Matkakertomuksia I

Havaijilta Alaskaan, osa 1.

Johtuen muutamista mukavista yhteensattumista huomasin eräänä päivänä asioivani Honolulun Fastfood-baarissa. Niitähän Amerikassa riittää, ja syötävää on moneen makuun. Olin saanut mahdollisuuden toteuttaa unelmani tutustua kaikkiin USA:n osavaltioihin siinä järjestyksessä kuin käytän niitä iltaisin lampaiden laskemisen korvikkeena. Havaiji, Alaska, Washington, Oregon ja sitten Kalifornian, Arizonan, Uuden Meksikon ja Teksasin kautta itärannikolle ja sieltä ylös Maineen ja sitten takaisin etelävaltioihin, länteen ja Kanadan rajaa myöten taas itään päin, loppupisteenä viidentenäkymmenentenä Ohio.

Honolulun kiinalaista sapuskaa tarjoavassa Fatty's-pikaruokalassa ei juuri silloin ollut kovaa tungosta. Vapaita pöytiä oli, mutta siitä huolimatta pari ahavanpuremaa miestä pyysi lupaa saada istua pöytääni. Mikäs siinä, mukava oli jutella aitojen amerikkalaisten kanssa. Pian kävi selväksi, että he olivat lentäjiä, Charlie ja Will nimeltään. He olivat lentokoneen noutokeikalla Havaijilta Alaskaan. Heidän työnantajanaan oli alaskalainen suomalaisia sukujuuria omaava miljonääri. Tämä keräsi vanhoja koneita ja oli ostanut lentokuntoisen PBY Catalinan, joka oli täällä kunnostettu ja rakennettu uivaksi ja lentäväksi kesämökiksi. Kone oli selvinnyt Pearl Harborista vähäisin vaurioin ja ollut sitten vielä vuosia ilmavoimien käytössä ja sittemmin yksityisessä omistuksessa. Hakijoiden oli tarkoitus lähteä aamulla lentämään kohti koillista. Kun kerroin olevani suomalainen, Alaskan miehet ryhtyivät kertomaan osavaltionsa historiaa, jonka he olivat ilmeisesti oppineet työnantajaltaan. Ennen kuin Yhdysvallat osti maan Venäjältä, oli siellä ollut suomalaisia virkamiehiä sangen korkeissa asemissa, jopa kuvernööreinä. Myös Uno Cygnaeuksen pappis- ja koulu-urasta oli puhetta. Yhdysvaltain ulkoministeri Seward, joka Alaskan ja Aleuttien kaupan oli Venäjän kanssa neuvotellut, sai aikanaan haukkumiset runsaan 7 miljoonan dollarin haaskaamisesta käyttökelvottoman maan hankinnalla.

- Kylmän sodan aikana tilanne olisi voinut olla mielenkiintoinen, jos maata ei olisi aikanaan ostettu, lentäjät tuumailivat, ja nyökyttelin hyväksyvästi.

Työnantajalleen soitettuaan ja luvan saatuaan he pyysivät minua lennolle mukaan, ja eipä siinä muuta kuin sovimme seuraavana aamuna tapaavamme lentokentällä. Catalina on oikeastaan lentovene, mutta siinä on myös laskutelineet maalta operointia varten. Kone on suunniteltu jo ennen WWII:ta, kuten amerikkalaisittain Suurta Isänmaallista Sotaa nimitetään, mutta lentokuntoisia on vielä jäljellä. Jossain Hollannin puolella järjestetään ns. Splash And Go-tilauslentoja, joille nousu tapahtuu kentältä, mutta koneen mahaa käydään kastamassa meressä, mikäli aallokko ei ole liian kova.

Matka Havaijilta Alaskaan on n. 4500 km, ja vanhan lentokoneen matkanopeus vain 200 km/h, joten lähes vuorokausi matkaan hyvissä olosuhteissakin tulee kulumaan. Yhtämittaista lentoa ei voida tehdä, vaan välillä laskeudutaan kalastamaan. Kuulin myös, että koneeseen on rakennettu suomalainen sauna, joten matka sujunee kaikin puolin rattoisasti ja mukavasti. Päätimme illastaa vielä paikallista ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Olin majoittunut vaatimattomasti leirintäalueelle, mutta uudet tuttavani kutsuivat minut illalliselle hotelliinsa ja maksoivat myös majoittumiseni sinne.

Limulla höystetty poke oli raikasta ja hyvää. Kerroin, että Suomen ravintolassa ei pokea syödä, vaan hän valikoi ovella, kuka voidaan päästää sisään.