18.8.2012

Pyytämättömiä ja tilaamattomia

Anneli-ministeri sai aikoinaan fakseja otsikon ilmaisemalla tavalla. Eilen ja tänään on minullekin tullut postia ja kävijöitä sekä pyytämällä että -mättä.

Eilen tuli postilaatikkoon Kunnallisen Eläkevakuutuksen kirje, jossa kerrottiin saavani eläkettä ensi kuun alusta lähtien. Ilmoituksen olin lähettänyt sinne huhtikuussa ja soitellut pari kertaa, joten ihan ajoissahan tuo tuli. Puhelimessa kerrottiin tietojärjestelmän olevan vähän sekaisin, ja että pannaan keltaista lappua pöydälle lomalla olevalle käsittelijälle.

Tilaamattomien saapujien osastossa oli ensin jehovantodistaja-mies, joka melkein pääsi sisälle, koska olin ulkorakennuksessa arvioimassa, sopiiko perusmittainen jääkiekkomaali vm. 2006 Nissan Primera-farmarin takakonttiin. Tarkoituksena on tarjota sitä peräkonttikirppartilla ensi lauantaina. Jos lukijat ovat siitä kiinnostuneita, laittakaa juttua kommentteihin.

Jehovan mies alkoi keskustelun nykyajan väkivallasta, ja tiedusteli mielipidettäni, milloin se loppuu. En osannut antaa eksaktia vastausta, enkä sitten ollut kiinnostunut Herätkää-lehden selvityksistä, joita hän olisi minulle lukenut.

Mikäli olisin ollut toisessa mielentilassa, olisin istuttanut miehen telttakatokseen ja kysynyt, miksi tuo Amerikasta johdettu kaikesta sodankäynnistä ja asepalveluksesta kieltäytyvä järjestö valitsee toimitilansa niinkuin valitsee. Jos ajatellaan automatkaa Varkaudesta Leppävirran kautta Orivedelle, tilanne on seuraava:
Varkaus, konventtisali, portti vastapäätä rautatietä ja AGA:n kaasuvarastoa, Leppävirta. valtakunnansali Sorsakosken teollisuuskylään johtavan tien varrella, maantiesilta, Pieksämäki, ratapiha, ratapihan ylittävä silta, sali vanhan aseman lähituntumassa, Korpilahti. Markkulan rautatiesilta, hevostilan katveessa, Jämsä, joki, maantiesilta, Orivesi, rautatie, silta.

No, vainoharhaisuus iskee joskus, mutta toinen kutsumaton oli punainen kissa, joka jehovantodistajan jälkeen pyrki sisälle. Kielsin sitä ja se totteli. mutta oli sitten kuitenkin  livahtanut sinne. Huonommin totteli puhetta kuin Watchtower-mies, joka uskoi kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti