29.12.2014

Joulukuun kuvataidekalenteri 29.

Witold Wojtkiewicz (s. 29.12.1879) oli puolalainen taidemaalari ja kuvittaja, jonka teos kuvaa lasten seuraamia talvisia turnajaisia. Taiteilijan nimestä pääsee linkkaamalla taiteilijaa ja Puolan kulttuuria esittelevälle sivustolle. Luen parhaillaan Mirkka Lappalaisen 1600-lukua käsittelevää "Pohjolan leijona"-historiakirjaa. Puola ja varsinkin sen silloinen ja myös Ruotsin entinen kuningas Sigismund koetaan Ruotsissa ja Suomessa uhkana, ja hänen lähettämiään vakoilijoita ja agentteja pidätetään ja teloitetaan.

Samana joulukuun päivänä kuin Witold - tosin nelisenkymmentä vuotta aikaisemmin - syntyi suomalainen kuvanveistäjä Walter Runeberg, joka isänsä muotokuvan lisäksi tunnetaan Aleksanteri Kakkosen patsaan tekijänä. Tuo Suomessa Tiernapoikia myöten kunnioitettu tsaari ei Puolassa välttämättä herätä yhtä lämpimiä tunteita.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti