Tänään tattaripuuron lisäksi olen nauttinut myös salaattia, joka muodostui katkaravuista, salaatinlehdistä, päärynöistä, kananmunista ja herneistä, kostukkeena sitruunamehua. Kuvassa lautasen ja ruoka-annoksen lopun lisäksi on myös Ab Hackman Oy:n valmistama Savonia-haarukka. Saksalainen muotoilija Adolf Babel suunnitteli sen aikoinaan. Nykyään Keski-Euroopassa suomalaisia ruokailuvälineitä pidetään liian pieninä EU:laiseen suuhun.
Meidän pitäjän ihmiset kun sattuvat ravintolaan, kääntelevät aterimet salavihkaa ympäri etsien leimoja tuotantopaikasta...
Lukijakyselynä tiedustelen, millä haarukan piikillä on luontevinta mielestänne poimia yksi herne kerrallaan lautaselta. Reunimmaisilla - vasen vai oikea - jommalla kummalla keskimmäisistä, vaiko varmuuden vuoksi useammalla yhtä aikaa?
kavi
VastaaPoistasisäkourulla ja sormella se parhaiten onnistuu; ainakaan vähänkin maistissa ollessa ei ykskään piikki ole kummemp' toista.
nimim.
'On niitä herneitä pitkin lattioita metsästetty'