vieressä, ja kävin katsomassa, onko siellä niin hillittömiä hintoja, kuin mainostettu on. Koffin keskaritölkki näkyi maksavan yhden centin vähemmän kuin täkäläisessä S-marketissa. Putin-juusto oli samanhintaista kuin meidän Lidlissä. Prismastakaan en ostanut mitään.

Varkauden Lidl on hämmentävä paikka. Tavarat ovat siellä peilikuvajärjestyksessä verrattuna meidän oman kylän kauppaan. Löysin kuitenkin tarjouksessa olevia tomaatteja ja kasslerpaistin, joka on nyt puu-uunissa muhimassa ja odottamassa tänään iltapäivällä kuntoutuksesta saapuvaa perheenjäsentä.

Ällistyttävintä Lidlissä oli, että sen kylkeen oli ympätty viinakauppa. Se oli vielä viime vuoden puolella Citymarketin yhteydessä. Niinpä en käynyt tällä kertaa CM:ssä. Katselin liikkeen tiloja arvioivasti, mihin Sipilä saisi kaikki keskioluet muista kaupoista mahtumaan. Kyse ei ole nyt ainoastaan kotimaisista, vaan hyvin varustetuissa elintarvikeliikkeissä näkyy olevan tuontitavaraa Kiinaa ja Japania myöten, Euroopasta nyt puhumattakaan. Harmi, että siirtoajatusta ei oltu otettu huomioon uusia tiloja rakennettaessa, pieniltä nuo näyttävät, ja vielä ahtaampi on oman kylän Alko. Meille tosin on valmistumassa suuri K-kauppakeskus muutama vuosi sitten palaneen tilalle. Apteekki siihen ainakin tulee, tiedä sitten muista lääkintätuotteista.

Kuvassa on lintu, joka seuraa kiinnostuneena ulkopuuhailuja, kuten lumitöitä, jotka ovat muuttuneet nyt pihan hiekoitukseksi. Kun juttelen linnulle, se heiluttelee toisinaan siipiään vähän kuin muinaisessa tiputanssissa kuului tehdä. Koska kiinteistömme sijaitsee vilkkaalla paikalla taajamassa, en ole itse ryhtynyt heiluttelemaan. Ehkäpä rastas ilkkuu lentotaidottomalle laulun sanoin: - Saa siveett.. siivettömät tyytyä maan kylmän kahleisiin.

Kielimurre

Savon sudeettialueen alkuasukkaana olen jo syntymästäni saakka tottunut itäsuomalaisen kielimurteen ilmaisuihin. Työkaluista tutuiksi ainakin nimeltään tulivat lapia, viitake, taekko ja raataseeväs. Viimeksimainitun yhdyssanan jälkiosasta käytettäneen myös muotoa -kank. Seeväs-sana näyttää kirjoitettuna hassulta, vähän niinkuin helsinkiläiskomeljanttarien myötähäpeää herättävänä lausumana. Savolaisten oikeesti pitkää eetä ei lausuta kokomitallisena takavokaalina, vaan ääntiön loppu siirtyy hivenen verran eteenpäin, kohti iitä. Kokeilkaapa; no niin, kyllä se siitä.

Kuvassa on Viskarssin lumlapia. Myös lapian lausumisessa on oma niksinsä. Siinä hivutetaan hyvin heikko j i:n ja a:n väliin.

Lumtöetä on piisanna kartanolla. Huolimatta etnisestä taustastani sudeettialueella, moni asia on kummastuttanut täkäläisessä aika umpisavolaisessa ympäristössä vuosikymmenten mittaan. Yksi niistä on pihassa olo. Piha-sanalla tarkoitetaan kotia, eikä talon lähiympäristöä. Koulussa asiaa tuntematon opettaja oli kehottanut kirjat pihhaan unehtanutta koulukasta käymään ne hakemassa. Oppilas oli tuskitellut matkoo olevan toestakymmentä kilomeetriä.
Jos ollaan pihassa sisällä, ulos männään pellolle tai kartanolle.

Juomapuolta tarjoo kunnon väki. Vappuna juuvvaan simmaata ja perjantaina, kun Savon Wiinaata ei ennee ole myinnissä kaapassa, tarviaa ostoo muuta. Loogistahan se on; jos etiketissä lukee "viinaa", nautitaan viinaata.

Edellisessä kappaleessa esiintyvää tarvita-verbin taivuttelua en ole missään muualla kuullut. Eipä silti, en minä paljon muualla ole ollutkaan. Siis: sun ei tarvia männä mihkään, ou mökissäs.

Siskolle mannaa on mambo

Kaisa Kyläkoski käsittelee blogissaan cakewalk-tanssin tuloa Suomeen. Aikamoinen villitys se näyttää toistasataa vuotta sitten täälläkin olleen. Tanssin synnystä ja alkuperästä on monta eri tarinaa, kuten  vastaavista villityksistä tavallisestikin. Kun uusi asia popularisoituu, keksijäksi ilmoittautuu useampikin innovaattori. Pianisti Jelly Roll Morton painatti käyntikortteihinsa vaatimattomasti olevansa "Jazzin keksijä".

Suosikkitansseja tulee ja menee. Kaksikymmenluvun charlestonia seurasi black bottom. Sitten tuli conga, jota Suomessakin mentiin jonoissa kuin myöhempää letkajenkkaa ikään.

Me vanhemmat ihmiset muistamme Brita Koivusen laulaman Sucu sucun. Se oli sanojensa mukaan "tanssi hauskin ja virkistävin":

Minkäänlaista käsitystä, kuinka sitä tanssitaan, ei minulla ole. Sanat ovat kuitenkin lohdulliset ja kertovat kaikille olevan mahdollista tulla onnelliseksi valitsemansa genren myötä. Myöhempien aikojen tiputanssista on vielä joitakin häpeällisiä muistoja - tämän hetken villityksistä en tiedä.

Brasilian Mozart

Helmikuun alkajaisiksi talven lumiseen luontoon lämmittävää rytmiä Brasiliasta. Säveltäjä on nimeltään Mozart Camargo Guarnieri (s. 1.2.1907). Mozart oli hänen ristimänimensä, mutta muusikkona käytti siitä mielellään vain alkukirjainta, sangen ymmärrettävää. Mozartin veljet olivat etunimiltään Verdi ja Rossine.

Kevättä kohti mennään. Osa jouluvaloista poistettiin tänään. Valoköysi jää vielä valaisemaan sisäänkäyntiä.