28.7.2016

Runotehtävä

Kun lapset olivat pieniä, heille luettiin opettavaisia kirjoja. Yksi semmoisista kertoi karhuperheen sieniretkestä. Yksi penikoista ei kuitenkaan halunnut lähteä mukaan ja jäi kotikarhuksi. Toiminnallaan mansikkahillon kanssa hän kuitenkin järjesti itselleen kivuliaita seurauksia. Kirja oli kirjoitettu runomuotoon. Innostuin runoudesta kuunneltuani radiosta esitelmää Torquato Tasson runoelmasta "Vapautettu Jerusalem". Elina Vaara oli kääntänyt sen mainiosti sonettimuodon liepeillä liikkuen. Kuva on Wikipediasta ja esittää Jerusalemin valloitusta ensimmäisen ristiretken ajalta.

Mainitsemani lastenkirja ei liikkunut sonetin liepeillä, mutta noudatti kumminkin tarkkaa riimitystä. Seuraavana on kirjan kahden viimeisen säkeen sanat laitettu aakkosjärjestykseen. Kummassakin säkeessä on viisitoista tavua. Laittakaapa oikeaan järjestykseen järkevästi ja opettavaisesti:

aapista ei hän ja kaapista luvin mitään muistaa omin ottaa saa saa sairastaa tätä viikon äidin

27.7.2016

Korea kone

Sahaus/pensaanleikkuurobotti, jota kuvailin jokunen tovi sitten, sai väistyä laudansahauksesta korean härvelin tieltä. Piuhasta sillekin energia johdattuu ja teräöljy maistuu. Ylen on tehokas puunpurija - vastaisuudessa pitänee opetella viilausta, että meno jatkuu suotuisana. Liiteri on jo melko täynnä monenlaista puuta, ja tuosta vielä loppu lautapino pieniksi, niin eipä vilu kapaja ensi talven pakkasilla.

21.7.2016

Maantiedon kertausta 4

Ohitamme työvihossa Norjan, Tanskan ja Islannin. Norjasta kuitenkin on kouluvihon ulkopuolelta kuva noin 40 vuoden takaa. Siinä edellisen maantieto-osuuden kommentissa mainittu retkikunta autoineen on majoittuneena Nato-maan telttailualueelle. Seurueen toinen auto, Datsun 100 A häämöttää tyylikkäämmän kulkupelin takaa harmaana. Meillä oli eteisaulalla varustettu teltta, toisin kuin heidän pieni Sopunsa, joten illanistujaiset oli hyvä viettää siinä.

Norjalaisista elintarvikkeista mainittakoon lammasmetvursti ja Wittusano-merkkinen vermutti, jota valitettavasti emme pystyneet hankkimaan, koska suomalaiset turistit olivat sen ostaneet loppuun käymästämme myymälästä.

19.7.2016

Maantiedon kertausta 3


Taigamatto kiidättää meidät edellisestä kohteesta Suomen Turkuun, jossa nousemme SHOY:n ylelliseen matkustajalaiva Bore kolmoseen. Tämä vie matkalaiset läntiseen naapurimaahamme Ruotsiin ja Skandinavian niemimaan itäiseen osaan.

Työvihon mukaan "Pohjois-Eurooppaan kuuluvat Itä-Karjala ja Kuolan niemimaa (Neuvostoliitosta), Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Skandinavian niemimaalla ovat Ruotsi ja Norja. Fennoskandiaan kuuluvat Kuolan niemimaa, Itä-Karjala, Suomi ja Skandinavian niemimaa. Islanti, Tanska ja Skoone eivät kuulu Fennoskandiaan. Fennoskandian maille on yhteistä samanlainen kasvisto, eläimistö ja kallioperä.

Pohjois-Euroopan germaaniset kielet ovat ruotsin kieli ja norjan kieli. Vain Suomessa ja Itä-Karjalassa puhutaan suomalaisugrilaista kieltä.

Rotu ja kieli on aivan eri asia."

Yläkuvan alareunassa on ylhäältä otettu liikennevalvontakuva. Hurjapäistä on meno ollut vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Vasemmalle menevä rekka vetää ohittavaa jonoa raapien henkilöautojen kylkiä kapealla ajoradalla. Meininki onneksi rauhoittui, kun siirryttiin oikeanpuoleisuuteen. Aluksi oli kuulemma tarkoitus kääntää ajosuunta vain joka toisena päivänä, jotta asiaan totuttaisiin vähitellen.

Vihkoon on piirretty karttoja, jokia, kaupunkeja, kuten aikaisemmissa kertauksissa itänaapurinkin aluetta käsiteltäessä.

Tutustumme nyt kuitenkin ruotsalaisiin tekniikan tuotteisiin.

Kaksi kuuluisaa keksijää nimeltä Ericsson on lähtöisin Värmlannista. Toinen, John tunnetaan laivan potkurin keksijänä ja amerikkalaisen sotalaiva Monitorin suunnittelijana, toinen, Lars Magnus, liittyy vasemmalla kuvassa olevaan tuotteeseen.

Olen nähnyt propellinkeksijä Ericssonin hautakappelin, jota koristaa laivan potkuri. Siitähän tulee mieleen vanha tarina miehestä, joka kuolinvuoteellaan vannotti vaimoaan pysymään visusti erossa muista miehistä ja sanoi pyörähtävänsä haudassa aina, kun emäntä lipsuisi kaidalta tieltä. No, sitten tuli vaimonkin aika lähteä P.Pietarin pakeille, ja tietysti ensiksi kysytään, mistä mies löytyy. Nimet kysellään ja sotut ja hetut, ja viimein Pietari sanoo: "Ai niin, tämä on se Propelli-Virtanen."

Volvo ja Saab olivat ruotsalaisia automerkkejä. Amazonista suunniteltiin amerikkalaistyylinen, nokkailme muistuttaa senaikaista Chrysleriä. Saab oli lentokonetehtaan sivutuote.

- Neuvostoaseet ovat rauhan aseita, julistettiin muistaakseni joskus takavuosikymmeninä. Vielä enemmän varmaan Ruotsin aseet ovat niitä. Taas on tarjoutunut mahdollisuus piirtää niitä kouluvihkoon. Boforsin ilmatorjuntatykki edustaa järeämpää kalustoa, Eskilstuna on merkitty teräaseiden lähteeksi, Mora olisi pitänyt olla mukana puukoista puhuttaessa.

Lopuksi Ruotsin elintarviketeollisuutta edustamaan on valittu Örebro kekseineen. Huomatkaa keksipaketin perspektiivisyys.

18.7.2016

Maantiedon kertausta 2

Ukrainasta lennähdämme taikamatolla Taigalle.

Turkismetsästys ja malminetsintä ovat työvihon mukaan tärkeitä asioita.

"Taiga on maailman suurin metsäalue. Se on miltei kokonaan koskematonta aarniometsää", seisoo vihossa. Kai se sitten niin on, kun opettaja sen on käskenyt kirjoittaa.

Kerrankin on saanut piirtää kouluvihkoon pyssyjä. Leveälierinen hattu, revolverikotelo lonkalla ja sivun alemman kuvan Willys Jeep tosin viittaavat toiseen kulttuuriin, mutta paljon yhteistähän niillä toki on.

Saattaa olla, että säteilymittarimiehellä on tehtävänä muutakin kuin malminetsintä. Suomenkin armeijassa vielä 1960-luvulla varauduttiin säteilylaskeuman puhdistamiseen sadeviitoista kuusenhavulla ripsumalla. Ehkä tässä on meneillään ydinkokeen jälkitarkastus, jolla todetaan, voidaanko havuja turvallisesti käyttää puhdistustarkoitukseen. Elokuvasta James Bond ja Tohtori No muistamme perin monimutkaisen pesemis- ja mittausprosessin saasteelle altistumisen jälkeen. Kuusenhavut eivät olleet siellä käytössä.

Alimmassa kuvassa nähdään asutuskeskittymä joen varrella. Toisin kuin ukrainalaisessa kylässä, tässä ei näy päiväkotia enempää kuin kunnantaloa tai navettaakaan. Pienet talot ovat metsureiden ja turkismetsästäjien asuntoja, joiden asukkaille satunnaiset valtion lähettämät malminetsintäpartiot tuovat kaivattuja uutisia ulkomaailmasta. Metsä- ja muihin ruumiillisiin töihin karaistumisen lisäksi on tärkeää, että asukkaat hahmottavat henkisen tilansa ja pystyvät muokkaamaan ajatusmaailmaansa niin, että yhteiseksi parhaaksi toimiva hallintokoneisto voi heihin luottaa.

Taustalla on metsää vielä hakkaamatta, kukkulalla olevat kannot kertovat uuraiden miesten ja koneiden taistelusta luontoa vastaan. Joen toisella rannalla näemme telaketjutraktorin jälkiä, Se on kuljettanut vastikään kaadetun puun uittotavaran pudotuspaikalle, josta valtavat tukkiniput lipuvat majesteettisesti kohti selluloosakombinaattia tai egyptinparrusahaa,

17.7.2016

Maantiedon kertausta 1

Viisikymmentäkuusi vuotta sitten opiskeltiin mm. maantietoa, joka onkin hyödyllinen aine laajentamaan käsitystämme maista ja niiden kansoista. Lyhyt kertauskurssimme alkaa työvihkoon piirretyllä kuvalla, Laaja tuleentunut viljapelto siinä kohtaa horisontissa sinisen taivaan. Tuon seudun lippu muodostuu nykyään näistä kahdesta väristä alekkaisina kenttinä. Kuvan piirtämisen aikaan liehui lippu toisenlainen.

Taka-alan pellolla ollaan viljankorjuussa. Aikanaan ylimmän päättäjän käsittämättömän viisaiden aivoitusten mukaan kaikki pellon tuote vietiin kuitenkin laajan valtakunnan muiden osien kansalaisten nälkäisiin suihin. Kuvan etualan maalaiskylä elää kuitenkin tyyntä ja rauhallista elämää, varsinkin kun ketään ei juuri nyt näy ulkosalla.

Kuvaa tarkasteltaessa voidaan nähdä muutamia ympyröityjä numeroita, jotka ovat selitettynä vasemmanpuolisessa kuvassa. Jos tarkkoja ollaan, kuten aina pitäisi, sikäläisessä elokuvateatterissa tulisi kuitenkin lukea
"кино", tai jos kielipolitiikka antoi vähän periksi "кіно". 

Kuvan perspektiivi toimii hienosti. Kuvaamataidon opetus on mennyt perille, tai kun tarkemmin asiaa muistelen, saattaa olla pieni mahdollisuus, että kuva ei ole ihan omasta päästä ideoitu. Joka tapauksessa kylän kaksi suurinta rakennusta ovat navetta ja kunnantalo.

Pellolla tapahtuvaa työskentelyä voi seurata lähempää tästä

15.7.2016

Uuspukki

Viitaten edelliseen artikkeliini ja siinä olevaan linkkiin tervatusta sahapukista, julkaisen kuvan upouudesta sahaustelineestäni, jonka valmistin tänään polttopuiksi tarkoitetusta pintalautapinosta valikoidusta materiaalista. Kuten tarkkaavainen lukija saattaa huomata, täyskanttisiakin on mukana, mutta ne ovat sekundaa.

Edellä mainittua tervattua sahapukkia runsaahkosta tiedotemateriaalista tarkastellessani kiinnittyi huomioni ristikappaleita yhdistävien lautojen sijoitteluun. Hokasin, että varsinkin koneellista ketjusahatyötä tehdessä on hyvä laittaa sahan käyttäjästä etäisempi lauta ristikon alle jalkojen väliin, jolloin terällä - myös kaarisahalla - on pitempi vapaa matka. Sen olisi voinut laittaa toisellekin puolelle, mutta tässä se tuntui taiteellisemmalta. Jotta toiset jalat eivät jäisi tyysten ilman tukea, kolmas lauta, joka tässä kuvassa ei näy, on naulattu yhdistämään jalkojen tyviä.

Pukki on suunniteltu käytettäväksi kohtalaisen epätasaisessa maastossa, ja maanpinnan pehmeys on hyväksi, jolloin kaikki kuusi jalkaa osuvat kamaraan jolloin sahaustapahtuma on tukeva ja turvallinen tuottaen iloa ja tyydytystä.  

14.7.2016

Saharobotti

Olen pitänyt sairaskertomusten jälkeen pientä taukoa hengentuotteitteni julkaisemisessa. Blogisti hikkaj:n kirjoitukset tervatusta sahapukistaan ja muista eksoottisista ilmiöistä Soisalon saaren itäpuolisella järvialueella antoivat kuitenkin kimmokkeen julkaista elokuvan omasta pukistani, joka ei ole tervaa nähnytkään vaan on kyhätty aikanaan lautasantennin jalustan betonivalussa käytetyistä laudoista ja hivenen liian pitkistä nauloista, joita ei kaikkia ole onnistuttu lyömään loppuun saakka.

Viittaamassani kirjoituksessa esiintyy myös pörisevä elementti. Niin myös tässä; sahausrobotti, joka on ohjelmoitu katkaisemaan polttopuiksi pienittäviä lautoja määräetäisyydeltä. Robotisti vain painelee kahta kytkintä, ja kone tekee työn tarkasti säädön mukaan.

Olen muuten sitä mieltä, että Venäjän olisi hyvä liittyä Natoon.

7.7.2016

Sairaalan touhua

Eläkeläiselle kutsu on käynyt Kuopion kaarisairaalaan vanhojen miesten vaivan tarkempiin tutkimuksiin.

Rakennus on niin uusi, että eläkeläinen ei ole siellä ennen käynyt, eipä edes nähnyt ulkopuolelta, se kun osittain sijoittuu entisten lasareettien taakse.

Ajomatkalla tyhjennetään pullo kivennäisvettä testattavien ruumiintoimintojen varmentamiseksi. Talon vähän pahanmakuista vettä nautitaan samassa tarkoituksessa aulassa, josta hyvin suuret (ja varmaankin kalliit - sairaalaa rahoittavan tahon huomautus) ikkunat avaavat näkymän kalliorinteeseen.

Testi tehdään tunnin sisälle saapumisesta. Saapuminen jännitti, koska vastaanottamassa oli automaatti, joka luki ajanvarauspaperin viivakoodin ja ulosti lipun, jossa oli vuoronumero 2.
Jotta jamespotkukelkkamaisilta avunkutsuilta vältyttäisiin, vieressä oli ihminen, joka neuvoi tarvittaessa.

Testin jälkeen siirryttiin punaovisen huoneen oven taakse odottamaan lääkärin toimenpiteitä. Aikakauslehtiä on luettavissa. Tartutaan Kotilieteen, jossa kerrotaan jouluruoista ja muista juhlaan liittyvistä käytänteistä. Lehdessä on laaja artikkeli Seela Sellasta. Lukija muistaa tavanneensa Seelan edesmenneen miehen, näyttelijä ja kulttuurityöntekijä Eliksen, jossakin kulttuuripalaverissa. Joulujutut eivät oikein kiinnosta.

Vanhoja miehiä viiksekkäitä ja viiksettömiä istuu tuolirivistöllä, ja silloin tällöin joku kutsutaan sisään.

- Korhonen, sanoo lääkäri ovenraosta. Nyt jos tapahtuisi kuten televisiomainoksessa, kaikki nousisivat ylös. Kuitenkin vain yksi noudattaa kutsua. Kohta vain kaksi on tähteellä.

- Anteeksi, mikähän aika teillä on? toinen kysyy vähän yli kymmenen.
- Varttia vaille yhdeksän, eläkeläinen vastaa, minulla on numero 2.
- Minulla oli kaksikymmentä yli kahdeksan. Numero on 1.

Sitten ollaankin hiljaa, säästäkään ei viitsi keskustella.

Vihdoin tulee kutsu toimenpiteeseen, Puudutellaan ja napsitaan paloja.

Kotimatkalla radiosta tulee jakso Kari Rydmanin toimittamasta ohjelmasta, jossa tohtori Charles Burney tapaa Venetsiassa Galuppin, nauttii ihanien neitojen musiikista, kokee kuoleman läheltä, ja lähtee sitten Ferraran kautta Bolognaan.


5.7.2016

Sairasta touhua 4

Lokakuun 1968 saapumiserän pisin palvelusaikaversio on loppusuoralla. Kasarmin takana järjestetään pieni harjoitus, jonka tarkoituksena on paitsi palauttaa mieleen kylmät tosiseikat siviiliunelmiin tuudittautuneille, myös testata ryhmänjohtotaitoja kun niskaan sataa ydinlatauksia tai ainakin järeää tykistötulta. Jälkimmäinen on huomattavasti ikävämpää. Jo kranaatiheittimen sirpalekranaatti tekee ihmisvartalossa hirveää jälkeä muutaman kymmenen metrin päähänkin pudotessaan, ydinlaskeuma taas puhdistetaan ohjeiden mukaan ripsumalla sadeviitta kuusenhavuilla. Totta kai oli atomipommin uhatessa tarpeen pukea sadeviitta jo valmiiksi ylleen, ja ottaa havuja vähiten saastuneesta kuusesta.

Alikersantti komentaa ryhmänsä maahan ja johtaa toimintaa edestä näyttäen itse esimerkkiä. Komppanianpäällikkö seisoo lähellä, ja rymänjohtaja on kuulevinaan, kuinka tämä jäyhällä tyylillään kohottaa peukaloaan ja kehaisee toimintaa. Parhaista esityksistä on yleensä tarjolla palkinto - lomallekin olisi ihan kätsä päästä viimeisillä viikoilla ja joistakin lopun aikojen sankariteoista tulee jopa ylennyksiä.

Pahaksi onneksi maastoutuvan miehen polvi osuu lepän kantoon. Sattuu, ja alikersantti ei jää tuleen makaamaan vaan nousee ylös polveaan pidellen ja nilkuttaa mättäälle istumaan.

Suomen Puolustusvoimat on tarkka erityisesti kotiutettavien sotilaiden kunnosta. Mahdollisesti huonokuntoisena kloppina on tänne tultu, mutta terveenä ja hyvinvoivana miehenä miesten koulusta lähdetään. Ylikersantti katsoo vammautunutta polvea, nahka siitä on vähän rypyssä.  Sairaalaan tulee passitus.

Potilas makailee selällään rentona sairaalavuoteella. Kaksi sairaanhoitajatarta on joutessaan tullut istumaan sängyn laidalle. Mies selittää ja näyttää, kuinka toinen lumpio liikkuu sivusuunnassa toista enemmän. Hoitajatkin kokeilevat ja tekevät saman huomion.  

4.7.2016

Sairasta touhua 3

Valmet lasteineen lähtee matkaan. Etäisyyttä kohteeseen on 80 kilometriä. Jos pysähtymättä ajetaan sopivaa ja sallittua matkanopeutta, oltaisiin kahden tunnin päästä perillä, mutta eihän se niin mene. Perille kuitenkin päästään ja huomataan, että sotilaskoti on avattu saapuvan ryhmän kunniaksi alttiina palvelemaan.

- Onpas pojilla kova makkeennälkä, sotkusisar sanoo, kun ostetaan hyllystä kaikki sokerit. Hiivaa ei ole kaupan, mutta jotkut ovat jo ennalta varautuneet tilanteeseen, ja jonkunlainen kanisterikin löytyy matkatavaroista.

Majoittaudutaan; telttapaikoilla on valmiit puiset alustat, vähän kuin suipoimmasta kärjestään lyhennetyt kolmionmuotoiset kuormalavat. Keskelle jää kaminan paikka. Lämmityslaitetta ei tosin kesähelteellä tarvita. Leivänkannikoita, sokeria ja hiivaa sekoitetaan vesikanisteriin, joka kaivetaan näkymättömiin muurahaispesään.

Luutnantti majoittuu taloon, joka on tarkoitettu kantahenkilökunnan käyttöön.

Sementtipylväät, joita varuskunnassa valmistettiin on tarkoitus viedä kiintopisteiksi tarkoin määritetyille paikoille tuliasemiin ampuma-alueelle. Tolpan koordinaattien mukaan on nopeaa ja turvallista laskea tarvittavat suunnat ja etäisyydet maaleihin.

Kun kuormaa aletaan purkaa, huomataan, että melkein kaikki pylväät ovat traktorin peräkärryn tärinässä hajonneet murusiksi rautojen ympäriltä. Viimeisetkin rikkoutuvat lavalta nostettaessa.

Sivistynyt nuori luutnantti hillitsee itsensä: - Ei se mitään, miehet, käytämme puupaaluja.

Ajatus on hyvä, paaluntekoon on toki taitoa, materiaalia ja työvälineitä. Saattaa olla, että tilanteeseen valmistauduttiin jo lähtiessä, kun pieni epäusko valutekniikkaan nosti päätään, ja muutama propsikin lastattiin mukaan.

Seuraavana aamuna on käskynjako. Luutnantti tulee virkeänä talosta kartta kädessään. Hän näyttää sitä traktorinkuljettajalle ja hyppää lavalle muiden joukkoon.

Kuski ei ole ensimmäistä kertaa peräkärryllisen Valmetin puikoissa. Kone etenee lasteineen kuin juna uskomattomassa louhikossa siihen paikkaan, joka oli merkitty karttaan. Paalu pystytetään kivilohkareiden väliin. Lapiopelissä koverrellaan rakoa vähän suuremmaksi.

Päivät kuluvat leppoisasti. Seuraavina aamuina luutnantti ei katso enää tarpeelliseksi lähteä paalupaikalle, Hän antaa kartan alikersanteille, jotka sitten johtavat ryhmän työhön. Eräänä aamuna upseeri ei jaksa kuin raottaa talon ovea ja työntää kartan sitä hakevalle. Ryhmän sisäisessä keskustelussa spekuloidaan syitä käytänteiden muuttumiseen, ja joku kartan noutaja kertoo havainneensa lievää alkoholin tuoksahdusta ovenraosta. Karttaan on merkitty kaikki kohteet, jotka sitten parhaimman ymmärryksen mukaan pyritään löytämään. Kartanlukutaito ei ole kenenkään vahvin laji, ja pystytystyötä tehdään vähän mutu-tuntumalla.

On tullut aika tarkastaa muurahaispesää. Innokkaimmat hankkeen kannattajat ja toteuttajat maistelevat käymistuotetta, mutta seurauksena ovat tihentyneet riukula-käynnit, haluttuun tulokseen kukaan ainetta maistanutta ei pääse - useimmat eivät edes suostu maistamaan.

Komennus lähenee loppuaan ja paikalle saapuu heitinväkeä pyöräilemällä Mikkelistä ja Lappeenrannasta. Tarkoitus on järjestää joukko-osastojen välinen ampumakilpailu raskailla 120 mm:n heittimillä.

Tuttu luutnantti Mikkelistä tulee alikersanttimme luo. Tämä on vähän parroittunut ja muutenkin rähjäisen näköinen.
- Olettekos te päässyt metsittymään täällä? luutnantti tiukkaa. - Tervehtikääpäs kunnolla ja siistiytykää!

Paikalle saapuu toinen luutnantti.
- Minkäs takia te olette noin kirjava? Menkääpäs lääkärin juttusille.

Käskyn saanut menee. Lääkäri diagnostisoi kirjavuuden vihurirokoksi.

Mikkeli voittaa ampumakilpailun, ja sotilaat pääsevät autokyydillä kotiin. Lisäksi tulee vielä pidennetty viikonloppuvapaa.

Vihurirokkoa sairastavankaan ei tarvitse tehdä matkaa traktorin lavalla saati polkupyörällä. Auto vie sairaalaan eristyshuoneeseen pidennetyksi viikonlopuksi ainakin.

 

3.7.2016

Sairasta touhua 2

Vähän taiteellinen 565

Kasarmin pihalla käy hyörinä. Tällä hetkellä ei poistuta taakse eikä äkseerata muitakaan sotatemppuja. Rakennuksen taakse on tehty laudoista pitkulaisia kaukaloita, olisivatko noin setvertin levyisiä ja parin arsinan pituisia. Betonirautoja ja sementtiä on varattuna myös tulevaa tehtävää varten. Komppania on kerännyt luontoon heitettyjä tyhjiä pulloja, ja niiden vaihtorahoilla on Suomen valtion puolustusvoimien käyttöön hankittu muovikelmua karttojen kosteudensuojaksi. Saattaa olla, että myös sementtiä on hankittu näillä rahoilla.

Sementtiä sekoitellaan ja pitkulaiset kaukalot täytetään sillä. Märkään sementtiin sijoitetaan betonirauta niin, että se tulee mahdollisimman keskelle seosta, ja jää hieman toisesta päästä näkyviin. Komppanian nuoret luutnantit valvovat työtä, joka näyttää sujuvan mallikkaasti, tokihan savolainen sotilas nyt osaa valuhommat, vaikka ei ihan pioneereja ollakaan. Aliupseerikoulussa pioneerikomppaniasta tulleet eivät osanneet huutaa tarpeeksi kovaa tervehdystä koulun johtajalle ensi tapaamisessa. Rangaistukseksi tästä tuli juoksuharjoituksia, joihin kunnon ja huutokyvyn kohentamiseksi mukaan otettiin taisteluvyöhön sidotut panssarimiinat, ja auratun tien käyttö hylättiin paitsi penkkojen osalta.

Kranaatinheitinkomppanian päällystö oli opettanut alaisensa huutamaan. Se oli erinomainen asia, koska heittimen osat ovat miinoja paljon painavampia ja lisäksi hankalan kokoisia ja muotoisia.

Huutaminen armeijassa on tarpeellinen ja joskus välttämätönkin kommunikointikeino, vaikka varsinaisesta sotahuudosta (ainakaan isolla alkukirjaimella) ei olisi kyse. Kerran kesken konepistooliammuntojen kaukaisella metsäampumaradalla tunnetusti kovaääninen luutnantti lähetti sotamiehen* noutamaan jotakin tarvikkeita kasarmilta. Käskyn saanut oli ehtinyt edetä jo parikymmentä minuuttia metsän kätköihin, kun upseeri muisti, että jotain muutakin olisi hyvä tuoda. Kasvot ponnistuksesta punaisena hän huusi pitkään tauottaen:
-TUO-KAA MYÖS TAU-LU-JEN PAIK-KA-LAP-PU-JA! Kun sotamies palasi, hänellä oli kaikki pyydetty mukana.

Betonipötkylät jätetään kuivumaan ja suojataan sateelta pullorahoilla hankitulla muovilla.

Seuraavana päivänä käskynjaolla pyydetään halukkaita varusmiesaliupseereita ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi ampumaleirin valmistelutehtävään.

Tämän tarinasarjan edellisessä jaksossa mainittu silloinen oppilas, nyt jo pitkäaikaisen koulutus- ja käskytyskokemuksen omaava alikersantti päättää kaverinsa kanssa ilmoittautua. Pitkäaikainen kokemus johtui aliupseerikurssilta valmistuneiden joutuessa heti komppaniaan koulutustehtäviin edellisen saapumiserän siirtyessä komennukselle varikoille Kanavuoreen ja Aholahteen ja mikä minnekin. Entisten tupakavereiden kanssa pärjätään hyvin, ja uudet alokkaat voi heti opettaa tavoille. Kokelaiden tullessa omalta kurssiltaan he katsoivat huuli pyöreänä alikersanttien sujuvaa meininkiä.

- Vai teidänkö tekisi mieli komennukselle - onpa yllätys, joukkueenjohtajaluutnantti sanoo kaverille, no mikäpä siinä.
- Teidät minä olisin määrännyt joka tapauksessa, sanotaan alikersantille.

Joku kolmaskin määrätään mukaan, ja joukko täydentyy sotamiehillä niin että majoitusteltta saadaan tehtävän suorituspaikalla täyteen.

Vihreän Valmetin, olisiko 565, peräkärryyn lastataan sementtipötkyt, teltta varusteineen, matkustajien tarvikkeet, evästä ja vajaa joukkueellinen Suomen kunniakkaan armeijan varusmiehiä. Myös nuori luutnantti, vastikään valmistunut, ja ensimmäisessä virkapaikassaan, lähtee mukaan projektiin, mutta matkustaa ilmeisesti muilla keinoin, koska ei ole traktorin kyydissä.

...Jatkuu...
*vielä 1960-luvulla tavallinen jalkaväen sotilas oli sotamies. Jääkäri-nimike tuli käyttöön myöhemmin muillekin kuin perinteisten jääkäriyksiköiden sotilaille.

2.7.2016

Sairasta touhua 1

RaUK:n Tukikomppanian KrH-joukkue. Muutamilla on ampumamerkki, vain kahdella silmälasit.
Aliupseerikoulun oppilas on viikonloppulomalla. Sunnuntaina on aika palata yksikköön. Vaikka sotilaspaikkakunnalle on linnuntietä matkaa vain viisi peninkulmaa, liikkumiseen täytyy kuitenkin hyödyntää maan- ja rautatieverkostoa. Käytännössä matkataan ensin linja-autolla kymmenisen kilometriä, sitten junalla Pieksämäelle, jossa vaihto toiseen junaan. Mikkelin asemalta tuli vielä jollakin keinoin selviytyä muutaman kilometrin päähän uudemmalle varuskunta-alueelle.

Sunnuntaina kuitenkin nousee kuume. Varuskuntaan soitetaan. Kertovat sieltä lähetettävän auton oppilasta noutamaan sairaalaan.

Talvipäivä on pimentynyt, ja ambulanssia odotellaan. Pihaan saapuu Volvo PV 544 Duett, armeijanvihreä. Kuljettaja sanoo auton olevan prikaatinkomentajaa hakemassa Jyväskylän Klubilta. Ajetaan kohti Jyväskylää. Auto kääntyy ennen Vaajakoskea Kanavuoren varikolle. Kanavuori on kertomusten mukaan ontoksi louhittu sotilastarvikkeiden, kuten jalkaliinojen ja näkkileivän, säilytystiloiksi. Mikkelistä on paikalla komennuskunta tarvikkeita vartioimassa.

Kyydittävä jätetään kasarmin tupaan. Hänelle kerrotaan kuljettajan noutavan ensin everstin Klubilta, ja sitten lähdettäisiin kohti Mikkeliä. Komennuskunnan sotilaat kurkistelevat ovenraosta punkalla makailevaa potilasta. Kukaan ei uskalla tulla lähemmäs. Sairas avaa ikkunan ja laittaa lunta niskaansa kuvitellen, että sillä keinoin kuume ei laske ennen aikojaan.

Jonkin ajan päästä auto tulee Jyväskylästä. Kuumeinen oppilas kömpii takapenkille ja vetää kättä karvahattuun mutisten jotakin.

- Ajetaanpas sitten ihan rauhassa, eversti virkkaa ja pistää pilliklubin palamaan. Ei tarjoa matkustajalle, mutta sytyttää kuitenkin savukkeensa itse, kuljettaja ei voi ajotoimiensa vuoksi tarjota tulta, Volvo vaatii liukkaalla tiellä tarkkaavaisuutta, ja takapenkin kuumeisella matkustajalla ei ole tulitikkuja. Eräs ylikersantti oli joukolleen opettanut oikean tavan sammuttaa tikku tulen tarjoamisen jälkeen. Sitä ei saa huiskia ja heiluttaa, saatikaan puhaltaa. Oikea tapa on laittaa se etu- ja keskisormen väliin sormenpäihin ja sitten peukalonkynnellä tai -päällä, mikäli kynsi on hyvin lyhyt, näpäyttää kämmenen puolelle esiinpistävää tikun päätä.

Matka sujuu hiljaisuuden vallitessa, saattaa olla, että kuumeinen mies torkahtelee välillä.

Ollaan perillä. - Menkääpäs nyt yksikköönne nukkumaan, eversti sanoo.
- Herra eversti, minulle on varattu paikka varuskuntasairaalassa.
- Jahah, no sinne sitten. Hyvää yötä.
- Hyvää yötä, herra eversti!

1.7.2016

Heinäkuu



Edellisen miestehtävän uimakuvan nuorempi mies esittelee tässä päivämäärää, jolloin vasta talviturkki heitettiin pois. Vuosi lienee 1957. Tuolla vuosikymmenellä oli käytössä hienoja kesäpaitoja, kuten kuvasta näkyy. Niissä ei ollut suurikirjaimisia tekstejä, kuten valitettavan usein nykyisissä asusteissa on laita. Olen ihmetellyt, miksi paidassa pitää lukea vaikkapa "mulkvisti" - näkeehän sen usein jo kantajastaan muutenkin, tai havaitsee lyhyenkin keskustelutuokion lopputulemana. Samoin Tallinnan Sadamamarketin käytävillä ihmetystä herättävät venäläisittäin murtavien kauppiaiden valikoimat: "Kiitos veteraanit"-paitoja, leijonakoruja ja myymälän puolella nostalgiset juomalaadut.

Kuva on otettu kellarin katolla. Kellarilla tarkoitetaan tässä elintarvikkeiden säilytystä varten rakennettua betonista valettua huonetta, joka oli turpeen ja muun kasvillisuuden peittämä kohoten ympäröivästä maanpinnasta parin metrin korkeuteen. Etuseinä, jossa ovi sijaitsi, oli suora ja sementtinen, sivuseinillä kasvoi mesiangervoa, sireenipensaita ja elämänlankaa. Takapäädystä oli helppo kiivetä katolle, joka kesäpäivinä oli erinomainen loikoilu- ja pilvientähystelypaikka. Takana oli myös hiekkakasa, jolle pystytettyjä rakennelmia oli hyvä pommittaa katolta kivillä. Tontti oli keväisin usein tulvan vallassa, ja kellarissa säilytettävät tavarat olisivat kastuneet tilanteeseen varautumatta.

Varsinainen kalenterikuva esittää heinäntekoa, helppoa kuin mikä. Oikealla näkyvä kääpiöhevonen vetää niittokonetta, kuvan keskivaiheilla haravoidaan ja lapotetaan. Lapottaminen tarkoittaa Länsi-Uudenmaan murteessa sitä, kun niitettyä heinää tai viljakasvia asetetaan maahan pystytetyn teräväkärkisen puuseipään ympärille kaksipiikkisellä suurehkolla haarukanoloisella työvälineellä. Heinän on tarkoitus pysyä puukepin ympärillä toisaalta tiiviisti maahan valahtamatta, toisaalta tarpeeksi ilmavasti, niin että kesäinen sää kuivaisi sen nopeasti, ja se voitaisiin viedä heinälatoon, kuten kuvan vasemmassa reunassa jo tapahtuukin. Sää on suotuisa, koska vasemmalla olevat laposet ovat jo huomattavasti vaaleammat kuin ne, joita vieressä pystytellään.

Lato näyttää kieltämättä sangen pieneltä, ja mieleen tulee, olisiko punainen rakennus kumminkin AIV-säiliö, johon heinää tungetaan tuoreeltaan ja kastellaan rikki- ja suolahappoliuoksella. Heinän väri viittaisi virtasen tekoon.

AIV on lyhenne menetelmän keksijä A.I. Virtasen nimestä, A IV-oluesta ei ole kyse. Kohtahan sitä saa muualtakin kuin Alkosta, arvelevat Sipilän Juha ja muut raittiuspojat.

Tuosta tulikin mieleeni, että huomasin nykyään olevan kaupan Auran A-olutta. Neljäänkymmeneen vuoteen en muista sitä nauttineeni. Ostin pari tölkkiä ja havaitsin tuotteen pehmeäksi ja kosteaksi lager-olueksi. Aurajoki on ainoa Suomen joki, joka on saanut nimensä oluen mukaan, kuten olen täällä ennenkin muistuttanut. Tiedän, että kun tarpeeksi usein toistelee järjettömiäkin mielipiteitään, ne kuulijan mielessä vähitellen muuttuvat totuuksiksi, kuten Brexitin yhtenä aiheuttajana mainittu EU:n direktiivi vain yhdenkokoisista kondomeista.