11.10.2011

Vaalivaltti

Niin koti- kuin ystävällismielisessä naapurimaassammekin keskustellaan parhaillaan vaaleista, siis ei blondeista, vaan käytännöstä, joilla kansakunnille valitaan semmoisia johtajia, mitä ne ovat ansainneet ja itse demokraattisesti halunneet valtiolaivansa purjeita kiskomaan ja ruoria veivaamaan.

Naapurimaassamme on vaalivaltiksi keksitty lumimies eli jeti, jonka pesä on löytynyt Kemerovosta. Duumaan pyrkivä nyrkkeilijä Jalujev, "The Beast From The East", 213 cm, kenkä 52, on osallistunut lumimiesretkikuntaan ja esitellyt tuloksia tiedemiehille. Joidenkin mielestä homma haiskahtaa huijaukselta, mutta kemerovalaiset mainostavat ja markkinoivat aluettaan mielenkiintoisena ja elämysrikkaana matkailukohteena.

Naapurimaan poliittisia pr-tapoja ajatellen lumimiehen löytyminen kyllä päihittää tiikeri- ja sukellusjutut mennen tullen.

Voisi olla aika iso jytky meillä, jos kuvassa oleva karvaturri liittyisi jonkun meikäläisen ehdokkaan kiertueelle. Vahinko vain, että nuo miehet tuossa sössivät hommansa ja päästivät sen karkuun Lapin tuntureille, mutta joku sikäläisiä maisemia tunteva saattaisi sen löytääkin.

Tässä linkki Venäjän jetiin.

2 kommenttia:

  1. Minä kun käyn joka vuosi Lapissa salaisessa paikassa kalassa, niin voin paljastaa sisäpiirin tietoa, jos et kerro kelleen.

    Seurueeseeni kuuluu nimittäin säännöllisesti keskimmäisen kaverin näköisiä tyyppejä.
    Kyseisillä olennoilla on selvästikin myös kyky tuottaa erehdyttävästi puhetta muistuttavaa ääntelyä, mutta vielä tähän mennessä en ole saanut yhdestäkään sanasta selvää.

    VastaaPoista
  2. Onko niistä yksi semmoinen, joka puhuu harvakseltaan örähtelemällä?

    VastaaPoista