Olen syönyt Saksan-matkalta evääksi saamiani pähkinöitä suurella nautinnolla. Minulla ei ole pähkinänsärkijää, vaan avaan kuoret H. Rosellin valmistamalla valkosipuliveitsellä. Se soveltuu tuohon tarkoitukseen erinomaisesti. Veitsen, tai puukkohan työkalu oikeasti on, kärki työnnetään saumaan kannan puoleiseen päähän ja sitten kierretään, kunnes puoliskot napsahtavat auki. Kuvausalustana käyttämäni kirjan kannella on puukko ja pähkinöitä, jotka tarkkaan ottaen ovat ranskalaista luomutuotantoa, eri käsittelyvaiheissaan. Itse asiassa pähkinänsärkijän jäljiltä syötävien palojen joukossa on pieniä kuorensiruja, joten käyttämäni tekniikka on siistimpää ja turvallisempaa, kunhan varoo puukonterän lipsahduksia.
Kirjasta tuli minulle IT-teitse tietoa. Kirjaston sivuilla kerrottiin, että tilaamani teos on noudettavissa. Noudin sen tänä aamuna, jonka jälkeen teimme muutaman tunnin retken Keski-Suomeen, ja vasta illemmalla ehdin kirjan lukea. Sivuja siinä on tasan tuhat, eli aamupuoleen saattaa mennä.
Saksassa ruoka-asioista keskusteltaessa tuli puheeksi tietysti kalakukko. Kerroin, että Tsaikovski käyttää Pähkinänsärkijässään sitä pienenä melodianpätkänä seuraavassa biisissä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti