Valtion Poikaleirillä - jonka termin blogisti Tillman on ansiokkaasti lanseerannut - olin n. 44 vuotta sitten nytten jo lakkautetussa Savon Prikaatissa, Mikkelin kittaajissa, kuten past. U.E. Luttinen määritteilisi. Nyt kiistanalaiseen karjalaiseen sotilaskeskittymään olen myös tutustunut. Melko pian Mikkelin poikaleirin jälkeen suoritin reservipalvelusta siellä. Lämmin kevät-kaksiviikkoinen vapun tietämissä meni mukavasti. Sotinpurolla ammuttiin sitten kovilla, ja koulutukseni tulenjohto- ja viestialiupseerista vaihtui varolaskijaksi. Varolaskijan tehtävänä on katsoa, että laskija osaa antaa tuliasemaan oikeita koordinaatteja. Ennen maastoon menoa kerholla iltaisin oli mukava tunnelma, jonka pilasi kerran vain jostain sinne eksynyt kirjaedustaja, joka pilkkasi surkeata sotilasammattia. En ostanut häneltä mitään, vaan kerroin jo omistavani kirjan.
Kun harjoitus päättyi, oli yhden miehen Tipparenun moottoritilaan tehnyt västäräkki pesän.
Myöhemmin olin kunnan edustajana ottamassa vastaan prikaatin komentajan kanssa puulaatikon päällä saapumiserän loppuparaatia kovassa pakkasessa. Vain rumpalit uhrattiin ulos, muu soittokunta oli sisällä.
Puheen piti pitää naapurikaupungin mies, mutta hän ei ollut saapunut paikalle.
- Ei hätää, sanoi luutnantti ja kaivoi taskustaan puheen, jonka sitten pidin kotiuttamistilaisuudessa.
Karjalan kunnailla-kulissitaloihin olen käynyt myös tutustumassa East Finland Film Comission esittelytilaisuudessa. Tuottaja kertoi, että sarjaan piti kirjoittaa ympäristösyistä johtuen ammuntaa ja metsästystä harrastavia henkilöitä.
Minä en kehtaa passiani polttaa. Siinä on muoviset kannet, käryäisi.
VastaaPoistaToisekseen se on muisto ihanasta rauhan ajasta. En joutunut kertaakaan edes kertausharjoituksiin, nyt olen jo nostoväen miehiä.
Puheet on semmoisia. Parasta niissä on tavallisesti se, kun ne loppuvat.
Missähän se minunkin passini lienee, en minäkään toki sitä polttamaan. Kerran jakoivat tuntolevytkin, kuolemanprikat, joista toinen puoli taitetaan kalman korjatessa ja naulataan arkun päähän, toinen puoli jää kaulaan. Liekö sekin siellä passin välissä.
Poistakav
VastaaPoistapulaatitkon piällä seisotta - olitta onnellisia kun ette sen sisällä vielä?
Tuosta kuvasta en sano mittää = "En kommentoi."
kav
VastaaPoistatai sanonpa sittenkin, yön yli nukuttuani: kovin ovat hartiat kyssässä ja armahdusta pyytävässä, ettenkö sanoisi rukoilevassa, hartaassa (harhautus?)asennossa kuulijoiden olomuot.
Vai kuvastasko silkkaa palvontaa?
Vois se Eetwinin torkkupeitto olla paikallaan tuossa salissa. :)
Hartiannostoon ja valtuuston lisäpaikkoihin puhuja kehotteli. Sanoi olevansa puolueen asialla, ei niinkään omallaan.
VastaaPoistaMissä olemmekaan kuulleet, että Puolueen etu on tärkein....
VastaaPoistaÄijä
VastaaPoistaJoukkueen etu, viis omasta, sanovat jääkiekkoilijatkin hamutessaan pörssipisteitä itselleen hullun kiilto silimissä: niillä NHL:ään/KHL:ään älyttömille palkoille - onneksi sentään kunnolla aina väliin hakataan ihan fyysisestikin. Keräilevät hampaita, olkaluunpalasia jäältä.
Eikö muuten nalleille, karvisille jne. hyvää tekis sillontällöntuolloin saada ison palkkion oheistuotteena optioina jääkiekkoilijoiden fyysinen kärsimys, esim kerran kuukaudessa tai sitten kerran vuodessa kunnon selkäsauna? Pahimmille sen vois antaa vielä uran jälkeenkin muistutuksena.
Ohh... kiitos siitä, että minut mainittiin.
VastaaPoistaOlen käsitteen "valtion poikaleiri" lainannut esimieheltäni ja työtoveriltani, joka on joutunut kiskomaan raskasta sinkoa pitkin metsää kersantin arvon verran. Hän sanoo omaavansa tietotaitoa ja historiaa maanpuolustuksen saralta kolmen sukupolven verran ainakin. Hän on puheiltaan ilmetty kersantti Lahtinen, mutta muuten taas enemmän Antti Tuurin kirjojen päähenkilöiden veroinen