Hiilestä tehtyjä kuituja

Talvi painaa päälle täyttä häkää. Yhdeksän neliömetriä kattavan telttakatoksen pistin aamupäivällä pakettiin. Katoksia on meillä ollut useita, nyt oli ensimmäinen, joka menee haitarinomaisesti nippuun ja mataloituu teleskooppijaloillaan. Kantokassikin on, joten piknikille sen voi ottaa kätevästi mukaan. Tanskalaisperäisestä huonekaluliikkeestä se ostettiin keväällä - hintava oli yksinkertaisempiin malleihin verrattuna, mutta onneksi sen olisi saanut seuraavalla viikolla kahta kymppiä halvemmalla.

Vaahteranlehtiä on maassa jo monta ruumenkopallista. En kuitenkaan vielä haravoi, koska puissa on vielä suurin osa. Lehtien haravoinnissa ei kannata pitää kiirettä. Onnistuneet yhteensattumat, kuten myrskytuuli, ja kunnon lumisade saattavat poistaa haravointitarpeen tai ainakin siirtää sitä tuonnemmaksi, mahdollisesti ensi keväälle. Kaiken lisäksi erinomaisen ei-fiskarslaisen muoviharavan lapa halkesi keväällä. Fiskarseja on parikin kappaletta, mutta niihin haravoitu aines takertuu huomattavasti enemmän kuin mainittuun työkaluun. Lisäksi hiilikuituvarsi vahingoituessaan tai muuten auringossa hapertuessaan saattaa aikaan hiuksenhienoja pitkiä neuloja hanskojenkin läpi kämmeniin. En tiedä, onko hapertuminen eli pärstyminen kovin yleistä, mutta ainakin meillä on yksi semmoinen, siihen kuuluvaan haravaan on kylläkin asennettu sittemmin puinen varsi. Hiilikuituisia huilujakin on. Toivottavasti niiden soittajien ei tarvitse konsertin päätteeksi nyhtää leuastaan ylimääräisiä piikkejä.

Ylemmässä kuvassa kukkii kanariankrassi, alemmassa ruusu. Kummallakin näyttää olevan edellisessä jutussa mainittua toiveikasta talvimieltä, sillä nuppuja on runsaasti.