Tammipalindromi 3

Eilinen harmaapäätikkavierailu jäi ainoaksi ainakin toistaiseksi. Kuvan mukainen sen sijaan vierailee päivittäin ja useamman kerran päivässä nokkimassa linnunruokapötkylää. Sen läpi kulkee naru ikäänkuin sydän kynttilässä. Kun yläpäästä syötävä kuluu, naru paljastuu. Paljas naru on tuottanut ahaa-elämyksiä oraville. Kun narun puree poikki, pötky putoaa maahan, ja sitä on mukavampi syödä kuin narun varassa heiluvaa.

Ratkaise vihjeen mukaan tammipalindromi 3:

Well, big woodpecker's wieners, it's true!

Tammipalindromi 2

Turdus merula

Edellisessä jutussa oli puhetta pihallamme oleskelevista päiväsaikaan näyttäytyvistä villieläimistä. Kuvassa olevan linnun kanssa olen viimeaikoina tehnyt lumitöitä. Se ei osallistu kolaamiseen, vaan tarkkailee sivummalta ja käy nokkaisemassa välillä maahan tiputtamistani orapihlajan marjoista jonkun aterioitavakseen. Viheltelen sille, ja se vastailee naksuttelemalla.

Anteeksi, kun keskeytin kirjoittamisen välillä. Keittiöstä nimittäin kuului huutoa. Sieltä sanottiin, että outo tikka on ulkona nokkimassa talipötkylää. Se oli harmaapäätikka, pitkänokkaisempi kuin tavallinen käpytikka.

No niin, Wikipedia väittää, että mustarastas oppii matkimaan mm. hälytysajoneuvoa ja moottorisahaa. Aika jännä olisi tuo oikeasti kuulla.

Päivän palidromi: Mikä on taisteluliivilintu?

Tammipalindromi

Viisi ruokintapaikallamme päiväsaikaan ja päivittäin säännöllisesti vierailevaa pikkulintua suurempaa villieläintä, jos naakkoja ja harakoita ei lasketa: kolme oravaa, käpytikka ja mustarastas. Kieliopillisesti vaikean ja kiistoja herättävän olla-verbin yksikkö/monikko-muodon olen edellisessä virkkeessä korvannut kaksoispisteellä. Onko tässä tapauksessa parempi sanoa "on kolme oravaa,..."vai "ovat kolme oravaa,...", kun viitataan sanaan "viisi"? Perin pahasti silmään ja korvaan kuitenkin särähtää ilmaisu "viisikymmentä sotilasta kuolivat Ukrainan taisteluissa", jonka kaltaisia media meille tarjoilee.

Kyllähän tuo Ukrainan tilanne särähtää muutenkin kuin kieliopillisesti. Järjen käyttö on näköjään edelleen katoava luonnonvara.

Vaikka itse sanonkin, piirtämästäni oravan muotokuvasta tuli ihan tunnistettava. Tämä on toinen niistä, joilla molempain korvain tupsut ovat tallella. Kolmannelta puuttuu toinen.

Tammikuun loppupäiväin ratoksi tehtävä:

- Muodosta tämän vihjeen mukainen palindromi:

Huonekaluliike edellytti jyrsijäeläinkamppeita helpotukseksi.

Liistakki

Kuva: http://simage1.sportsmansguide.com/adimgs/l/2/215658_ts.jpg

Tiedättekö mikä on liistakki? Ai ettekö? Se on olennainen lumitöissä ja muissakin talvisissa askareissa käytettävä vaatetuksen osa. F-kirjain on itäisen maamme osan asujaimistolle vaikea ja tuntematon. Aikoinaan, kun Ruotsin kuningas tahtoi asuttaa valtakunnan itäosia, jonka hankkeen tarkoituksena oli myös tarkkailla Roslagenin seuduilta lähteneiden viikinkien ja muiden levottomien sielujen perustamaa Rus-väestöä, Savoon houkuteltiin lukutaitoisia ihmisiä; Päijänteen eteläpuolelle oli pystytetty koilliseen osoittavia tienviittoja, joissa luki "Savoon". F-kirjainta oppivat käyttämään myöhemmin lukutaidon omaksuneet läntisempien seutujen asukkaat, joilla oli ruotsin oppimestareiden antama koulutus.

Itäsuomalaisella metallitehdaspaikkakunnalla ei voi olla törmäämättä rosteriin. Sehän tarkoittaa ruostumatonta terästä, sanana käännös ruotsista: rostfri. Koska tikku-F muistuttaa vaakaviivojensa osalta tikku-E:tä runsaan 60%:n osalta, on selvää, että helpommin lausuttava vokaali ostetaan vaikean ylähammas-alahuulitekniikalla muodostettavan konsonantin tilalle.

Otsikossa mainittu liistakki taas muodostuu jätettäessä sanan alun kahdesta konsonantista ensimmäinen pois, kuten tapana meilläpäin on. Lännessä ne pruukaa friiaa flikoi ja kai maar muutkii simmottist, kun täällä vain veljmies salloo tuulastelj, tiirustelj, riiustelj.

Panohommia

Luin joltakin nettisivulta, että panoautomaatteja on vain muutamassa suurimmassa Suomen kaupungissa. Niinpä yllätys oli perin melkoinen, kun huomasin laitteen täkäläisen S-marketin aulatilassa. Kaivoin esille kuvassa olevan säästösikani ja tutkin sen sisällön. Seitsemän euroa ja viisi senttiä sieltä löytyi viiden sentin kolikoina/kolikkoina/kolikkoloina (viim. muoto paikallisella murteella). Pakkasin hynät muovipussiin ja tartuin potkukelkkaan, joka kiidätti panopaikalle. Parhaat kyydit sai ajamalla hiekoittamattomalla kadun osalla autojen raiteessa.

Perillä tutkin laitetta ja mietin, käykö potkukelkkailijalle kuten tapana oli James Potkukelkalle käydä askarruttavan elämäntilanteen edessä. Tarvitseisiko ehkä huutaa apuva. Mutta ehei, ensin kortti sisään koodin kera, sitten luukku aukeaa, ja rahat kaadetaan koneen syövereihin. Arvelin, että parin minuutin rouskutuksen jälkeen esiin työntyy kuitti, jossa kiitetään käynnistä, ja jossa on kreikkalaisen Spiritus fortis-puolueen puheenjohtajan allekirjoitus. No, melkein näin kävi. Menin kaupan puolelle ja ostin tavaraa Eur. 7,30:en edestä. Sangen vähän jäin siis tappiolle.

Melkein keväistä

Boris Blacherin (s, 19.1.1903) pianokonserton tahdissa on mukava ottaa ikkunasta vastaan lämmittävää auringonpaistetta. Videonuoteissa on ylempänä pianon stemma ja alempana kahdelle viivastolle tiivistettynä orkesterin osuus, joten helppo on pysyä kovassakin kyydissä mukana.

Meno on tosiaan paikoitellen aika raivokasta, mutta niinhän sen olla pitääkin nykyajan haasteissa. Uutisten mukaan leipä halpenee, mutta miten lie sirkushuvien kanssa?

Kielenkääntäjänä Atrialla

Annoin kolmelle Google-kielitoimiston rouvalle tehtäväksi lukea suomenkielistä tekstiä. Lukijat olivat rva Cheng, rva Kalashnikova ja rva Kovács. Kukin teki parhaansa omalla kielellään, saavutus oli varsin hyvä, kun kaksi ensinmainittua joutui kamppailemaan heille itselleen outojen kirjainten parissa.

Tunnistattehan, kenen suomalaisen kirjailijan tekstiä tämä kesäinen luonnonkuvaus on?

Ihmisen ja puun välisestä ystävyydestä

Edelliseen juttuuni tullut kommentti sai minut pohtimaan syvällisemmin otsikossa mainittua asiaa. Puhutaan puidenhalaajista, jotka silläkeinoin voimauttavat elämäänsä ja etsivät lohtua. Tätä ystävyyden tunnetta on kuvattu useammassakin suomalaisessa sävelteoksessa. Yksi niistä on kommentoija Äijän mainitsema "Pihapihlaja".

Mainitusta Arvo Koskimaan foksista on tuubissa useampia toinen toistaan kaihoisampia versioita.
Erkki Junkkarisella  on aika kova tempo ja vähän kiireinen meno. Mandoliini helisee haitarin ohella.
Humppa-Veikot ja Teijo Joutsela vetävät vähän eri tyylillä ja soundilla - Kankkulan kaivolta suoraan.
Huikea ja ihan mieletön tulkinta on Taisto Ahlgrenilla. Jatsin poljentoa siinä tapaillaan, ja saksofonisoolo on kyllä huikeuden huippu, liekö tarkoituksella soitettu.
Mutta tässä Bruno Laakko ja Lepakot - foxtrot, ei humppa.

Edellinen on foksi, mutta samalla nimellä on myös valssi, jonka tässä esittää Georg Malmstén ja Dallapé. Sävellys on suojeluskuntakapellimestari Hannes Konnon. Suojeluskunta-aatteeseen negatiivisesti suhtautuvan katsantokannan edustajat tekivät yhteen Konnon marssiin uudet sanat: "Taistojen tiellä".

Pihlajan ohella koivu on kirvoittanut syvimpiä sydänveriämme. Rantakoivusta lauletaan ainoana ystävänä. Kova on kohtalo, jos ystäväkin, jos muita kavereita ei ole tiedossa.

Tässä alkuperäinen rantakoivu A. Aimon tulkintana, seuraavassa linkissä taiteilijanimea Esa Pasa käyttävän laulajan bassoa.

Sitten jenkan poljentoa: Lapsuuden liha.. eikun pihapuu, jota muistellaan kostehin silmin ja poskin.

Onhan niitä sitten, jos tuontitavaraa, etenkin entisen bilateraalisen kauppakumppanin kulttuurituotantoa kuunnellaan, pihlajaa Uralilta ja koivua valssattuna useampikin heitto- tai pinomotti. Ilma näyttää kirkastuvan ja pakkanen kiristyy. Taidan mennä pistämään uuniin muutaman puolimetrisen koivunpätkän. Koivu on hyvä ja lämmittävä ystävä.

Pakkoruotsi vai tipaton tammikuu?

Pihalla kasvaa kaksi pihlajaa, Sorbus aucubaria ja Sorbus intermedia. Edellinen tunnetaan suomenkielisellä nimellä kotipihlaja ja jälkimmäinen ruotsinpihlaja. Kumpaankin tuli runsaasti marjoja, aucubariaan huomattavasti enemmän. Syksyn ja talven mittaan olen hämmästellyt, kun ne eivät näytä kelpaavan kenellekään.

Tänään meille tuli tilhiparvi. Ajattelin puiden nyt tyhjenevän. Jokunen linnuista pistäytyi kotipihlajassa, mutta poistui heti koskematta marjoihin. Sen sijaan intermediaaliset marjat tekevät kauppansa.

Onko tämä pakkoruotsittamista vai liittyykö jotenkin tipattomaan tammikuuhun?
Totena on kerrottu, että tilhet käyneitä marjoja syötyään törmäilevät päissään ja sammuvat hankeen selälleen siivet levällään. Vai olisiko niin, että ruotsinpihlajasta saa parempaa potkua. Pitää tarkkailla tilannetta.

Selfiet

Kuvan etummainen selfie on otettu n. 40 vuotta sitten, vanhemman miehen naama öylössäpäivänä. Rillit ja viikset ovat jääneet pois, pilli saattaa olla sama.

Soivana näytteenä Mozartia. Sekä eilinen Rampal ja tänäinen Pahud näyttävät soittavan kultahuilulla. Rakenteellinen ero on soittimen loppupäässä eli jalassa. Rampalilla on C-jalka ja Pahudilla H. Nuoremman miehen pillillä saa matalimman sävelen puoli sävelaskelta alempaa. Tässä Mozartissa sitä ei tosin tarvita, ellei sitten kadenssissa. Kadenssi on se osa sävellystä vähän ennen kunkin osan loppua, jossa muut soittajat ovat hiljaa, ja jonka perinteisesti solisti on laatinut itse taitojaan näyttääkseen.

Jatsin poljentoa Versaillesissa

Tänä vuonna en vielä ole huiluun tarttunut. Ensi keskiviikkona alkavat harjoitukset. Sitä ennen on hyvä karistaa turhat luulot omasta taidosta tämän videon myötä. Jean-Pierre Rampal (s. 7.1.1922) soittaa Claude Bollingin sävellyksen huilulle ja jazztriolle.

Säveltäjä soittaa pianoa, esityspaikka on Versailles - sisällä ja ulkona. Tyyliltään aika lähellä Dave Brubeckia, 5/4-osa pätkää myöten (Javanese 13:15). Kannattaa kuunnella kokonaan, en tiedä, tuleeko tässä linkatussa versiossa mainoksia, mutta sulkekaa niiltä sisimpänne.

Kolme tietäjää

Caspar, Melchior ja Balthasar, eli Larvandad, Hormisdad ja Gushnasaph tai Hor, Basanater ja Karsudan olivat nimeltään kolme tietäjää, joiden Betlehemin-käyntiä muistellaan loppiaisena. Kuvassa, jonka olen ottanut muutama vuosi sitten näkötornista, näkyy toispuolel jokkee kirkko, jossa näiden tietäjien luita säilytetään. Luut löysi Konstantinus Suuren äiti Pyhä Helena matkallaan Palestiinaan. Konstantinopolin Hagia Sofia -kirkon ja Milanon jälkeen ne toi Kölniin Fredrik Barbarossa vuonna 1164.

Kahdestoista yö

Leskinen lauloi viidennestätoista yöstä. Jan Steenin 1600-luvun kuva kertoo kahdennestatoista, eli loppiaisaatosta. Tipallinen tammikuu näyttää siinä olevan reippaassa menossa, kuten monessa muussakin Janin maalauksessa.

Shakespearen Villen aihetta käsittelevässä näytelmässä esiintyvät henkilöinä Paavo Cajanderin käännöksen mukaan Topias ja Antreas (alkup. Toby ja Andrew) Kivellä taas Topias ja Antres ovat Nummisuutareissa, toinen sulhaskandidaatin isä ja toinen klaneetinpuhaltaja. Kivi tunsi Shakespearen tekstejä, liekö sillä ollut vaikutusta nimenvalintoihin, vaikka ei tietenkään Cajanderin kautta.

Hyvää loppiaista ja uuden joulun odotusta, pukin tuloon on enää 353 yötä hätäisesti sormilla laskettuna.

Juustokakku

Toissayönä maahan lankesi 4 tuumaa paksu juustokakku. Materiaali oli kosteaa ja paksua, mutta parin tunnin viipaloinnin jälkeen se oli siirretty pihassa syrjemmälle.

Askareet (engl. chore) ovat vuodenvaihteen jälkeen jatkuneet entiseen tahtiin. Kolauksen ohella yritän kesyttää kolmea oravaa, jotka asuvat suuressa kuusessa tontin nurkalla. Yhdeltä niistä puuttuu tupsu toisesta korvasta, ja näyttäisi siltä, että se ei kaveeraa paljoa kahden muun kanssa, lisäksi se on nopein juoksija. Oravasosiologit tehnevät tästä omat johtopäätöksensä.

Uusi vuosi taas

Aikamoista vauhtia vuodet vierivät. Vuoden 1955 ensimmäisenä päivänä muistan mummin kysyneen, että joko vuosi kirjoitetaan kahdella viitosella. Kysyjä täytti sinä vuonna myöhemmin 60 vuotta. Suomen kansakoululaitos otti syksyllä huolehtiakseen alkuopetuksestani. Osasin lukea jo kouluun mennessäni, mutta virkkaus oli vaikeaa, en osaa sitä vieläkään. Virkkaamani reikäinen pannulappu ei olisi suojannut sormia kuumuudelta.

Jos ajatellaan ajan kulua parikymmentä vuotta taaksepäin vuodesta 1955, ollaan jo ihan muinaishistoriallisten vaiheiden vaiheilla. Jos ajatellaan ajan kulua parikymmentä vuotta taaksepäin vuodesta 2015, ollaan ihan nykyajassa, vai?

Tammikuuta esittävä kuva on sivustolta fromoldbooks.com