Heittobasso

Hyvää helmikuuta! Laulussa sanotaan, että "Pakkasherra nurkissa jo paukuttaa". Paukuttaahan se, mutta säyseämmin kuin vielä viime kuun aikana. Luntakin tuli, että pääsi kolailemaan.

Edellisen jutun musiikkinäytteessä ei piano inahtanutkaan neljä ja puoli minuuttia kestävän sävellyksen aikana. Nyt sitten inahtelee senkin edestä. Stride-pianotyylin kehittäjä James P. Johnson (s. 1.2.1894) soitti sävellyksensä pianorullalle vuonna 1917. Stride tarkoittaa hyppelyä, ja käytännössä se on vasemman käden komppausta - pikkurillillä painollisille iskuille yksi bassonuotti tai pikkurillillä ja peukaloputilla intervalli; oktaavi, tai jos sormien pituus piisaa, desimi. Painottomille iskuille käytetään sitten vähän ylempää useampia sormia.

Stride-tyyli kehittyi Johnsonin ja muiden pianistien, kuten Fats Wallerin soittamana erilleen ragtimen tiukasta muotorakenteesta ja nuottien tarkasta noudattamisesta vapaampaan improvisointiin. Käsittelyyn otettiin myös iskelmiä, teatterisävelmiä ja kansanmusiikkia. Monella pianistilla nuottien tuntemus oli heikko tai olematon, mutta eipä se tahtia haitannut.

Vertailun vuoksi sama biisi ja sama soittaja levyltä vuodelta 1943: