Passitus

Viime viikolla piti todistaa henkilöllisyys. Otin tilaisuuteen passin mukaan. Todistaminen ei onnistunut, koska passi oli mennyt vanhaksi. Minulle kerrottiin, että vanhentunutta passia uusittaessa kuulustellaan ankarasti kysellen syitä moiseen huolimattomuuteen. Arvelin mielessäni, että kuulusteluhuone kenties pimennetään, kirkas pöytälamppu suunnataan kasvoihin, ja kuulustelija vetää käsiinsä mustat nahkahansikkaat, kuten kuulemma Kekkonen toimi ollessaan Suojelupoliisissa töissä.

Paikallisessa valokuvaamossa oli eilen sopivasti tarjous klo 16.00 lähtien. Kympillä sai passikuvan. Jonotin puolisen tuntia, mutta en kerinnyt jäädä kuvia odottamaan. Lupasin hakea ne tänään. En siis vielä tiedä, miltä näytän. Passinhakutilannetta nopeuttaakseni ajattelin ottaa itseltäni sormenjäljet ja viedä ne samalla passikuvan kanssa. Printterin vanhassa mustepatruunassa on ehkä vielä tähän tarkoitukseen riittävästi väriä. Kun sormenpäät ovat mustat, on helppo todistaa, että jäljet ovat minun, eivätkä kenenkään muun.

Syysromanssi

Kuu paistoi täpöllä vähäpilviseltä yötaivaalta. Otin siitä kuvan, ja intouduin säveltämään maisemaan sopivaa musiikkia. Kuva on käsitelty, mutta niin on musiikkikin. Sooloviulun ja orkesterin äänet on insinööri tallentanut nolliksi ja ykkösiksi jokamiehen kotiorkesterin käyttöön.

Garritan Personal Orchestran jousikokoonpano viulusolisteineen soittaa tämän imelään kuvaan soveltuvan imelän kappaleen.

Pähkinänsärpijä

Tsaikovskin Pekka sävelsi pähkinäisen baletin. Joululahjoista siinä ja niiden ominaisuuksista sekä yllättävistä käyttäytymisestä on kyse. Kuten olen täällä muistaakseni maininnut, olen kunnostautunut jyrsijäkuiskaajana ja -kutsujana lähimpien kuukausien aikana. Elokuvassa oleva pähkinänsärpijä on jo nyt harmaantunut ja kasvattanut pitkät korvatupsut talven varalle. Itsekin olen harmaantunut ja itsellenikin kasvaa oikeanpuoleiseen korvalehteen karva, joka tosin sojottaa suoraan sivulle. Hoviparturini kommentoi sen johtuvan oravaharrastuksestani, kun siitä hänelle mainitsin.

Syönnin jälkeen pitää ottaa mukaan evästä, kuten entiset saksalaiset turistit seisovasta pöydästä ja maitolavoilta. Elukan suuhun mahtuu laskemani mukaan parhaimmillaan kuusi maapähkinää, jotka sitten kätketään paikkaan, josta ne eivät varmasti helpolla löydy ainakaan kätkijältä. Toimintaa tarkkailevat harakat ovat kylläkin hankkeesta perillä. 

Musiikiksi valitsin sävellykseni vibrafonille, kitaralle, bassolle ja rummuille. Videon lyhyyden vuoksi jätin G-duurissa menevän alun pois, mukana on vain kvarttia ylempi ns. trio-osa.

Tsempalo

Mikäpä ero on flyygelillä ja cembalolla? Flyygeli palaa kauemmin. No häh-häh, vitsi, vitsi. Alunperinhän näin vertaillaan viulua ja alttoviulua. Kaikkien näiden mainittujen soittimien ääntelyä sekä selloja ja kontrabassoja kuullaan päivän musiikkikattauksessa, paitsi flyygelin, joka muuten amerikan kielellä on grand piano - yhdistelmä englannista ja italiasta, suomeksi suuri hiljaa.

Säveltäjä on italialainen Baldassare Galuppi (s.18.10.1706), ja sävellys konsertto cembalolle ja jousille. Reippaalla galopilla, Allegro assai, nimensä mukaisesti säveltäjä teoksensa aloittaa. Toisessa Andantino-osassa rauhoitutaan, ja kolmannessa taas kyytiä, Allegro ma non presto, ihan kuten 1700-luvun konsertto kuuluu säveltää.

Italiankieliset musiikkitermit ovat vakiinnuttaneet asemansa useimpien säveltäjien tuotannossa. Jotkut saksalaiset ja amerikkalaiset sekä jotkut suomalaisetkin käyttävät selkeämpiä ohjeita. Esim. Hindemith: "Zart bewegt" tai Aaltoila: "Riuska veto".

Andante non troppo on suomeksi jonkun käännöksen mukaan "Tädille ei tippaakaan".

Kari Suomalainen piirsi aikoinaan kuvan, jossa Kekkonen oli Ruotsissa valtiovierailulla. Kustaa Adolf kuiskaa siinä kapellimestarille: "Maestoso ma non troppo".  

October

Päivän taidekuvana on ranskalaisen James Tissotin (s.15.10.1836) syksyn kellastuneita ja varisevia lehtiä esittävä maalaus. Hevoskastanja näyttäisi puu olevan. Jokunen vuosi sitten ystävyyskaupunkiemme edustajat Saksasta ja Virosta toivat tällaisen, tosin vielä pienemmän, meidän kirkkopuistoomme. Kunnan puutarhaosasto on luvannut tehdä parhaansa, jotta se ei kuihtuisi, vaan kukoistaisi kymmeniä vuosia.

Melodraama

I

Internetin musiikin ihmemaassa (IMSLP) surfaillessani törmäsin Sibeliuksen minulle ennen tuntemattomaan sävellykseen. Ett ensamt skidspår - melodraamaan. Kopsasin netistä nuotit, pianolle ja lausujalle. Pianolle tämä on alunperin sävelletty, mutta sovitin sen uhkarohkeasti jousille. Youtubessakin näkyy vastaavaa olevan.

Soittajina toimivat kotitietokoneorkesterini muusikot. Bassoille annoin vapaapäivän, sellot riittivät mielestäni alakertaan. Bertel Gripenbergin ihmiselämän mutkikasta latua kuvaavan runon annoin ensin Google-kääntäjän suomennettavaksi, mutta siitä tuli niin hurja, että runoilijan muistoa kunnioittaakseni pyysin saman kielitoimiston ruotsalaista lausujarouvaa solistiksi alkuperäiskielellä. Hyvähän siitä tulikin, ihan modernilla riikinaksentilla lausuttu.

Höristelkääpä kuuloelimiänne kohdassa 1 minuutti, muistuma Valse Tristestä.

Autot, joilla ajoin 9.1

Syysaurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, mutta ulkoilun sijasta selaan ja skannaan vanhoja diakuvia. 1980-luvun alusta on kuva pirkanmaalaiselta pihalta. Otsikon mukaisesti tässä tulee tarkennusta aikaisempaan juttuun.

Lommon etulokasuojassa aiheutti ajokoiran kovaluinen kallo. Hauva juoksi riistan haju nokassaan pusikosta suoraan tielle auton eteen. Kuului kopsahdus, ja pysähdyimme tutkimaan tapahtunutta. Koira oli jo kaukana menossa, selvisi toivottavasti päänsäryllä kolarista.

Lisävarusteisiin kuuluivat linkatussa jutussa mainittujen kanssa mm. jykevät lisävalot ja oikeanpuolisen takimmaisen ikkunan takana sojottava antenni. Se ei tahtonut pysyä pystyssä ruuvikiristyksellä, vaan ajan mittaan osoitti taaksepäin, ja se piti muistaa kohottaa tarvittaessa ylös. Poliisi siitä kerran huomautti. Sanoi, että joku voi siihen kävellä silmänsä puhki. Muutenkin poliisit olivat autosta kiinnostuneita. Kerran ratsiassa tulivat puoliksi sisään ikkunasta ja kyselivät, onko uusi ja mitä maksoi. Hinnan kuultuaan kiroilivat. Toisella kertaa Sitikan kyydissä oli maalaamiani tauluja. En tiedä, oliko jostakin pöllitty arvotaidetta, mutta maalauksia katselivat päällisin puolin aikansa. Kauppoja ei tehty.

Sax-extra

Täytyyhän tämä vielä kuunteluttaa. Japanian melkein kaikki saksofonit lavalla. Nupit kaakkoon!

Saksofoniviikko VII

Aloitimme viime maanantaina ranskalaisella saksofonille sävelletyllä musiikilla. Välillä kopaistiin soittimelle tehtyjä sovituksia. Nyt palataan Ranskaan, tosin pietarilaisen orkesterin avulla. Sävellys on Debussyn Rapsodia saksofonille ja orkesterille, ja niin ranskalaista impressionismia ja Debussya, että ihan. Alttosaksofoni, joka oli Stravinskin inhoikkisoitin, koska sillä hänen mielestään on nuorisorikollinen ääni, sulautuu hienosti alussa käyrätorven pitkään säveleeseen.

Saksofonistemma on täällä.

Saksofoniviikko VI

Kuudennessa metallisten puupuhaltimien esittelyosiossa musiikki on Juho S. Puron, eli saksaksi J.S.Bachin säveltämää. Biisi on muodoltaan neliääninen fuuga. Fuuga on vähän sama kuin kaanon, esimerkiksi se Jaakko kulta, jota olette pakottaneet automatkalla takapenkillä tappelevat lapsenne laulamaan, kun lehmien laskenta ei ole joko vuodenajasta tai kyllästymisestä johtuvista syistä enää onnistunut.

Bach ennätti kuolla sata vuotta ennen saksofonin keksimistä, joten kyseessä on sovitus tälle venäläiselle kvartetille. Äänet lähtevät liikkeelle torvien suuruusjärjestyksessä; sopraano, altto, tenori ja baritoni. Aivan identtisiä kaanonin tapaan äänet eivät fuugassa ole, alussa ensimmäinen ääni esittelee teeman, jonka jälkeen toiset äänet tulevat mukaan muunnellen ja säestäen. Musiikkiesityksessä yksi tärkeimmistä kriteereistä on päästä loppuun uskottavasti yhtä aikaa. Tässäkin se onnistuu ihan soinnukkaasti.

Oktoberin festiä ja oravakuiskausta lokakuun tuoksinassa

Sisältää tuotesijoittelua, incl. product placing.

Saksanmaalla Bayernissa on tapana suorittaa lokakuussa vallan kumous, kumoten kitusiin useita seideleitä kausiolutta ja syödä siansorkkia sekä suolaisia rinkeleitä. Täkäläisen marketin ajnkohtaistarjouksessa oli raakapakastettuja bretseleitä, joita tänään paistoin iltapalaseksi pari kappaletta. Rinkelit huuhdoin alas saksalaisen sijasta tanskalaisella Keravalla valmistetulla kaljalla. Se oli edullisinta paikallisessa toisessa marketissa. Kolmannessa marketissa edullisinta on ollut Koff, mutta nyt siellä näkyy halvinta olevan Karjala. Kuvassa siis Euroopan kansakuntien parhaat tuotteet kohtaavat sulassa sovussa. Irakilaisille maahanmuuttajille, kuten meille kaikille, joiden pääelinkeino on ruoan nauttiminen hengittelyn ja veren pumppauksen lisäksi, iltatarjoiluni on tietysti yksipuolinen ja myös uskonnolliskatsannollisista syistä osin tuomittava, esittäähän rinkelien malli alunperin munkkien ristittyjä käsivarsia. Kuvan rinkelistä on kerran haukattu koemielessä, onko maku niin hyvä, että kannattaa kuvata. Kyllä se oli.

Pihamme kolme oravaa ovat kovan treenauksen kohteena. Ovellemme johtaa pyörätuolilla kulkemisen mahdollistava metalliramppi, jota reunustavat puiset kaiteet. Oven vieressä kaiteella on pähkinäkuppi, jolle karvaturrit kipittävät syömään kutsun kuullessaan. Kuva elukasta on otettu vajaan metrin päästä, ja se on myös kuvaajan selfie, koska hän peilautuu oravan silmästä. Kädestä eivät vielä syö, mutta kenkää nuolevat.

Valtakuntain johtajat miettinevät alaistensa ja vihollistensa suhteen, kumpi tapa on parempi.

Foniviikko viisi

Italialaisen Vittorio Montin unkarilaistyylinen Csárdás on vuosikymmenten vieriessä saanut monenlaista tulkkia, saksofonillakin, tottahan toki. Tässä näytteeksi baritonilla soitettuna. Yleisimmin käytetyt saksofonit ovat B- (anglosaksittain Bb-) vireiset sopraano ja tenori ja Es-vireiset altto ja baritoni.

Montin, joka oli ns. yhden biisin mies, biisiä käsitellään myös täällä.

Saksofoniviikko IV

Kapellimestari André Rieu orkestereinen on saksofoniviikolla tämän kappaleen alkumelodiaa tulkitsevan kahden rouvahenkilön vuoksi. Sävellys on Dimitri Shostakovitshin näkemys jatsista - Valssi nro 2 sarjasta jazzorkesterille vuodelta 1938. Varsinainen korvamato se tuntuu nyt minulle olevan, etenkin kun olemme sitä torvilla soittaneet.

Toveri J. Stalin voisi muikistella kummasti tämän videon nähdessään - musiikkimiehiä toki oli ja opasti säveltäjiä pysymään rajoissa. Väkeä on kuvassa kuin vappuna Punaisella Torilla, kiväärit ja ohjukset vain puuttuvat...