7.10.2016

Fönsterputs

Kun suunnitellaan useampikerroksisia rakennuksia ja niihin sisällytetään täyskorkuisia auloja, on hyvä, että auringonsäteet pääsevät valaisemaan sisätiloja laajoista ikkunoista. Sairaalarakennuksissa on hyvä huolehtia pintojen puhtaudesta, ja myös ikkunat kuuluvat tämän huolenpidon piiriin. Oman siivoushenkilökunnan työtehtäviin ei kaikkia tarvittavia pintakäsittelyjä varmaankaan voi liittää, joten tarvittaessa on kutsuttava apuun ulkopuolisia ammattilaisia.

Menin tänään sairaalaan vahingossa kaksi tuntia ennen määräaikaa, mutta ikkunanpesua seuratessa aika kului mukavasti. Paikalla oli kaksi pyörillä liikkuvaa nostolavaa ja tikapuumies. Pesu hoitui vanhanaikaisilla lastoilla ja vedellä. Odottavat asiakkaat saivat toimituksesta keskustelunaihetta, ja kännykkäkamerat napsahtelivat.

Tapasin odotustiloissa pariskunnan omalta kylältä. He kehoittivat katsomaan säveltäjä Leif Segerstramin kehystettyä partituuria eteisaulan seinällä. Se oli "Sinfonia CyberKnife", eli sädehoitorobotin kunniaksi sävelletty teos. Säveltäjän eturauhassyöpä oli parannettu laitteella pari vuotta sitten, ja teos oli esitetty uuden sairaalarakennuksen vihkiäisissä viime vuonna. Otin kuvan yhdestä sivusta. Kuvasta tuli hieman epäselvä lasin ja hämäryyden takia, mutta tekstuuri näytti siltä, että ainakin minulle olisi sama soittaa kuvasta kuin alkuperäisestäkin.


2 kommenttia:

  1. Hyvä lasiarkkitehtuurin puolestapuhuja kariav

    Lasiseinää pittää pestä, mutta sementtiseinä jätetään likaseksi.

    Lasiarkkitehtuuriarkkitehdit näin työllistävät ikkunanpesijäfirmoja kiitettävästi.

    Ikävästi on pesuvesi päässyt valumaan tuohon Voittosuvun Lefan nuottivihkoon, mutta eipä oo käsialakaan ollut hääppönen, kun on tuota söheltänyt !

    Onkohan se Lefa aatellut, että syöpäsolut säikkyvät tommosta tuherrusta ja loikkaavat niitä kultjyväsia etsimään tykkänään muualta ??

    VastaaPoista
  2. kavi

    nuihen puupuitteihen takana ylinnä lie urut niin kun kirkon parvella?

    VastaaPoista