Katariina Varpunen poistuu kunnanjohtajan huoneesta vieden rikkinäisen näytepullon mukanaan. Lattialle neukkaripöydän jalan viereen jää kokolattiamatolle märkä läikkä.
Usko Kylmänen ottaa pöytälaatikostaan kartan ja kompassin, pakkaa ne reppuun, vaihtaa kenkänsä kaapissa olleisiin kumisaappaisiin ja hiipii kenenkään huomaamatta takaoven kautta ulos.
Kunnanjohtaja ajaa autollaan metsätietä, joka johtaa entiselle turvesuolle. Polttoainetta on aikoinaan kerätty noin neliökilometrin suuruiselta alalta. Kylmänen katsoo suon laidalla karttaansa ja mittailee sitä kompassin viivaimella.
- Tuota nurkkaa pitää vähän muotoilla, noita puita poistaa tuolta reunalta, mies mutisee itsekseen.
Samaan aikaan kunnantalon neuvonnassa kysellään kunnanjohtajaa. Hallinnon epäkohtiin ja omaan henkilöönsä kohdistuviin epäoikeudenmukaisuuksiin ns. hihansa pahemman kerran polttanut sosiaalilautakunnan varajäsen Antero Armassalo tahtoo tavata johtajan. Toimistovirkailija kertoo johtajan olevan huoneessaan ja sanoo kysyvänsä puhelimella, sopiiko visiitti.
- Pakko sille on sopia, Armassalo äyhkäisee, tässä on saatana jo tarpeeksi ooteltu. Osaan sinne ihan itekin.
Antsa marssii huoneeseen, ovi on jäänyt Uskon lähdön jäljiltä raolleen, mutta tupa on tyhjä. Lattialla oleva läikkä erottuu selvästi vaaleanharmaalla matolla.
- Mitä se on tuohon lotrannut, Armassalo miettii ja menee lattialle kontalleen haistelemaan tahraa.
- Kusta, perkele, ja oksennusta, puolukkakin... nyt alko Kylmäselle lähtölaskenta. On karannut johonkin, mutta kun löytyy, niin tietää, missä mennään.
...sittenpä tänne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti