28.10.2016

Alapallo

Mikäpä voisikaan olla parempaa ajankäyttöä harmaana syyspäivänä kuin käyttää naapurikaupungin monipuolisia palveluja.

Harmaa Nissan-autoni täyttää parin viikon päästä kymmenen vuotta. Juhlapäivän kunniaksi päätin viedä sen katsastukseen, jossa sen tulisi käydä ensi kuun puoleen väliin mennessä. Autokatsastus on nykyään riemua ja juhlaa muutaman kymmenen vuoden takaisiin käytänteisiin verrattuna. Aikaa en varannut, vaan ajoin yhdelle kolmesta toimenpidepisteestä Varkaudessa. Kaikkia niitä olen näillä seuduin yli 30 vuotta viettäneenä käyttänyt. Toinen saattaa olla halvempi kuin toinen, mutta ratkaisevia eroja ei niissä mielestäni ole. Toissa syksynä sanottiin jarrulevyjen olevan liian ohuet, ei kuitenkaan vaihdatettu. Viime ja tänä syksynä ei niistä puhuttu mitään, ehkä olivat turvonneet tai paksussa ruosteessa.

Aamupäivällä tänään katsastuksen suoritti katsastushenkilö, -mies-tunnuksen käyttö sotii tasa-arvoa vastaan, ja sitäpaitsi tänäinen henkilö ei ollut maskuliinisen sukupuolen edustaja. Toinen etupyörä tuntui vähän hölskyvän, ja katsastaja kutsui kollegansa tähystämään, antaako pallonivel liikaa periksi, samalla kun hän hölskyttää pyörää. Vähän oli klappia, mutta ei tarpeeksi hylkäämisen syyksi.


Aiheeseen liittyvä sävelteos löytyi tuubista.

1 kommentti:

  1. Hyvä ball room -kariav

    Pallopeleistä sevverran tiijjän, jotta reisiluun palloniveliä toisille ihmisille vaihdetaan, toisille ei.

    VastaaPoista