8.10.2016

Hehkutusta kylmyyteen

Eläkeläinen näkee paikallislehden etusivulla värikkään ilmoituksen. Puolueen paikallisosasto lupaa jakaa lauantaina torilla ilmaista makkaraa ja kahvia munkilla. Puolueen Puheenjohtaja on luvannut myös tulla kertomaan, ketä kannattaa äänestää kunnallisvaaleissa. Puheenjohtajaa itseänsä ei voi äänestää savolaisessa pitäjässä, mutta paikalla luvataan olevan niitä, joita voi.

Eläkeläinen hyppää pyörän selkään ja karauttaa puolen virstan päähän torille, johon kylmää tuulta ja muutenkin koleaa säätä uhmaten joukko iäkkäitä kansalaisia on kokoontunut kuuntelemaan Puheenjohtajaa ja esittämään tälle kysymyksiä.

Syödään siinä makkara, olisiko Atrilli-merkkinen. Eläkeläistä harmittaa, kun paikallisen osuustoimintaliike on korvannut alle euron hintaisen Atrillin vielä kymmenen senttiä halvemmalla Poprillillä, joka ei mielestään kertakaikkiaan ole enää nautintoa tuottava elintarvike. Puolueosasto toki voi olla varakaskin tarjoten kalliimpaa Hiillosmakkaraa. Grillimakkaravertailut on parasta tehdä syömällä ne kylmänä suoraan paketista. Kalleimmasta päästä oleva Camping häviää testissä Atrillille kirkkaasti.

Kahvia ja munkkia nautitaan makkaran peräruoaksi - peräruoka on ainakin Itä-Suomessa käytettävä muoto.

Puheenjohtaja on luvannut olla torilla 45 minuuttia, ja kyllähän toki asialleen omistautunut henkilö sen ajan jaksaa ja tarkenee keskustella kylmässäkin säässä aatteen hehkuttamana.  

4 kommenttia:

  1. Vox Populi13.45

    Hyvä vastarinnekommentaattori kariav

    Täälläpäpäin Österbottenissa ei oo muita rinteitä kuin Öjberget. Se missä yks Andreas Romar opetteli syöksymään.
    Vaasanpa torilla eilen oli tuhansia huolestuneita kansalaisia huutelemassa ja plakaatteja huitomassa. Eivät uusia rinteitä haikailleet, vaan toivoivat, ettei Kahen Ässän ja Orpopojan poppoo vie meiltä sairaalaa.
    Ja pakota hätätapauksissa menemään sinne itäisen savikkosuon jsp:lle.

    Oli siellä torilla yks Lapintiekin. Eikä ollut Rovaniemen - Liinahamarin tiestä kysymys, vaan siitä tätösestä, joka aina muistuttaa ymmärtämättömiä kansalaisia kavahtamaan Nato-kiimaisia sotahulluja.
    Nyt oli mielessänsä perustuslakiasiat, niinku ruotsin kielen asema.
    Sveriges tungas station.
    Arveli SS-Orpopojan poppoon astuneen paskaan, kun ei oo tehnyt Vaasan keskussairaalan alasajosta kieliselvitystä.
    Tai ei se tainnut niin rumasti nuista peräruokaerityksistä sanoa.
    Minä se tässä vaan kuvakielin kirjotan.

    Ite en käy mielenosoituksissa, mutta hengessä oon mukana.
    Siis että kieliselvitys pittää tehä. Ja sairaala säilyttää.
    Att tungans nykterblivning håller göras. Och sjukaböle konserveras.

    VastaaPoista
  2. kavi

    näin hirvenmehästyksen aikana sopis tyyliin pj:n kutriloille punanen pipo, jottei nuin enkelmäiseltä näyttäs.
    Sen voisit vielä asetetella manipoloituun piähän.

    VastaaPoista
  3. Meillä täällä etelän hurripuolella peräruoka eli efterrätt on monilla kielipuolisilla "perärätti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmaar siel pirois nii vallan hyvii räätei oli, sanos lohjalaine.

      Poista