Matkakertomuksia III

Alaskasta etelään

Seuraavana aamuna laskeuduimme onnellisesti Alaskan rannikolle Sitkan satamaan. Sää oli huomattavasti kylmempi kuin saunoessamme Tyynellä merellä; lämpöä oli viitisen astetta Celsiuksen asteikolla. Suomalaissukuinen koneen ostanut miljonääri oli meitä vastassa ja tervehti minua innostuneesti. Kun hän kuuli, että aion kirjoittaa matkastani blogiini, hän kielsi ehdottomasti mainitsemasta nimeään, ja tuntui, että hän olisi sen jälkeen suhtautunut minuun varauksellisesti, vaikka kutsuikin kalaravintolaan runsaalle aamiaiselle.

Ruokailu sai historian oppitunnin sävyjä, kun isäntämme kertoi Sitkan taistelusta, jossa Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian kuvernööri Baranov, jonka sukulainen "hää on Baranovin poika" mainitaan Väinö Linnan Sotaromaanissa, voitti intiaanit, joiden kaappaamista venäläisistä panttivangeista hän oli pari vuotta aiemmin joutunut maksamaan 10 000 ruplan lunnaat. Voiton jälkeen seudulle rakennettiin linnoitus, joka sai nimekseen Новоархангельск.

Sitkassa, eli Baranovin saarella, on myös olutpanimo ravintoloineen. Iltapäivällä poikkesin sinne miettiäkseni seuraavaa siirtoani. Tilasin ateriaksi pihvipaninin chipsien kera sekä lasillisen Medvejie-stoutia. Baranofin panimosta voi ostaa olutta myös mukaan erisuuruisissa astioissa. Rajoituksena on "5 gal limit, per person, per day".

Viereisessä pöydässä istui nuoria nörtin näköisiä miehiä läppäreineen. Näin heidän lukevan jotain blogia ja keskustelevan siitä innokkaasti. Kysyin luvan, saanko tulla seuraan, ja hyvinhän he ottivat minut vastaan. Kävi ilmi, että he omistivat peliyhtiön, jolle olivat suunnittelemassa USA:n maantietoon liittyvää peliä. Kerroin olevani Suomesta, Angry Birdien ja Nokian kotimaasta. He sanoivat, että tietokonepeleihin on jo kyllästytty, ja että sosiaalisuutta pelaamiseen tarvitaan muutenkin kuin median kautta. Olisi ehkä kehitettävä uusia seurapelejä, sellaisia, joihin koko perhe voisi osallistua.

Kerroin, että Suomessa on aikoinaan kehitetty Afrikan Tähti-niminen seikkailupeli, joka on säilyttänyt suosionsa jokymmeniä vuosia. Sitten kerroin matkasuunnitelmastani, ja sanoin, että Afrikan sijasta voitaisiin retkeillä arpakuution ja leikkirahan keinoin Pohjois-Amerikassa. Vähän mietittyään miehet totesivat ideani loistavaksi ja pyysivät minua mukaansa yhtiönsä päämajaan Kaliforniaan.

Panimon takapihalla seisoi heidän heikopterinsa, ja koska minulla ei ollut parempaakaan matkasuunnitelmaa, kiipesin koneeseen heidän kanssaan, ja matka kohti etelää alkoi.  

Matkakertomuksia II

Havaijilta Alaskaan, osa 2.

Aamu valkeni kirkkaana ja lämpimänä, kuten todennäköisesti Havaijilla useimmiten asianlaita on. Kokemukseni saariosavaltiosta supistui vain pariin päivään, vaikka alunperin olin suunnitellut olevani siellä kauemmin. Onnekas tapaaminen kahden lentäjän kanssa siivitti sananmukaisesti matkaani vauhdikkaasti eteenpäin.

Vielä keväälläkin tuntui Honolulussa puheenaiheena  olevan presidentti Obaman ja hänen perheensä joulunvietto.
- Emme osta joululahjoja, vietämme joulun Havaijilla, siinä on lahjaa tarpeeksi, Obama on sanonut. Monien havaijilaisten mielestä on kunnia saada presidentti syntymäseudulleen, mutta varsinkin monessa muussa valtiossa tapaa arvostellaan. - Veronmaksajat maksavat Obaman lahjat, sanotaan, ja on laskettu, että perheen joululomanvietot kaikkine järjestelyineen - turvamiehineen, erikoislentokoneineen jne. on tullut maksamaan tähän mennessä kymmeniä miljoonia dollareita. Obaman lomaresidenssi on Oahulla, jonne en tämän matkan aikana ehtinyt. Aidon Havaijipaidan kerkesin kuitenkin ostaa. Aidon erottaa jäljennöksestä siitä, että rintatasku sulautuu paidan kuviointiin.

Saavuimme lentokentälle aamukahdeksalta. Mekaanikot olivat vetäneet koneen ulos hangaarista, ja moottoreita koekäytettiin. Catalinan toimintasäde täydellä polttoainesäiliöllä on 4000 km, joten siipiin oli lisätty sukkulanmuotoiset lisäpolttoainesäiliöt. Niiden avulla olisi mahdollista suoriutua matkasta kokonaisuudessaan. Mikäli sääolot kävisivät vaikeiksi esimerkiksi kovan vastatuulen takia, reittiä voitaisiin suunnata etelämmäs länsirannikolle; Oregoniin tai Kaliforniaan.

Nousimme koneeseen, ja pian olimme lentokorkeudessa, n. 4000 metrissä, ja Havaiji katosi taaksemme siniseen autereeseen.

Kuten edellisestä kertomuksestani kävi ilmi, kone oli varustettu ylelliseksi kesämökiksi. Sauna on rakennettu rungon takaosaan, jossa kummallakin sivulla on konekivääriampujalle tarkoitettu suuri pisaranmuotoinen pleksikupu. Konekiväärit oli koneesta tietenkin poistettu, ja saunasta oli loistavat näköalat joka suuntaan. Nurkassa oli pieni sähkökiuas, joka laitettiin iltapäivän tullen lämpiämään.  Saunavastojakin oli varattu Budweiseria ja Koffin vientiportteria sisältävän jääkaapin päälle. Tarkastelin vastoja, koivua ne eivät ainakaan olleet. Vahva tuoksu paljasti niiden olevan kamferipuuta.

Kun oli lennetty muutama tunti, laskeuduttiin mereen, joka oli nimensä mukaisesti tällä kertaa hyvin tyyni. Kone kellui ja keinahteli hiljaa rannattomassa maisemassa. Kävimme vuorotellen löylyissä - pieneen saunaan ei yhtä useampaa kerralla mahtunut, ja saunan jälkeen pulahdimme mereen. Saunajuomat jätin solidaarisuussyistä koskematta, koska lentäjätkään eivät niitä nauttineet, ja koneen radio oli jätetty minun huolekseni, joten katsoin kuuluvani myös miehistöön. Matkan aikana istuin kuulokkeet korvilla ja kuuntelin FOX-tv-kanavan taajuudella tulevaa American Idols-kilpailua. Tuomarina toimiva Nicki Minaj tuntui siellä ihastuneen useampaankin kilpailijaan.

Ennen kuin nousimme jatkamaan matkaa, heitimme onget veteen, mutta se oli turhaa, koska lentokalaparvi, arviolta toistasataa yksilöä, iskeytyi koneen kylkeen, ja ainakin parikymmentä niistä osui oviluukulle ja joutui sitten pannulle voiöljy-seokseen ruskistumaan.

Olen elämäni aikana tehnyt matkaa mitä moninaisimmilla kulkuvälineillä mitä moninaisimmissa maisemissa ja olosuhteissa, mutta lentomatka Havaijilta Alaskaan on varmasti yksi mieleenpainuvimmista.

Ensi kerralla muistelen Alaskan-vierailuani, ja kuinka jälleen onnenkantamoisella pääsin länsirannikkoa pitkin kohti etelää.

Matkakertomuksia I

Havaijilta Alaskaan, osa 1.

Johtuen muutamista mukavista yhteensattumista huomasin eräänä päivänä asioivani Honolulun Fastfood-baarissa. Niitähän Amerikassa riittää, ja syötävää on moneen makuun. Olin saanut mahdollisuuden toteuttaa unelmani tutustua kaikkiin USA:n osavaltioihin siinä järjestyksessä kuin käytän niitä iltaisin lampaiden laskemisen korvikkeena. Havaiji, Alaska, Washington, Oregon ja sitten Kalifornian, Arizonan, Uuden Meksikon ja Teksasin kautta itärannikolle ja sieltä ylös Maineen ja sitten takaisin etelävaltioihin, länteen ja Kanadan rajaa myöten taas itään päin, loppupisteenä viidentenäkymmenentenä Ohio.

Honolulun kiinalaista sapuskaa tarjoavassa Fatty's-pikaruokalassa ei juuri silloin ollut kovaa tungosta. Vapaita pöytiä oli, mutta siitä huolimatta pari ahavanpuremaa miestä pyysi lupaa saada istua pöytääni. Mikäs siinä, mukava oli jutella aitojen amerikkalaisten kanssa. Pian kävi selväksi, että he olivat lentäjiä, Charlie ja Will nimeltään. He olivat lentokoneen noutokeikalla Havaijilta Alaskaan. Heidän työnantajanaan oli alaskalainen suomalaisia sukujuuria omaava miljonääri. Tämä keräsi vanhoja koneita ja oli ostanut lentokuntoisen PBY Catalinan, joka oli täällä kunnostettu ja rakennettu uivaksi ja lentäväksi kesämökiksi. Kone oli selvinnyt Pearl Harborista vähäisin vaurioin ja ollut sitten vielä vuosia ilmavoimien käytössä ja sittemmin yksityisessä omistuksessa. Hakijoiden oli tarkoitus lähteä aamulla lentämään kohti koillista. Kun kerroin olevani suomalainen, Alaskan miehet ryhtyivät kertomaan osavaltionsa historiaa, jonka he olivat ilmeisesti oppineet työnantajaltaan. Ennen kuin Yhdysvallat osti maan Venäjältä, oli siellä ollut suomalaisia virkamiehiä sangen korkeissa asemissa, jopa kuvernööreinä. Myös Uno Cygnaeuksen pappis- ja koulu-urasta oli puhetta. Yhdysvaltain ulkoministeri Seward, joka Alaskan ja Aleuttien kaupan oli Venäjän kanssa neuvotellut, sai aikanaan haukkumiset runsaan 7 miljoonan dollarin haaskaamisesta käyttökelvottoman maan hankinnalla.

- Kylmän sodan aikana tilanne olisi voinut olla mielenkiintoinen, jos maata ei olisi aikanaan ostettu, lentäjät tuumailivat, ja nyökyttelin hyväksyvästi.

Työnantajalleen soitettuaan ja luvan saatuaan he pyysivät minua lennolle mukaan, ja eipä siinä muuta kuin sovimme seuraavana aamuna tapaavamme lentokentällä. Catalina on oikeastaan lentovene, mutta siinä on myös laskutelineet maalta operointia varten. Kone on suunniteltu jo ennen WWII:ta, kuten amerikkalaisittain Suurta Isänmaallista Sotaa nimitetään, mutta lentokuntoisia on vielä jäljellä. Jossain Hollannin puolella järjestetään ns. Splash And Go-tilauslentoja, joille nousu tapahtuu kentältä, mutta koneen mahaa käydään kastamassa meressä, mikäli aallokko ei ole liian kova.

Matka Havaijilta Alaskaan on n. 4500 km, ja vanhan lentokoneen matkanopeus vain 200 km/h, joten lähes vuorokausi matkaan hyvissä olosuhteissakin tulee kulumaan. Yhtämittaista lentoa ei voida tehdä, vaan välillä laskeudutaan kalastamaan. Kuulin myös, että koneeseen on rakennettu suomalainen sauna, joten matka sujunee kaikin puolin rattoisasti ja mukavasti. Päätimme illastaa vielä paikallista ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Olin majoittunut vaatimattomasti leirintäalueelle, mutta uudet tuttavani kutsuivat minut illalliselle hotelliinsa ja maksoivat myös majoittumiseni sinne.

Limulla höystetty poke oli raikasta ja hyvää. Kerroin, että Suomen ravintolassa ei pokea syödä, vaan hän valikoi ovella, kuka voidaan päästää sisään.

Täydennyshankintoja

Hyvää maaliskuuta. Remontin alta väliaikaisiin tiloihin muuttoa valmisteleva kunnankirjasto ei myy enää poistokirjojaan. Se jakaa niitä ilmaiseksi. Parina päivänä kävin hakemassa semmoisia kirjoja, joita minulla ei vielä ole. Ensimmäisen päivän lasti painoi n. 3 leiviskää sisältäen mm. Suomen kulttuurihistorian I-III, Suomen kirjallisuuden I-VIII, Kotimaamme kuvan I-III, Pekka Tarkan Sanat Sanoista -kirjallisuusarvosteluja, Pekka Jalkasen Pohjolan yössä ja Joel Lehtosen Hyvästijätön Lintukodolle. Lehtosen Putkinotkon herraa ja Henkien taistelua hypistelin myös, mutta jätin harkintaan.

Ahneus iski myös seuraavana päivänä. Nyt poistettuihin oli lisätty kaikki musiikkiosastolla olleet taskupartituurit - semmoiset, joita on hyvä pitää konserteissa mukana ja olla seuraavinaan musiikin soljumista. On hyvä, jos partituurissa on sama kappale, mitä orkesteri soittaa. Youtube yllä esittää vanhaa, 115-vuotiasta musiikkia, yhden hankkimani kirjan mukaisesti.

Webernin lisäksi sain 16 muuta; Griegin pianokonserton, Prokofjevin Klassisen sinfonian, Borodinin Polovetsialaisia tansseja, Beethovenin kuutosen, Brahmsin pianokonsertto kakkosen, Händelin Vesimusiikin, Bizet'n Arlesialaissarja kakkosen, Mahlerin Vaeltavan kisällin lauluja, Sibeliuksen Myrskyn ja mylväyksen sekä Sadun, Tapiolan ja sinfoniat 1, 5, 6 ja 7.

Tämäkään hankinta ei rajoittunut pelkästään musiikkiin, ehei. Kassiin löysivät tiensä myös Juhan Kahkin ja Karl Siilivaskin Eestin SNT:n historia vuodelta 1986 ja Neuvostoliiton historia - lyhyt katsaus 1960-luvun alusta. Jälkimmäisen kirjan vajaaseen viiteensataan sivuun on tiivistetty historiaa eri kausiin ja niiden vaiheisiin jaettuna.

I Alkukantainen yhteisö ja orjanomistusjärjestelmä
II Feodalismin kausi
III Kapitalismin kausi
IV Sosialismin kausi

Viimeisen kauden viimeinen jakso on otsikoitu: "Sosialismin täydellinen ja lopullinen voitto SNTL:ssa. Neuvostoliiton siirtyminen kommunismin laajamittaisen rakentamisen kauteen (1946-1961)".

Kirjan viimeisenä osiona on luettelo tärkeistä historiallisista tapahtumista. Marraskuun 30. päivän 1939 ja maaliskuun 12. päivän välillä mainitaan Neuvostoliiton ja Suomen välinen sota. Aiemmin tekstissä se sivuutetaan myös lyhyellä maininnalla. Kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941 "Fasisti-Saksa hyökkäsi valapattoisesti Neuvostoliittoon. Neuvostokansan Suuri Isänmaallinen sota saksalais-fasistisia valloittajia vastaan alkoi".

Viimeisenä tapahtumana on mainittu Neuvostoliiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön puheenjohtaja L.I. Breznevin valtiovierailu Intiaan 15.-29. joulukuuta 1961.

Kirjan takakannen väliin on taiteltu kymmenkunta historiallista karttaa. Tässä niistä yksi

Kustantaja kohdistaa lukijalle kirjan lopussa toiveen:

Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike pyytää lukijoita esittämään mielipiteensä tästä kirjasta, suomennoksen laadusta ja kirjan asusta. Kustannusliike on kiitollinen myös muista ehdotuksista ja toivomuksista.

Osoitteemme:
Zubovski bulvar, 21
Moskova, Neuvostoliitto