Syysbarokkia

Syyskuun lopuksi Jacques Aubertin (s.30.9.1689) barokkikonsertto e-molli. Säveltäjän syntymästä 324 vuotta myöhemmin täällä Pähkinäsaaren rajan oletettavasti länsipuolella on taivas pilvessä ja lämpötila ulkona on pari astetta veden jäätymispistettä korkeampi. Mutta toukokuun alkuun on enää 7 kuukautta.

Musiikin kuvituksena on Antonio Gaudin taidetta Barcelonasta.

Kilttilapsi

Maakuntalaulun kirkas järvi 1950-luvun loppupuoliskolla. Useampana talvena järjestettiin jäällä auto- ja moottoripyöräkilpailuja. Kilpa-autoina nähtiin niin Kuplavolkkareita, Letukoita kuin Pobedojakin, turvavöitä ja nastoja ei ollut, mutta ei tainnut tulla kolareitakaan. Moottoripyörien piikkipyöräluokka, joka tarkoitti piikkirenkaita, ei moottorin tilavuutta, taisi kulkea kovimpaa. Kovaa kulki myös kuvan Kilttilapsi - ei siis etualan henkilö, vaan suomennettu Fairchild 24-lentokone, joka antoi kyytiä maksua vastaan. Jonoa koneen ovella riitti, itse en kyytiin mennyt. Vaikka ilme on vähän ärtynyt, en muista, että olisin sinne kovasti vinkunut.

Edellisessä jutussa kommentoijakaima kyselee, mitä seinällä oleva kuva esittää. Avaruusalushan se on Kolumbus-kirjan kannesta. Tarkastelen lähiaikoina, minkälaista tietoa pojille vuosikirjassa tarjottiin. Hyllyssäni on niitä muutamia.

Sanoin aiemmin, että ne ovat saksalaisperäisiä, Sveitsi on kuitenkin alkuperämaa.  

Kissa pöydällä

1950-luvun avaruusajan kissa nimeltä Mortti on tässä nostettu pöydälle, tai oikeastaan kirjoituslipaston päälle. Mortti on ilmiasultaan myös verhopäinen kuten edellisen jutun kuvan 2000-luvun kissa.

Kun muistelin edellisessä tekstissä Missun pentujen nimiä tarkemmin, muistin, että ne olivatkin Mirri, Marri ja Murri. Kun niiden luovutusaika tuli, en antanut viedä niitä, vaan sanoin hakijalle, että ota iso kissa. Niin siinä sitten kävi, ja uusi emäntä kertoi myöhemmin saaneensa emokissasta erinomaisen veneessä viihtyvän kalakaverin.

Kissoja, varsinkin mustia, on pidetty pahuuden voimien välikappaleina ja huonon onnen tuojina, noidillakin on musta mirri luudanvarrella ratsastamassa.

Tähän paholaismaiseen noitumisen aihepiiriin liittyen lauantain kunniaksi palindromitehtävä:

Muodostakaa palindromi seuraavasta vihjeestä:

Noituminen jälleen ja ent. K. Kärkkäiseltä sitä pyydetään anteeksi.

No, helpotetaan vähän; viisi sanaa, rimpsu alkaa ja päättyy konsonanttiin s.

Kissainpäiviä

Järjestelin tietokoneella valokuvia. Tässä pari otosta kissoista. Ylempi kuva on viime vuosituhannelta, viime vuosisadan puolivälistä. Se esittää harmaata kollia nimeltä Mosse. Nimi ei liity mitenkään perheemme ensimmäiseen autoon, tämä Mosse oli talossa jo aiemmin. Kuva on otettu itäsaksalaisvalmisteisella Dollina II-kinofilmikameralla, joka minulla on vielä tallessa ja käyttökunnossakin. Alempi digikameralla otettu ja harmaasävyiseksi muunnettu kuva taas esittää taloutemme viimeisiä kissoja, Kameraan päin silmiään raottava on nimeltään Verhopää. Nimen keksivät lapset - miettikääpä lasten taloja esittäviä piirustuksia.

Isompi vonkale on nimeltään Mosse, tavallaan perintönimi siis.  Lapsuuskodissani oli useita kissoja, kaikkien nimi alkoi ämmällä. Missu - sen pennut olivat Milli, Malli ja Molli - sekä Mirkku, Mosse ja Mortti ainakin.

Kun tätä uudempaa Mossea käytettiin rokotuksessa, eläinlääkäri hymyili nimelle ja kysyi, onko se nimetty kenraali Moshe Dayanin, pelottavannäköisen israelilaiskenraalin mukaan.

Dayanin silmälapusta tuli mieleen äskettäinen Myytinmurtajat-ohjelma, jossa kerrottiin merirosvojen pitäneen silmälappua totuttaakseen toisen silmän näkemään paremmin pimeässä. Mustia pimennyslaseja pitivät myös sodanaikaiset yöhävittäjälentäjät ennen tehtävän alkua.

Syystuoli

Vaahteranlehdet odottavat haravoimista (lumisadetta). 

Sireenien aikaan

Monipuoliseen puustoomme kuuluvat myös sireenit/syreenit. Yllä olevassa kuvassa on naapurikiinteistön sireeni. Se ei kuki eikä tuoksu, vaan saattaa joskus ulvahtaa. Aikaisempina vuosina oli kylällä tapana, että niin paloaseman kuin muutamien teollisuuslaitostenkin sireeneitä kokeiltiin jonakin tiettynä viikonpäivänä johonkin tiettyyn aikaan. Nyt en ole pitkään aikaan moista kuullut. Voi olla, että kuulokin on heikentynyt. Hepokattejakaan, vaikka olisivat kuinka maantiellä poikittain, ole kuulunut vuosikausiin. Pianon korkein kosketin tuottaa vielä sävelen, eikä pelkkää kopausta. Alla olevalla videolla Heidelbergin salonkiorkesteri soittaa typötyhjälle salille 1920-luvun sävelmän "Wenn der weisse Flieder wieder blüht", eli suomalaisittain "Sireenien aikaan valkeaan". Vastapainoksi pitää vuodenaikaan nähden esittää "Punaiset lehdet". Olikohan se Henry Theel, vai kuka, joka tanssikeikallaan kuulutti: "Seuraavaksi punaiset lehdet, Kansan uutiset ja Vapaa sana".

Hihankääntötemppu

Internetin avaruuksissa risteillessään sitä tuon tuostakin törmää luotaimellaan kiintoisiin, viehättäviin ja jopa hyödyllisiin asioihin. Olen aina pitänyt pitkien paidanhihojen käärimistä hankalana toimituksena. Amerikkalaisen käyttäytymisohjeen mukaan hihojen käärimiseen on pääasiassa kolme syytä:
- kuumuus
- rentoutumisen halu
- työnteko.

Näihin voinee vielä lisätä pinnan palaminen jotakuta lähimmäistä tai henkilöryhmää kohtaan.

Oheisessa kolmen kuvan sarjassa esitän netistä löytämistäni käytänteistä mielestäni kätevimmän. Hihallisia ja käärimisen mahdollistamia kalvosinpaitoja olen käyttänyt jo 50-luvulta, ja nyt vasta selvisi paras tapa hihojen rullaukseen.

Käytän demonstraatiovälineenäni Armi Ratian silloisen firman aikoinaan lanseeraamaa värikästä paitaa. Niitä on minulle kertynyt useampia. Ratian miniähän edustaa nyttemmin sukua tv:ssä päivittäin. Hänen puolisonsa taas vilahti eilisessä helvetillistä keittiökohkausta esittävässä ohjelmassa, kuten myös tanssitähtösten katsomossa lauantaina varottavana esimerkkinä. Tästä paidasta olen tottunut käärimään hihoja, koska toisen hihan suusta puuttuu nappi, enkä ole kiireiltäni kerinnyt sitä ompelemaan.

1. Alkutilanne, hihansuunappi avattu

2. Vedä käännettyä kalvosinta kohti kyynärpäätä niin pitkälle, että hihasta paljastuu kalvosimen mitta nurjaa puolta.

3. Taita nurja puoli kalvosimen päälle.

Myös käännöksen mitta on olennainen. Hiha kääritään kyynärpään yläpuolelle vain, jos on työnteosta kyse. Muissa tarkoituksessa soppaluun päätä ei paljasteta.

Hallinnasta

Sanovat, että meillä on huono hallitus. Nuoriso on ilman työtä, mamut mellastaa ja nämä vaan senkun mättävät rahaa Kreikkaan ja muille laiskureille. Nokian ukollekin antoivat maksaa 19 miljoonaa kaupan päälle ja Himaselle kanssa vähän. Kaukoidän porukat vie marjatkin maasta.

Ympärivuorokautinen hilpeä chat-ohjelma MTV3:n alakanavalla, jota muutaman minuutin aina aamuisin seuraan aamulääkkeiden ottamisen ohessa, kertoo ehdottoman subjektiivisen totuuden. Sanomisen ilosta jotkut näpyttelevät kymppitolkulla mielipiteitään politiikasta ja poliitikoista. No, meneväthän ne rahat mediayhtiölle, eikä Hellaan tyypeille. Kumma, kun joku on semmoisia hallitsijoita vallan jenkkakahvoihin kiinni päästänyt. Sen toisen oppositiopuolueen miljonääripuheenjohtaja ei uskalla puhua ja pakoilee julkisuutta. Toinen oppositiopuolue taas panee ensi vaalien jälkeen homman remonttiin olan takaa. Jo vuosia jatkunut keskustelu, voivatko miehet käyttää sukkahousuja, pulpahtaa silloin tällöin esille politiikan ulkopuolisista aiheista.

Mielestäni hallitus on vankka, olipa siinä jäseninä sitten vaikka ukko etnisiä, kun sen kätyrlauma sankka ei esimerkiksi öiseen aikaan tule hakemaan kuulusteluihin tai Siperian-junaan. Semmoisiakin hallituksia on joskus joissain maissa ollut.

Hiilestä tehtyjä kuituja

Talvi painaa päälle täyttä häkää. Yhdeksän neliömetriä kattavan telttakatoksen pistin aamupäivällä pakettiin. Katoksia on meillä ollut useita, nyt oli ensimmäinen, joka menee haitarinomaisesti nippuun ja mataloituu teleskooppijaloillaan. Kantokassikin on, joten piknikille sen voi ottaa kätevästi mukaan. Tanskalaisperäisestä huonekaluliikkeestä se ostettiin keväällä - hintava oli yksinkertaisempiin malleihin verrattuna, mutta onneksi sen olisi saanut seuraavalla viikolla kahta kymppiä halvemmalla.

Vaahteranlehtiä on maassa jo monta ruumenkopallista. En kuitenkaan vielä haravoi, koska puissa on vielä suurin osa. Lehtien haravoinnissa ei kannata pitää kiirettä. Onnistuneet yhteensattumat, kuten myrskytuuli, ja kunnon lumisade saattavat poistaa haravointitarpeen tai ainakin siirtää sitä tuonnemmaksi, mahdollisesti ensi keväälle. Kaiken lisäksi erinomaisen ei-fiskarslaisen muoviharavan lapa halkesi keväällä. Fiskarseja on parikin kappaletta, mutta niihin haravoitu aines takertuu huomattavasti enemmän kuin mainittuun työkaluun. Lisäksi hiilikuituvarsi vahingoituessaan tai muuten auringossa hapertuessaan saattaa aikaan hiuksenhienoja pitkiä neuloja hanskojenkin läpi kämmeniin. En tiedä, onko hapertuminen eli pärstyminen kovin yleistä, mutta ainakin meillä on yksi semmoinen, siihen kuuluvaan haravaan on kylläkin asennettu sittemmin puinen varsi. Hiilikuituisia huilujakin on. Toivottavasti niiden soittajien ei tarvitse konsertin päätteeksi nyhtää leuastaan ylimääräisiä piikkejä.

Ylemmässä kuvassa kukkii kanariankrassi, alemmassa ruusu. Kummallakin näyttää olevan edellisessä jutussa mainittua toiveikasta talvimieltä, sillä nuppuja on runsaasti.

Syyskuu puolessa

Tämmöistä on meillä päin syyskuun puolivälissä iltaviideltä sunnuntaina. Muutamat vaahterat ovat jo imaisseet klorofyllit parempaan talteen talven varalle. Pari mustaherukkapensasta näyttää puskevan uusia silmuja käpertyneiden lehtien tilalle - liekö "toiveikasta talvimieltä", jota V. Huovinen Hamstereissaan tähdensi.

Valopylvään tukipuu ei näy kuvassa. Sen tekivät vaahterasta ja laittoivat kallistunutta tolppaa tukemaan maakunnallisen voimayhtiön miehet muutamia vuosia sitten. Kun kesällä valaisin uusittiin keltaista valoa heittäväksi, oli toiveikasta mieltä myös uuden pylvään puolesta. Ehkäpä sekin joskus...

Alempi kuva on otettu Tanssii Tähtien Kanssa-ohjelman tauolla; ennen Tamin cha-chaata n. klo 20.30.

Traversot

Niccolo Jommelli (s. 10.9.1771) oli pappismies ja säveltäjä Italiassa. Tässä syyskuisen tiistain vaihtuessa keskiviikkoon tarjoillaan triosonaatti kahdella traversolla ja sellolla soitettuna. Traversolla tarkoitetaan tavallisimmin barokkiaikaista tai myöhempääkin poikkihuilua, johon vielä ei Theobald Böhm ollut kehittänyt nykyisin käytössä olevaa läppäjärjestelmää.

Vanhaa musiikkia halutaan nykyään soittaa vanhoilla tai niitä muistuttavilla soittimilla. Voi kuitenkin olla, että esimerkiksi Mozart olisi riemastunut nykyaikaisesta hopea-, kulta- tai hiilikuituhuilusta. Hän piti aikakautensa huiluja ongelmallisen epäpuhtaina, vaikka niille sonaatteja ja konserttoja sävelsikin.

Puhaltimet ovat muuttuneet, rakennetta on kehitetty ja uusia on keksitty, mutta vielä halutaan palata vanhaan saundiin, vaikka yhtään cd:tä tai savikiekkoa ei renessanssilta tai barokista ole jäljellä.

Entäpä jos muuttaisimme jousisoittimien muotoa. Eikö neliskulmainen laatikko voisi soida yhtä hyvin kuin nykyään käytössä oleva malli? Pitääkö ääniaukkojen olla juuri tietyn muotoiset ja simpukan olla semmoinen kuin on?

Asiahan ei minulle kuulu, mutta kysyn vain.

Kappaleen nuotit löytyvät täältä.

Raja raitoina aukeaa

Kesätauon jälkeen aloitin vesiliikunnan viime maanantaina. Tarkoituksena on käydä n. kolme kertaa viikossa vetelemässä uimasillaan altaassa muutamia jaardeja kerrallaan. Varovasti aloitellaan, tänään meni neljännes englanninpeninkulma. Uin myös silloin tällöin kelloa vastaan - Cooperin testin olen aina saanut menemään 12:een minuuttiin, jota voidaan pitää eläkeläiselle varsin hyvänä aikana.

Menneen kesän jäljet näkyvät kuvassa. Koska jalkapöytä  on päälaen ja hartioiden lisäksi ruumiinosista niitä, joiden pinta on yleensä ylöspäin, ruskettuvat ne myös parhaiten, jos niitä ei peitetä vaatekappaleilla. Jo muutamana kesänä olen saanut hienot rusketusrajat jalkoihini, koska en käytä kesäsandaaleissani sukkia, kuten joskus näkee tehtävän. Edellisestä Tasavallan Presidentistäkin taisi olla sandaalinkäryinen uutinen, ja oliko ihan kuvakin sukkavarustuksessa. Mutta ei se mitään, lähikuukausina jalkineita vaihdettaneen umpinaisempiin, ja rajat, jotka nyt raitoina aukeaa, himmenevät kevääseen mennessä.

Ajankohtaisia uutisia

Siivotessani liiteriä osui käteen Ilta=Sanomat vuodelta 2000. Kevätpuolen numero, jossa julkaistiin kaikkien uusien ylioppilaiden nimet. Onnea vain jälkikäteen kaikille, ehkä olette jo kolmessatoista vuodessa ehtineet yhtä jos toistakin.

Etusivun alio-otsikoihin on koottu neljä kovaa uutista. Marimekko virittelee vanhoja kuosejaan, kopioi varmaan ihan omiaan eikä Bulgariasta, aika on jättänyt Erich Mielken, Mika Häkkinen on mielestään parempi kuin David Couldhart ja Bill Gates uhoaa Nokialle.

Katsotaanpa viimeksimainittua juttua vähän tarkemmin:

Sota on nyt siis käyty, ja tulos tiedossa. Kuvat suurenevat näpäytyksellä.

Keskiviikon katsotut

Daphnis et Chloën näyttämösuunnitelma, Léon Bakst (kuva Wikipediasta)

"Kahteen osaan jakasi hän saarnansa, ensimäinen oli helvetin vaivasta, toinen taivaan ilosta."
(Aleksis Kivi: Nummisuutarit - Sepeteuksen kuvaus kimnasisti Juho Kurkelan saarnasta)

Öylössäpäivänä tarkensin katseeni ja kuuloni kahteen tunnin mittaiseen jaksoon television tarjonnassa. Ensin seurasin suorana lähetyksenä RSO:n konsertin jälkiosaa, jossa Hannu Linnun johdolla koko kokoonpano kuorolla vahvistettuna esitti Ravelin Daphnis et Chloë-balettimusiikin.

Tauoton tunnin mittainen teos puhaltajien sooloineen oli mielestäni parasta kuulemaani musiikkia pitkään aikaan. Lintu teki kovan urakan vetäessään valtavan kokoonpanon esityksen hienosti läpi.
Tässä on partituuri - sen olisi tietysti voinut tulostaa etukäteen - vain vajaat 400 sivua - ja merkitä punakynällä esityksen virheet, kuten kunnon konsertissakävijän tulee tehdä.

Toinen tunnin kulttuuripläjäys oli tietysti BB-talon tapahtumien päiväkatsaus. Siellä Andy antoi käskystä pudotusuhan kolmelle asuintoverilleen ja nuori blondi kiljahteli uusien haasteiden vaikutuksesta sekä lukitsi itsensä vahingossa varastohuoneeseen, kun laittoi laatikoita oven eteen eikä ylettänyt painamaan kahvaa. Junttidiskon kuningas, kuten talonvanhin itseään kutsuu, pahoitti mielensä iskelmälaulajaksi mainittaessa.

Suhteutettuna Kurkelan saarnaan, voi miettiä, kumpi oli kumpaa. Tänään valitettavasti ei tule Ravelia, mutta BB:tä tulee, ja onhan sitä taas katsottava.

Iittala ja Nokia

Osittain eläinaiheisessa asetelmakuvassa on esillä pääasiassa Iittalan ja Nokian tuotteita. Kumpikin paikkakunta sijaitsee Suomessa. Tässä nähdään käytössä olevista esineistä muki, josta päivittäin nautin vähintään ½ litraa (n. 1,5 korttelia) mustaa English Breakfast-teetä, joka on saanut nimensä brittiläisen amiraalin mukaan. Hänen kunniakkaan kaatumisensa muistoksi laivaston lakeissa, kuten myös Aku Ankalla, on musta surunauha. Globalisoitumisen ja yhdentymisen jalona tuloksena tuota teetä saa perin edullisesti saksalaiskaupasta, jossa asioin lähes päivittäin.

Nokia-puhelimista käyttökuntoisia ovat vasemmalla oleva liukukansimalli - näytön alla siinä on qwertyuiopå-näppäimistö - ja oikealla päällimmäisenä oleva peruspuhelin, joiden kehittäminen ei radiossa puhelleen analyytikon mukaan Microsoftia kiinnostane. Mikäli siis MS-puhelimia aiomme käyttää tulevaisuudessa, älyttömän mallin hankkija saa vaihtaa merkkiä.

Karhuemo lapsineen on vanha savipatsas, joka kautta vuosikymmenien on koristanut kirjoituspöytää. Siinä karhulapsi taluttaa haavoittunutta ja vaikeroivaa äitiään pesään haavojaan nuolemaan.

Piikikästä työseuraa

Kävin katkaisemassa muutaman kadun ylle kurkottavan saarnipuun oksan, toin ne pihemmalle ja nypin niistä lehdet irti ja pienensin monihaaraiset oksanrangat. Saarnin lehdet ovat vähän kuin pihlajassa, paljon suuremmat vain ja tulevat myöhemmin keväällä. Ne pysyvät vihreinä kauemmin kuin missään muussa meidän pihapuussamme, lukuunottamatta nyt tietysti havupuita.

Lehtiä nyppiessäni pihaan ilmestyi alemman kuvan piikikäs olento. Annoin sille kermaviiliä ja hyvin maistui. Siilejä on meillä kahta lajia, toiset tykkäävät enemmän viilistä ja toiset kissanmuroista. Piikkiniekkoja pitää syksyn edetessä syöttää olan takaa, että ne pärjäisivät talven yli rasvakerroksensa turvin.

Oota, saiko Nokia satoo?

Kun palindromin vääntö jää päälle, niin sitä reagoi uutisotsikoihinkin etutakaperoisesti.

Nokian on ajateltu tarkoittavan mustaturkkista, noen väristä eläintä - soopelia, majavaa, tuhkuria tms., joiden nahkoja ennen kumisaappaita ja autonrenkaita olisi ollut seudulla ulkomaan viennissä.

Nyt sitten vietiin puhelimet.

"Urheaa asennetta ja tinkimätöntä designia" kuuluu Nokian jalkineiden motto. Kontio-saapasta käytettiin aiemmin heittolajin virallisena välineenä, nykyään jalkine on peräisin jostain muualta. Saappaanheittojärjestön sisäisten kiistojen seurauksena nykyään heitetään saapasta ja liitosaapasta. Ainakin toisen lajin kilpailuvälineen varren suu on suurimmaksi osaksi kiinni, vain peukalo mahtuu sisään, joten kurakelin jalkineena sen käyttö on vaikeahkoa.

Jalkinevalikoimaan kuuluivat ennen myös Reinot ja Ainot, joista ensin mainitut ovat jalassani tälläkin hetkellä. Vaalea ohut kumipohja on kulunut jo kummankin tossun pohjasta melkein kokonaan pois, ja ulkona postilaatikolla tai roskiksella pistäytyessä tumma pehmeä pohja imaisee nurmikosta tai lumesta kosteutta. Lisäksi oikean jalan varvas yrittää kurkistaa ulos.  Nykyinen valmistaja etsii yleisökilpailulla "Reinointa tyyppiä". Olisikohan Elopilla mahdollisuuksia?

Syyskuuta

Kuva linkattu täältä: http://www.classicartpaintings.com/

Tanskalaisen Johan Lundbyen (s. 1.9.1818) maisemamaalaus sopii aloittamaan syyskuun. Syksyn värit ovat siinä jo näkyvissä.

Tänä päivänä alkaa toinen eläkevuoteni. Viime vuonna syyskuun alussa muistelin täällä yhtä aikaisemmista elämänmuutoshetkistä.

Koulu alkoi 50-luvulla syyskuun alussa ja päättyi toukokuun lopussa, mutta lauantaitkin olivat työpäiviä koululaisille, yleensä tosin hiukan lyhyempiä. Syysloman tarkoituksena oli laittaa lapset perunapellolle ja puolukkaan hankkimaan koulukeittolaan raaka-ainetta. Perunasta ja ruskeasta kastikkeesta koostuva ateria syötiin lusikalla ainakin meidän koulun eka- ja tokaluokilla. Veitset ja haarukat kunta osti kouluun vasta myöhemmin. Kävihän se syönti lusikallakin, ainoa hankaluus oli perunoiden kuoriminen lusikanvarrella, toisaalta siitä ei saanut haavoja sormiinsa. Leivät ja juomat piti tuoda kotoa, ja moni koulukirja repussa liimautuikin hapantuneen hajuiseksi maitopullon löysän korkin vuoksi.