Lehtien toimittamisesta

Lehtimiehen töissä menee tämä viikonloppu. Eilen aloitin ja ehkä tänään saan homman jonkinlaiseen soveliaaseen välivaiheeseen. Vaahterat ja saarnit,  joita tontillamme kasvaa ihan tarpeeksi, tuottavat syksyisin haravoitavaa ainesta olan takaa.

Pari viikkoa sitten satoi lunta, ja olin jo mielissäni, että keväällähän niitä on kumminkin hauskempi haravoida. Keli on tänään pari runtia sitten otetussa kuvassa olevan näköinen, lämpöä on +7 astetta Celsiuksen asteikolla.

Työkaluina kuvassa talikko, harava ja Mikko-lumikola, jolla harjoittelen nyt tulevan talven taistoja.

Lokakuun loppumusiikki liittyy aiheeseen.

Heittoja

Suomi on tulvillaan kilpaurheilulajeja. Heittääkin voi kilvan monenlaisia objekteja. Saapas, lypsyjakkara, kännykkä, autonrengas, olympiapaino ja mitä kaikkia niitä onkaan. Viime aikoina keskusteluun on on noussut myös, voiko jotakin tiettyä kirjaa heittää, ja jos voi, pitäisikö myös jotakin toista kirjaa heittää tasapuolisuuden nimissä.

Kirjaan on aina suomessa suhtauduttu vakavasti. Kirja on viisautta täynnä, ja jos ei osaa lukea, voi katsella kuvia, joita niitäkin on kirjassa usein.

Kirjan heittämisestä voi joutua vaikeuksiin, kuten seuraava esimerkki osoittaa:

JUHANI. Ha'e aapiseni, ha'e a-p-c-kirjani, paikalla! Katsos, likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. Ha'e Herran tähden se punakansinen aapiseni, sinä junkkari. Katsos näin minä sinulle annan, katsos näin!

TOUKOLAINEN. Älä lyö!

JUHANI. A-p-c-kirja!

TOUKOLAINEN. Tuonnehan sen viskasin pensaasen.

JUHANI. Anna se kouraani oikein korealla kädellä, lilli-hankulla, sinä junkkari. Luuletko tässä näin vaan tanssielevasi, junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aapelusta kouraani?

TOUKOLAINEN. Muserrathan kurkkuni, kurkkuni!

JUHANI. A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja!

TOUKOLAINEN. Tässä, sinä hirveä mies.

JUHANI. Annappa sille pieni suukkonen. Niin, suutele sitä koreasti.

TOUKOLAINEN. Mitä? Suudella?

JUHANI. Oikein nätisti. Ja tee se Herran tähden, mun veljeni, jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. Tee se, tee se, muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni, kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Sillä sinä näet, että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu. Sentähden suutele aapistani. Minä rukoilen sinua meidän molempain puolesta!—Kas niin.

TOUKOLAINEN. Oletko tyytyväinen?

Suomen ja Viron kielessä on paljon ns. ongelmasanoja; home on viroksi hallitus jne.

Mikäli kirjanheittokilpailuja aletaan järjestää, toimenpide pelivälineelle on viroksi raamatu viskamine.   

Siltasotia

28. lokakuuta vuonna 312 Konstantinuksen ja Maxentiuksen joukot ottivat yhteen Tiber-joen ylittävällä Mulviuksen tai Milviuksen sillalla. Konstantinuksen kerrotaan nähneen näyn voittoisasta tunnuksesta, rististä, jonka hän maalautti sotilaittensa kilpiin. Maxentiuksen armeija lyötiin täydellisesti, ja Konstantinuksen joukot marssivat Roomaan kantaen vihollisjohtajan päätä keihäänkärjessä.

Ylempi kuva on Rafaello Santin näkemys tapahtumasta. Fresko on 1520-luvun alusta.

Alempi näkymä on venäläisen majuri Thesleffin näkemys Koljonvirran taistelusta 27.10.1808. Kuva on kopsattu Hesarin artikkelista

Tätä miestä ei kuvassa kuitenkaan liene:

Ei aikaakaan, niin saakin hän jo niitä osoittaa,

kun silta täyteen ryssiä samassa tuoksahtaa.

Yks toisen perään rynnähtää, mut heistä joka mies sai

oikeaan ja vasempaan, niin että tempun ties.

Käsinpä tät karhua ei voitu kukistaa,

ja lähin mies se luodilta hänt' aina varjoaa;

mut ryssäin kiihtyy rohkeus, kun toivo heikkenee;

nyt Sandels saapuu, huomaapi, kuin Dufva ottelee.

"Hyv' on", hän huutaa, "niin, kas niin, sa poika urhoinen,

äl' yli päästä perhanaa, niin, vielä hetkinen!

Noin suomalainen taistelee, se vasta soturi.

Avuksi, pojat, rientäkää, tuo meidät pelasti."

Amerikan taidetta

 

Päivän taidekuvina Lee Krasnerin ja hänen miehensä Jackson Pollockin maalaukset. Krasner, joka syntyi 27. lokakuuta 1908 on maalannut ylemmän teoksen nimeltä "Noon". Pollockin käsialaa tai liikealaa on alempi teos "Nimetön 3". Maalauksen vaiheista voi lukea täältä.

Pollock-Krasner Foundationin sivuilla esitellään muutaman nykytaiteilijan tuotantoa. Suosittelen lämpimästi niillekin, jotka yhtyvät seuraaviin mielipiteisiin amerikkalaisen taiteen näyttelystä Suomessa vuonna 1954:

 Oiva Pollari kirjoitti Pollockin teoksista:

»Omasta puolestamme kieltäydymme ehdottomasti pitämästä tällaista taiteena, sillä jos se kuitenkin sitä on, silloin myöskin kaatuneen mustepullon tahra pöytäliinalla on taidetta!»

Uuden Suomen taidekriitikko E. J. Vehmas kirjoitti:

»Niissä on vaikea nähdä mitään järkevää tarkoitusta eikä siihen ole kai pyrittykään, sillä taulut ovat saaneet osin maalata itse itsensä värin valuessa. Ne ovat siis kuin surrealistisen ajan automatismia, kun paperille kaadettu musteläiskä sai levitä haluamaansa muotoon paljastaakseen tuntemattoman maailmansielun salaisuuksia. Ilmeisesti tässä on menty jo niin paljon rajan yli, että edessä ei ole muuta kuin väistämätön palaaminen taaksepäin. Pollock on siis tavallaan virstanpylväs modernissa maalauksessa. Hänen varhaistyössään ”Naarassusi” voi kuitenkin nähdä maalarin taipumuksia.»

Nimimerkillä Tuomaantytär esiintynyt Marjatta Väänänen kirjoitti:

»Modernin maalauksen äärimmäistä äärimmäisyyttä edustanee Pollock, joka yhdeksättä neliömetriä laajoissa sommitelmissaan on antanut taulun itse maalata itsensä värin saadessa valua ja muotoutua kankaalla sitä mukaa kuin sitä on käännelty eri asentoihin.

(Wikipedia) 

Pakkoruotsia?

Tämä musiikki on sävelletty perintöruhtinaspari Adolf Fredrikin ja Lovisa Ulrikan häämusiikiksi vuonna 1744. Säveltäjä syntyi lokakuun 26. päivänä 1694 Tukholmassa, joka oli tuolloin vielä Suomen pääkaupunki.

ÄsTeeTeen mukaan prinsessa Victoria on niin älyssään, että tietää mihin maahan ensi viikolla matkustaa. Lisäksi hänet mainitaan varsinaiseksi Suomi-tietäjäksi, joka tietää Suomen historiasta enemmän kuin useimmat pakkoruotsalaiset. Voi olla, että pesee monet suomalaisetkin. Toissaviikolla keskusteltuani parin päivän ajan pakkoruotsalaisten ja -norjalaisten kanssa olin ihan tyytyväinen 50-60-luvuilla opiskelemaani 8-vuotiseen pakkoruotsiin.

Prinsessa Victoria ja prinssi Daniel ovat mukavia ihmisiä, en tosin ole heitä tavannut, mutta prinssi Bertilin kanssa olin kerran Finlandia-talolla samassa lihapullajonossa.

L'Arlesienne

Päivän biisinä Karajanin Herbien johtama esitys Georges Bizetin Arlesitar-sarjasta. Arlesitar on sen ensimmäisen myllykirjailijan, Alphonse Daudetin, kertomus kokoelmasta "Kirjeitä myllyltäni". "Kirjeitä myllystäni" on taas toisen myllykirjailijan teos, jossa huutia saavat mm. saatanan tunarit.

Georges Bizetin syntymäpäivää vietetään 25. lokakuuta; ensimmäisen kerran vuonna 1838. Arlesittaren musiikki on sävelletty 1872, vajaa 30 vuotta saksofonin keksimisestä. Tällä paholaismaisella torvella soitetaan soolo - videolla se alkaa noin kolmen ja puolen minuutin kohdalla. Eräässä opiskelijakokoonpanossa tuota tuli hapuiltua. Alttosaksofoni oli Stravinskin inhokkisoitin: "Siinä on nuorisorikollinen ääni". Kokoonpano, josta mainitsin toimi Jyväskylässä ja aluksi sitä johti Ahti Karjalainen. Siis ei K-linjan vaan kapellimestari ja säveltäjä. Soittajina oli konservatorion ja yliopiston opiskelijoita. Läppävikaisella torvella hiljaa aloittaminen merkitystä 2-viivaisesta ceestä oli temppu, joka oli tuottaa läppävikoja soittajaankin. Kuten kaikki transponoinnista tiedämme, kun alttofonin nuotissa on c2, se on soivana suurta sekstiä alempi.

Mutta jotta tietäisimme, mistä Arlesittaressa on alunperin ollut kyse, laitan tähän kaksi käännöstä tekstin alusta. Käännöstoimisto Google on jälleen tehnyt ansiokasta työtä. Tekstit kokonaisuudessaan löytyvät Gutenbergista.

Ensin käännös ranska-suomi ja sitten englanti-suomi:

Voit mennä kylään, alas minun mylly, ohitamme maalaistalo rakennettu lähelle tien alareunassa suuri piha on istutettu Mulperipuussa.Tämä on totta koti Kotitalouksien Provence, sen punainen laatat, leveä ruskea julkisivu epäsäännöllisesti osunut, niin tuuliviiri yläreunassa ullakolle, nosta talja pyörät, ja muutama nukka ruskea ruoho, jotka ylittävät ...

Miksi tämä talo se löi minua? Miksi tämä on portti kiinni, hän puristaa sydäntäni? En voinut sanoa, mutta nyt kotona olin kylmä. Oli liian paljon hiljaisuutta ... Kun kulunut, koirat eivät kuori, helmikana pakeni ilman huutaa ... Sisällä ei ääntä! Mikään, ei edes mule-kelloa ... Ilman valkoinen verhot ikkunoiden ja savu nousee kattojen, voisi kuvitella paikka autio.

-------------------------

Kuten mennä alas kylän tuulimylly, tie kulkee tilan takana sijaitseva suuri piha on istutettu korkeita Välimeren härkää sarvista puita. Se on tyypillinen talo Provencal torppari sen punainen laatat, iso ruskea julkisivu, ja sattumanvaraisesti sijoitettu oviin ja ikkunoihin.Se on sää-kukko oikeus päälle parvi, ja hihnapyörän nostamaan heinää ja muutama nukka vanha heinä törröttää ....

Mitä se oli juuri tämän talon, joka iski minulle? Miksi suljettu portilla jäätyä vertani? En tiedä, mutta tiedän, että talo antoi minulle puistattaa. Se tukahduttaa aavemainen hiljaisuus. Ei koiria haukkui. Helmikana hajallaan hiljaa. Mikään ei ollut kuullut sisällä perusteita, ei edes kaikkialla muulin kelloa .... Jos näin ei valkoista verhot ikkunoissa ja savu nousee kattoon, paikka olisi ollut autio.


Arlesittaresta (Madame Ginoux) on muotokuvan tehnyt Vincent va Gogh, ja täältä pääset ostamaan sen. Tosin ehkä se ei ole alkuperäinen. Joka tapauksessa voit kokeilla nettisivulla sitä erivärisille seinille erivärisissä kehyksissä ja erilaisten sohvien päälle.  

20102010

Päivän taidekuvina hollantilaisen Aelbert Cuypin, s. 20.10.1620 ja ranskalaisen Nicolas de Largillièren, s. 20.10.1656 teokset. Aelbertin aiheena on tapahtuma Rotterdamin satamassa; joku virallinen seremonia siinä lienee menossa, koska laivassa on rumpali tahdittamassa tapahtumaa. Kaunista 1600-luvun hollantilaista rantamaisemaa parhaimmillaan.

Nicolas taas on maalannut käsiharjoitelman pulleasormisista handuista ja pitsisistä hihansuista; vähän outo kähmintävaikutelma tuosta tulee. Alimpana oikeassa kulmassa taitaa olla säätiökirja tai optiosopimus.

Joskus lähempänä tämän vuosituhannen alkua kirjoitin palindromisista ja symmetrisistä vuosiluvuista. Päivämääriäkin voidaan samalla lailla ryhmitellä. Tämänpäiväinen ei kuulu niihin, vaikka aika hyvä onkin, mutta ensi vuonna marraskuun yhdestoista on semmoinen, siis sekä palindrominen, että symmetrinen 6-numeroisella käytännöllä kirjoitettuna. Edellinen symmetrinen taisi olla 16.11.91 ja edellinen palindrominen 30.11.03. 

Lunta tulvillaan

Yllä jälleen maisema, jota olen käynyt muutaman kerran kuvaamassa. Tällä kertaa siitä ei ole tietoteknisin konstein poistettu mitään eikä lisättykään. Kerroin edellisellä kerralla, että alkuperäisessä oli muun tavaran ohella sähköfirman Hiace, mutta kyllä se sittenkin oli Volkswagen.

Alemmassa kuvassa taas ei ole Hiace eikä Volkkari, vaan brittivalmisteinen japanilaisauto. Talvirenkaiden vaihto on siinä meneillään, viimeistä pyörää vaihdetaan. Kiire on kova, ettei lumi ehdi sulaa ennenkuin renkaat on vaihdettu.

Kokemattomalle pyöränvaihtajalle tässä ohjeet, kuinka tulee toimia hyvään lopputulokseen päästäkseen:

Varusteet:

- 4 talvirengasta, jotka ovat kooltansa sopivia kohteeseensa (tässä tapauksessa 205 R 60 17 tuuman vanteilla)
- ristikkoavain
- auton mukana tullut pyöränmutterin avain
- kirves tai suurehko leka
- metalliputki, jonka sisään pyöränmutterinavaimen varsi mahtuu
- nosturi eli tunkki ja siihen kuuluva kampi
- laudanpätkä tai kovalevyä

Toiminta:

- Aja auto tasaiselle paikalle, sammuta moottori, laita vaihde ykköselle tai pakille ja vedä käsijarru päälle.
- Tunnustele sormillasi auton alareunaa löytääksesi tunkin nostokohdan.
- Laita tunkki paikalleen ja kierrä, niin että se jää kiinni, mutta ei nosta vielä autoa.
- Poista pölykapseli.
- Laita ristikkoavain mutteriin ja iske kirveellä avaimen suoraan sivulle sojottavan osan päähän kovaa. Tämä helpottaa kiinni juuttuneen mutterin avautumista. Muista - jos käytät kirvestä - lyödä hamarapuolella.
- Pujota pyöränmutterinavain putkeen, laita se kiinni mutteriin ja väännä pitkää vipuvartta käyttäen vastapäivään, jos mutterit ovat tavallisia eivätkä varkaudenestomuttereita, jotka saattavat toimia päinvastaiseen suuntaan.
- Toista kaksi edellistä vaihetta jokaisen mutterin kohdalla.
- Nosta auton pyörä tunkilla riittävän korkealle irti maasta.
- Irroita mutterit ristikkoavaimella. Jos tuntuu, että avain on liian suuri tai pieni, voit kokeilla ristikon muita vaihtoehtoja. Neljässä haarassa on jokaisessa erisuuruinen mutteripesä.
- Ota pyörä irti paikaltaan ja aseta talvipyörä tilalle.
- Kiristä muttereita hiukan, järjestyksessä 1-3-5-2-4.
- Laske auto maahan ja kiristä mutterit kunnolla äskeisessä järjestyksessä.
- Samat ohjeet pätevät kaikkien neljän pyörän kohdalla.

Kauppamatkustaja Jesse Hartikkala, josta olen kertonut parissa aikaisemmassa artikkelissani, ajeli joskus takavuosina, jolloin Suomessa oli vielä suuria psykiatrisia hoitolaitoksia laajoine puistoalueineen, erään sellaisen ohi. Tiellä oli joku terävä esine, joka puhkaisi hänen autonsa renkaan. Hartikkala kävi renkaanvaihtoon ja sai pyörän irti. Mutterit hän laittoi pölykapselin päälle tielle. Ennenkuin työ jatkui, hän tunsi tarvetta pistäytyä tienohessa pusikossa. Palatessaan hän näki mutterit kadonneiksi.

Hartikkala kiroili suureen ääneen epätoivoisena, ja eräs puistossa ollut potilas tuli kysymään, mikä oli hätänä. Kuultuaan syyn epätoivoon hän neuvoi ottamaan jokaisesta jäljellä olevasta pyörästä yhden mutterin; tokihan pyörät huoltoasemalle asti pysyisivät paikallaan kolmellakin.

Hartikkala oli ihmeissään:
- Etkös sinä ole, no hm vähän..., kuinkas sinä nyt noin hyvän neuvon hokasit?
- Voinhan minä olla hullu, mutta en minä tyhmä ole.    

Lauantain toivotut, lördags hopplösa

Yleisradion Lauantain toivotut levyt-säveltaideohjelma on jo kymmenien vuosien ajan tuonut kulttuuria koteihimme. Viime kuukausina sitä on meillä keittiössä kuunneltu taas pitkästä aikaa.

Lauantaina, 9. lokakuuta 2010 kuultiin tavanomainen kooste eri genreistä. Ne jotka pitävät ns. klassisesta, voivat aloittaa kuuntelun heti alussa ja sulkea radion puolelta, jolloin siirrytään ns. epäklassiseen.

Ohjelman aloitti Heino Kasken "Yö meren rannalla". Soittaja ei ollut tuo kuvassa oleva Count Basien näköinen taiteilija, jonka olen jalostanut paperille 1980-luvun lopun luentomuistiinpanoistani. Innoituksen siihen sain Otto Romanowskin esityksestä eräällä kurssilla Sibelius-Akatemiassa. Romanowski nimitti flyygeliä "Steinwayn poikain niittokoneeksi", ja niinpä kuvan soitin on merkiltänsä International Harvester.

Klassisessa osastossa seuraavaksi Matti Tuloisela kertoi Merikannon sävelin mummoista kirkkomaalla ja Aulikki Eerola Lintu sinisestä.

Rodrigon orkesterisäesteisen kitaramusiikin jälkeen Benjamiino Siikli lauloi äskettäin edesmenneen Mauno Kuusiston kovimman hitin, kylläkin alkuperäiskielellä. "Se hänelle nyt kertokaa" horjuu jo kahden genren rajalla, voi olla, että kummankin puolen kannattajat saattavat sen kuunnella.

Leroy Anderson on ruotsalaisperäinen säveltäjä, tunnettu rekiretkistään, kirjoituskoneistaan, sinisistä tangoistaan ja seuraavana kuullusta valssistaan "Belle of the Ball".

Sitten hypättiinkin jo syntiseen saundiin, kun Tamara lauloi Erik Lindströmin orkesterin säestyksellä "Metsän kehtolaulun", jonka jälkeen Juliette Gréco lakaisi kuolleet lehdet tuulosen mukaan.

Pakollisen tangon, den obligatoriska tangon, esitti Reijo Taipale. Humiko-tango alkaa sillä ainoalla japanilaisella laulumelodialla, joka oli oppikoulun laulukirjassa; sakura, sakura, kaikkialla, kukkia...

Yesterday Beatlesin esittämänä oli seuraava. Viimeaikoina on bändin kappaleita pantu paremmuusjärjestykseen monilla areenoilla. Yesterday jakaa mielipiteitä, olisiko se parempi ilman jousia vai ei.

Myrskyluodon Maija tuuletti seuraavaksi rantakalliolla ja Juice Leskinen tulkitsi sävelillään Martti Haavion tekstin läpikuultavasta laulusta. Aika hyvä sanaleikki läpikuunneltavalle laululle.

Viimeisenä esittivät Freddie Mercury ja Montserrat Caballe duona Barcelonan.     

Hiljaisuuden päivä

Televiisiossa sanottiin, että nyt vietetäänkin Hiljaisuuden Päivää. Mikäpäs siinä, vietetään vain. Samalla vietetään myös Wanhusten Wiickoa, eikä siinä mitään, vietetään vain sitäkin.

Viikon teemana vanhuksille tähdennetään, että meitä on moneksi. Sanonta kuuluu, että meitä on moneen junaan (viittaan tässä epäsuorasti aikaisempiin lyriikkoihini). Moni jää kyllä asemallekin.

Päivän tekstiilikuva esittää suomalaisen, vuodesta 1959 lähtien tuotannossa olevan lättähattuasusteen takataskua. Asiantuntijat osaavat keltaisten lankojen määrästä ja muodosta päätellä housun brandin.

En rupea tässä arvostelemaan nykyajan housutuotantoa, totean vain, että 1960-luvulla haalistettiin farmarit itse pesemällä niitä hiekalla järvessä kiven päällä. Itse asiassa ne piti pestä ennen kuin ne voi laittaa jalkaansa; väri irtosi pienessäkin tihkusateessa värjäten mahdolliset alushousut ja muun pinnan housujen alla.

Istun parhaillaan tuon taskun päällä, enkä yli kuusikymppisenäkään tunne itseäni vanhusten viikollakaan kovin vanhukseksi.

Radiossa kerrottiin eilen erään savolaisen kalakukoistaan ja näkötornistaan tunnetun kaupungin senioriyhdistyksestä. Sanoivat, että kaikesta muusta saa keskustella paitsi politiikasta ja uskonnosta.

Sama sääntö on monessa muussakin yhdistyksessä.

Seuraavia puheenaiheita kannattanee siis vältellä:

- Perunannosto: ajankohtainen, mutta perunakuoppa arveluttaa
- Ulkomaan-matkat: ulkomailta tulee maahanmuuttajia ja kerjäläisiä
- Syysasusteet: voi lipsahtaa huiveihin ja muihin päärätteihin
- Nuoriso: säätiöt väijymässä
- Kaupassa käynti: osuuskaupan edustajisto, ideat parkkien perustamisesta
- Sää: ilmastonmuutos on poliittinen asia
- Tsiilen kaivosmiehet: uraanikaivos Suomessa
- Kesän myrskyt: puutavaran tuppeen sahausta
- Lapset: moni kuuluu tietämättään Poliittiseen Puolueeseen

Tasapuolisuuden nimissä tulisi säätää politiikanvapauslaki, tai voihan semmoinen jo ollakin. Uskonnonvapauslakia noudatellen pykälät voisivat olla seuraavanlaiset, jolloin kukaan alaikäinen ei ainakaan tietämättään kuuluisi mihinkään puolueeseen, kuten on ollut puhetta:

Jäsenyys poliittisessa puolueessa

Jokaisella on oikeus päättää poliittisesta asemastaan liittymällä sellaiseen poliittiseen puolueeseen, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä.

Lapsen poliittisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen poliittisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä poliittiseen puolueeseen. Jos tuomioistuin on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan kuitenkin tuomioistuimen päätöstä.

Viisitoista vuotta täyttänyt lapsi voi kuitenkin huoltajien kirjallisella suostumuksella itse liittyä poliittiseen puolueeseen tai erota siitä. Kaksitoista vuotta täyttänyt voidaan liittää poliittiseen puolueeseen tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan.

Poliittisia puolueita koskevassa lainsäädännössä voidaan säätää ja rekisteröidyn poliittisen puolueen yhdyskuntajärjestyksessä määrätä puolueen jäsenyyden edellytyksistä. Jäsenyyden edellytykseksi voidaan tällöin säätää tai määrätä, ettei henkilö ole samanaikaisesti muun poliittisen puolueen jäsen.

Liittymis- ja eroamismenettely

Henkilön, joka tahtoo liittyä poliittisen puolueen jäseneksi, tulee ilmoittaa siitä puolueelle.

Henkilön, joka tahtoo erota poliittisesta puolueesta, tulee ilmoittaa eroamisesta kirjallisesti puolueelle. Henkilö katsotaan eronneeksi siitä päivästä lukien, kun puolue on saanut eroamisilmoituksen.

Poliittisen puolueen tulee välittömästi ilmoittaa puolueen jäseneksi otetut ja puolueelle eroamisilmoituksen tehneet henkilöt väestötietolaissa tarkoitettuun väestötietojärjestelmään. Ilmoituksen tulee sisältää henkilön täydellinen nimi, syntymäaika tai henkilötunnus sekä liittymis- tai eroamispäivä. Ilmoitus väestötietojärjestelmään voidaan tehdä kirjallisesti taikka tietoliikenneyhteyksin tai muutoin konekielisesti.

Poistoja

Luonnon syysmaalari on paiskinut ruskaa oikein olan takaa puihin, joilla vielä joku viikko sitten oli kaikki heidän vihreytensä ja tammikuussa huurteensa. Samaa maisemaa eri vuodenaikoina voi tarkastella täältä.

Naapurimaassamme, siinä suuressa ja mahtavassa, oli tapana poistaa valokuvista ikäviksi käyneitä ihmisiä. Tekniikka oli yksinkertaista ja tulos uskottavaksi saatettuna vaati työtä ja vaivaa.

Nykyään on toisin. Ylläolevasta kuvasta on poistettu ilmaisen kuvankäsittelyohjelman Clone stamp-työkalun avulla kaksi kävelevää ihmistä, Nissan Micra-henkilöauto, sähköyhtiön Toyota Hiace, puomi, punakeltaista lippusiimaa, keltainen työkone ja omakotitalon lasikuistin nurkka.

Seuraavat poistot kohdistunevat keltaisiin lehtiin, mutta niitä ei vie clone stamp vaan syksytuuli.

Dr12

kirjailija kiusaa tyttöä uskonasioista

tyttö itkee

minulla harmaa flanellipuku

kaulukseton 1960-luku

minnekäs sinä, kysyy

lontooseen



Kuva: Wikipedia

Dm7

vihreä muovipenkki aamukolmelta

palelen unisena

diesel tuoksuu, savuaa

pakkasessa teinien kokoukseen

valkeakoskella jukka virtanen tulee ulos ovesta

kaulus pystyssä


Kuva: Wikipedia

Dm4

pieksämäeltä 8.10

sitä ennen linja-autoon

sanon jotain isälle, ei kuule, hymyilee

pölkyt vilisevät pois takaovesta

korian sillat

mannerheim riisutaan julkisesti

kekkonen ja helikopteri

bodomilla kolme murhattu

sillä sipuli

Kuva: Wikipedia

Serpentiinitanssi

Amerikkalainen tanssitaiteilija Loie Fullerin tunnetuksi tekemän serpentiinitanssin esittää tuntemattomaksi jäänyt tanssija Lumière-veljesten filmillä vuonna 1896. Toinen Lumièreistä -  Louis - syntyi lokakuun 5. päivänä 1864.

He olivat elokuvan pioneereja, mutta keskittyivät kuitenkin värivalokuvaustekniikkaan 1900-luvun alussa, elokuvalla ei heidän mielestään ollut mainittavampaa tulevaisuutta.

Maailman ensimmäinen elokuvajuliste esittää practical jokea, joka on tuttu useista aikakauslehdistä Aku Ankkaa myöten.

Perunamaalla

Barbizon-koulukunnan kasvatti Jean-Francoise Millet (4.10.1814-20.1.1875) tunnetaan parhaiten kahdesta maalauksestaan, "Tähkänpoimijoista" ja kuvan "Iltakelloista". Painokuvina ne levisivät karun kotomaammekin kammarien  seinille estetiikan kaipuuta tyydyttämään.

Kuvassa maanviljelijäpariskunta on hiljentynyt kesken perunannoston kuuntelemaan horisontissa näkyvän kirkontornin kelloja.

Millet ja muut barbizonilaiset olivat edelläkävijöitä pyrkimyksissään realistiseen kuvaukseen maalaustaiteessa. Tarkoituksena oli tallentaa arkipäiväisiä tuokioita ihmisestä ja luonnosta ilman historiallisia ja uskonnollisia tendenssejä, vaikka kyllä tätäkin teosta on varmaan saarnan aiheena käytetty.

Putnikki

Kolmekuudetta vuotta sitten kuultiin uutisissa, että Neuvostoliitto oli lähettänyt avaruuteen keinokuun. Se oli vain muutamia kymmeniä senttimetrejä halkaisijaltaan ja painoi 80 kiloa.

Kun sitten tieto levisi, että kirkkaalla kelillä sen saattoi nähdä paljain silmin, Suomen kansa seisoi ulkona syyspakkasessa sieraimet taivasta kohti:

Tätä kuuntelivat korvat höröllä monet radioamatööritkin.

Olin siellä minäkin, (kuvassa takarivissä keskipaikkeilla) ja ainakin uskoin nähneeni pienen kiiltävän pisteen liikkuvan iltataivaalla. En muista, mitä kansakoulussa sitten asiasta puhuttiin; kolmannesta luokasta jäi mieleen vain, kun parasta kaveriani seisotettiin tunnilla ja käskettiin sanomaan, että mies se tulee räkänokastakin, vaan ei turhan naurajasta. 

Koska olin Maapallon Eläinkuvaston ansiosta jo melkoinen luonnontieteilijä, minua loukkasi suuresti, kun naisopettaja värillisen opetustaulun kera kertoi kyykäärmeen pistävän myrkyllisellä kielellään. Jostakin syystä en mennyt oikaisemaan.     

Alempi kuva: Martti Innanen, Kansakunta kehyksissä.