Uskon asiat

Uskon tuoli

...jatkoa...
Kata asettaa pullon kunnanjohtaja Kylmäsen pöydälle. Usko Kylmänen lojuu johtajatyyppisessä tuolissaan ja katsoo johonkin mustien aukkojen ja niitä ympäröivien galaksien välimaastoon.

- Mitä mieltä sinä, Katariina Varpunen, olet maailman mielettömyydestä?
Katariina on tottunut käymään syvällisiä keskusteluja kunnanjohtajan huoneessa. Lehtihenkilön mielestä on hyvä jutella joskus muustakin kuin kaavoituksesta, terveydenhoidosta, liikuntaseurojen avustuksista, uusista teollisuushankkeista ja muista arkipäiväisyyksistä. Tällä kertaa kuitenkaan ei syleillä maailmankaikkeuksia: - Kato Usko, mitä toin sulle, siitä saadaan kova valtti kunnalle luonnon saastuttamista vastaan.

Kylmänen ottaa pullon ja kallistelee sitä, katsoo kattolampun valoa vasten. - Onko siinä puolukoita?

Samaan aikaan Veikko Antero Jempsonius, sellutehtaan osastopäällikkö, istuu työhuoneensa tuolissa ja katselee samaan kohteeseen kuin kunnanjohtaja Kylmänen. Häntä mietityttävät alueellisen ympäristötoimen valitukset saasteista. Tehtaan muutamat viimeaikaiset päästöt eivät ole olleet sallittujen rajojen puitteissa. Veikon tehtävänä oli selvittää, korjata ja antaa selitys tapahtuneesta. Asiallinen vastaus saatiin aikaiseksi, mutta tuntuu siltä, että jotkut haluavat vieläkin tonkia menneestä lisää  negatiivisia paljastuksia, jopa happosateista tunnutaan jossakin puhuttavan.

Veikko osallistui viikonloppuna luokkakokoukseen, ja jatkoilla ravintolassa tuli otettua vähän liikaa. Anan ja Ramin kanssa hortoiltiin kylän läpi, ja poikettiin jossain pihassakin. Pojat siellä mekastivat jotakin, mutta Veikko sai rakkonsa tyhjennetyksi jonkun ruusupensaan juurelle. Kotiin sentään oli hyvä päästä, vaikka vastaanotto ei lämminhenkinen ollutkaan.

Ovelle koputetaan, liikennevalotkin siinä on, mutta jotkut eivät niitä osaa tai halua käyttää. Veikko ynähtää, ja sisään astuu Andrew Hornblower, joka ennen ulkomaille muuttoaan käytti nimeä Antti Torvelainen.

- Helou felou, Ana sanoo, joko olet selviy-tymässä, vai vieläkö oot tymässä?
- Hyvä meininki, hyvä meininki, miten itelläs?
- Olenpa tästä kohtapuoleen hyppäämässä ilmalaivaan ja liihotan kotimökille, where the deers and the antilopes go. Tulin sua vilkaseen, kun vähän taisit viimeks jäädä porukasta jälkeen. Sait meidät kiinni kuitenkin siellä Sepen pihalla, missä kävit kusemassa sen sademittariin.
- Elä helevetti, Veke nauraa, on siinä kamreerilla ihmettelemistä.
- Mut nyt hei, hyvät jatkot, jos ei oma riitä, meikämandelbaum häipyy nyt muille maille vierahille.

...jatkuu...

Pappeinkokous

Näin ihan sairaan mieletöntä unta. Olin pappeinkokouksessa. Nämä eivät olleetkaan ihan ketä tahansa rovasteja ja pastorloita, vaan suoria esi-isiäni useiden sukupolvien takaa. Tuttuja nimiähän ne minulle olivat, kun olen juuriani vuosien mittaan tutkaillut.

Kyselivät nuo minulta, mitä nykyajan meininkiin kuuluu ja totesivat, että ennen oli kaikki kuitenkin ... tuossa vaiheessa uni katkesi, enkä kuullut oliko kaikki millä lailla. Nukahdin sitten uudestaan, ja kokous jatkui. Kolmen esi-isäni veljet, Rothoviuksen Iiska, Tavastin Maukka ja Kollanuksen Klaude kurkistelivat ovenraosta sisään, mutta heitä ei päästetty huoneeseen liian kaukaisina sukulaisina, vain suorat kelpuutettiin, ja olihan niitä.

Kuvassa oleva Kuneliuksen Pena Viitasaarelta muisteli opiskeluaikojaan Tartossa, jonka yliopiston päärakennuksessa minäkin kerroin käyneeni. Pentti oli töikseen ollut ennen Viitasaarta Pähkinälinnassa sotilaspappina, jonka tehtäviin kuului myös käräjillä moittia ja kurittaa kirkon puolesta vihkimättömiä kaatuneille sotilaille raskaana olevia naisia. Siitä hän ei paljon halunnut puhua, varsinkin kun kuuli nykyajan yleisestä tavasta häiritä seksuaalisesti. Teinivuosinaan Viipurissa Kunelius oli huitaissut nyrkillään tunnetun räyhääjän ja poliisin vanhan tutun kuoliaaksi. Sakkoa joutui mies tuosta maksamaan ja korvauksia vainaan puolisolle.

Syötiin tukeva ateria 1600-luvun malliin, tuolla ajanjaksolla suurin osa porukasta oli elänyt. Ruokailun jälkeen aljettiin kokous. Puheenjohtajaksi valittiin Argillanderin Israel, joka suoritti nimenhuudon, ja kaikki läsnäolijat totesivat olevansa paikalla:

- Agricola, Krister Simonsson
- Argillander, Israel
- Cunelius, Bengt Canuti
- Herkepeaus, Christoforus Andreae
- Herkepeaus, Anders Christoffersson
- Jempsonius, Laurentius Paulus
- Kettunius, Bartholdus
- Krogerus, Samuel
- Krogerus (Savolaxensis), Olof Olaus
- Laxenius, Tuomas Sigfridi
- Laxenius, Tuomas
- Lilius, Henrik
- Pacchalenius, Tuomas
- Rennerus, Michael Jakobsson
- Rennerus, Claes Michaelsson
- Reuter, Jakob
- Savander, Michael Canuti
- Storckovius, Simon
- Strommius, Stephanus Laurentii
- Tammelansis(Herkepeaus), Thomas

Yksi läsnäolijoista  huusi ovenraosta kurkkivalle piispa Rothoviukselle haastaneensa muutamia seurakuntalaisia oikeuteen sapatin rikkomisesta. Isak-piispa peukutti tyytyväisen näköisenä. Kokouksessa saivat kiitosta erityisesti Kettunius, Jempsonius ja Herkepaeukset onnistuneista sukunimien vaihtamisesta hienompiin. Selvää on, että esimerkiksi kirkkoherra Bartholdus Kettunius on seurakunnassaan arvostetumpi kuin Pertti Kettunen. Bartsa kertoi toisen sukuhaaran jäsenten muuttuneen vielä Alopaeuksiksi.

Kokous sujui rauhallisissa ja leppoisissa merkeissä. Päätöskahveille kutsuttiin eteisessäkin olleet miehet. Sisään tuli pappissäädyn edustajien lisäksi myös suoran isälinjani vanhin tiedossa oleva 14 polven takaa, Nuutti, jonka jälkeen suvun nimi on muuttunut vain pappien kielitaidottomuuden tai hienostelun takia milloin W:llä, milloin keskellä ole k:n sijasta c:llä kirjoitettavaksi. Jostain syystä tapana on ollut vielä jättää itäsuomalaisesta nen-päätteestä kaksi viimeistä kirjainta pois, kuten muuten joissakin murteissa tehdään vieläkin.

Kerroin Nuutille, että Suomen presidentillä on saman niminen poika, ja että tämä on kaksi vuotta äitipuoltaan vanhempi. Esi-isä ei tuosta hämmästynyt, mutta aikoi sanoa jotakin. Heräsin, ja aloin kirjoittaa unessa näkemieni henkilöiden nimiä paperille.

Jos nämä, hyvä lukija, ovat sinunkin sukulaisiasi, älä pahastu unennäköäni. Tolkun ihmisiä tuntuvat kaikki olevan. 

Impulse shopping

My dear foreign language reader. This text is a good result of the Finnish translation provided by Google translator, so be friendly and do not be surprised by strange word twists.

When I went to a confectionery store today, in a bid there, only a ninety-nine euros price fence, such as our neighbor Vladimir Putin wants to deny Western dressings and misleading thinkers for important official duties, such as a potential teenage boy's possible flight to the Red Square on the Air Force anniversary. but the thoughts of the respondents who were in the party at that time mixed up with other products.

The Lord Google Translator has noticed an advanced time of its ten years old style. Even though I'm trying to excel words in the cache, it does not leave it unturned. Time is cool and unrealistic!

The same in Finnish:

Rakas ulkomaankielinen lukijani. Tämä teksti on ansiokkaasti Google-kääntäjän aikaansaamaa suomenkielestä, ole ystävällinen siis, äläkä kummastele outoja sanan käänteitä.

Kun kävin tänään sekatavaramyymälässä, näin siellä olevan tarjouksessa ainoastaan yhdeksänkymmenenyhdeksän eurosentin hintaan sormihyrriä, jonka kaltaisia kuuluu esimerkiksi naapurivaltiomme presidentti Vladimir Putin haluavan kieltää länsimaisena hapatuksena ja asiallisten ajatusten harhauttajana tärkeissä virkatehtävissä, esimerkiksi jonkun ulkomaalaisen nuorukaisen mahdollisena lentoaikeena Punaiselle Torille ilmavoimien vuosipäivänä, kuten jo vuosia sitten muistetaan käyneen, joskin tuolloin vastuunalaisten ajatuksia juhlahuumassa sekoittivat aivan muut tuotteet.

Herra Google Kääntäjän huomaan kehittyneen aika lailla kymmenen vuoden takaisesta tyylistään. Vaikka kuinka kimuranttisia sanoja yritän keksaista, yhtään se ei jätä kääntämättä. Aika siistii ja miäletöntä! 

Kysymys: Mitä urheilua taustalla selostetaan?

Marketan panos

Jutussa mainittu pullo on erilainen kuin kuvassa.

...täältä tultiin...

- Mielenkiintoista! Katariina hihkuu tullessaan sisälle pullon kanssa. Marketta löhöttää sohvan nurkassa erittäin pahoinvoivana. Hän on juonut runsaasti viinaa päivittäin jo viikon ajan. Marketta pitää kansalaisopistossa runopiiriä. Lukukausi tosin alkaa vasta syksyllä, ja silloin on jalo tarkoitus olla selvin päin. Muutaman päivän juopottelu kesällä tuo kuitenkin inspiraatiota ja auttaa ymmärtämään elämän runollisia tarkoituksia.

Kata aikoo ensin kertoa Markelle pullon sisällöstä - happosadetta se on, ja pitää viedä laboratoriotutkimuksiin. Mieleen tulee ajatus lähdesuojasta, ja nainen jättää pullon keittiön tiskipöydälle, kun kännykkä soi, ja pitää mennä toiseen huoneeseen puhumaan.

Marketta laahustaa keittiöön, katsoo pulloa, kellertävää nestettä siinä on, ja etiketissä puhutaan konjakista. Oloon tarvitaan pikakorjausta, ja sisältö kipataan yhdellä kulauksella kurkusta alas. Aine on kuitenkin jo kerran yläkautta tyhjennetylle vatsalle ihan liian hapokasta ja tulee ylös yhtä nopeasti lammikoksi pöydälle.
- Eihän se helevetti vie mitään konjakkia ollut, Marketta ajattelee, varmaan joku kukkalannoite tai jotain. Tiskirätti otetaan ja lammikko siirretään sen ja suppilon avulla takaisin pulloon. Väri on vähän sameampi ja joukossa on jokunen puolukka ja pizzajuuston muru. Marketta menee nukkumaan ja näkemään inspiroivia unia.

Kunnanjohtaja Usko Kylmänen on helposti kaikesta uudesta innostunut. Kunnassa käy ajoittain liikkeenjohdon konsulentteja kertomassa, kuinka pärjätään paremmin, ja millaisia haasteita nykyajan johtajuus ison kuvan loppupeleissä työntekijälle ja asiakkaalle tarjoaa. Vähintään kerran vuodessa kunnantalon kahvion kapsussa ja neukkareissa raapustellaan fläppitauluille voimaannuttavia ajatuksia.

Kylmäsen ajatus muuttaa koko kunta ja sen työntekijät ja asukkaat vegaaneiksi sai kuitenkin tyrmäyksen kunnanhallitukselta. Asiaa raskautti vielä Kylmäsen oman uhriutumisensa vuoksi esiintyminen työaikana huonokuntoisena.

Toimittaja Kata Varpunen saapuu kunnanjohtajan huoneeseen, näyttää vajaata konjakkipulloa ja kertoo silmät kiiluen olevansa ison jutun lähteillä.

- Pannaan sellutehdas koville, toimittaja sanoo ja hölskyttää pulloa.

...jatkoa seuraa...

 

Varpunen

Tämä on pikkuvarpunen, kuva ei liity tekstiin mitenkään.

...jatkoa tälle...

Katariina Varpunen on alueellisen sanomalehden kulttuuri- ja kunta-asioiden toimittaja. Huutokauppakeisari kertoo tekevänsä työtään isänsä jalanjäljissä, ja niin tekee Varpusen Katakin. Hänen isänsä oli yksi niistä yritteliäistä miehistä, jotka kiersivät Suomea 1950-60-luvuilla perustaen paikallislehtiä sinne, mistä ne vielä puuttuivat. Kansan yhteiskunnallinen valistaminen oli usealla johtoajatuksena. Kunnallisten päätösten lisäksi kerrottiin tupailloista, hautajaisista, urheilu- ja henkisistä kilpailuista, heinänteon edistymisestä, kauppojen avajaisista, jättiläisjuureksista, tulipaloista ja muista lukijaa kiinnostavista aiheista. Useimmissa lehdissä oli periaatteena paikallisuus, naapuripitäjän tapahtumista ei kerrottu, puhumattakaan eduskunnan tai vaikkapa Neuvostoliiton meiningeistä.

Katariina joutui jo hyvin nuorena osallistumaan isänsä avustajana mediatapahtumiin. Äiti, Bertta Varpunen oli lähtenyt kiertävän hypnotisoijan matkaan, ja Kata jäi isänsä hoiviin. Hyvin sitä silti pärjättiin - Kata tosin otti käyttöön aitinsä sukunimen isänsä kuoltua. Hänestä Varpunen oli kauniimpi kuin Alaviita. Vanha nimi toi sitä paitsi mieleen Violetta Parran laulun, jota Arja Saijonmaakin esitti.

Monissa konserteissa, iltamissa ja muissa tärkeissä tapahtumissa tyttö raahasi olalla kannettavaa salamalaitetta, jonka isä sitten tarvittaessa kiinnitti johdolla kameraansa. Laite oli tiiliskiven muotoinen ja -kokoinen, ja sen akku piti ladata aina ennen juttumatkalle lähtöä. Salaman toinen pitempi seinä oli läpinäkyvä, ja siitä saattoi tarkastella akun varaustilaa. Pienet punaiset muovihelmet nousivat nesteen pinnalle, kun varausta oli tarpeeksi. Ennen kuvan ottoa laitettiin virta päälle, ja laite alkoi vinkua, jota jatkui niin kauan kuin se latasi virtaa lampulle. Ulina oli melko äänekästä, ja joskus se aiheutti närää varsinkin tärkeiden juhlapuheiden aikana, musiikkiesityksiin se sen sijaan tuntui soveltuvan paremmin, juhlassa esitetty musiikki tai kuorolauluhan antaa yleisölle hetken aikaa vapaaseen seurusteluun ja puhujien sanallisen annin kommentointiin.

Katariina opiskeli lehdistöalaa, ja nousi isänsä lehdessä työskenneltyään alueellisen lehden leipiin, keskiportaalle. Isot mediakonsernit omistavat lähes kaikki lehdet nykyään. Valtakunnallisten lehtien levikkialueet jakautuvat maakuntalehtiin, aluelehtiin ja paikallislehtiin.

Katariinalla on ikää jo sen verran, että eläkevuodet siintelevät kullanhohtoisina lähitulevaisuudessa. Lapsia ei ole, ja naimisiinkin mentiin vasta äskettäin monikymmenvuotisen ystävä Marketan kanssa. Kata ja Marke ovat luonnonsuojeluhenkisiä, feministejä ja vähän hipstereitäkin.

Varpunen hakee kameran, mutta pyytää kuitenkin Sepolta pullon itselleen.
- Otan siitä kuvan huomenna toimituksessa, ja vien sen sitten tutkittavaksi. On ehkä parempi, että lehdistön. lähdesuojaa käytetään tässä tapauksessa, hän perustelee.

Kata saa pullon ja menee kotiinsa.
- Mielenkiintoista, mielenkiintoista! hän hihkaisee Marketalle.

...mitäpä sitten sattuikaan?...

Natiivit

Vielä 1950-luvulla ei tunnettu alkuperäiskansojen someraivoa. Pelottavan rohkeasti esiinnyttiin vieraisiin kulttuureihin viittaavissa asusteissa. Ylemmässä kuvassa keskisuomalaisen entisen suojeluskuntatalon pihassa poronkuljettajan sininen takki on somistettu saamelaiskirjailuin ja hänen käsineissään toistuu sama teema. Neljän tuulen lakki toki puuttuu. Alemmassa kuvassa, jossa poro yrittää ruokapalan otettuaan syödä vielä peukalon, huomaamme saman kuvioinnin hänen valjaissaan. Syöttäjän US Army-mallinen turkislippalakki on somistettu edelweiss-merkillä, joka yhdistetään Saksan alppijääkärijoukkoihin.

Alimmassa kuvassa onkin sitten jo Amerikan alkuperäiskulttuuria. Alushousun kuminauhalla päähän sidottu kanan- tai varislinnun sulka ei taustakasvillisuuden seasta erotu kunnolla. Jousen kaaren taipumattomuuden korvaa sama materiaali, jolla sulka on kiinnitetty. Joustavasta materiaalista tehtiin myös Inka-olkaimet, ja taisi kuminauhakin olla Inkaa, UGH!

Henkilöpyörät

Luin jostakin käsittääkseni ihan järkevästä mediasta, että polkupyörätietä kuvaava määräysmerkki korvataan toisella. Nykyisin sinisessä lätkässä on valkoinen fillari, jossa etuhaarukkaa ja keskiöstä ylös lähtevää putkea yhdistävä ylempi putki on vaakasuorassa. Tällöin puhutaan vakiintuneesti miestenpyörästä. Yllä olevaan kuvaan olen vertailun vuoksi muokannut toisentyyppisen kulkimen. Siihen on lisätty ketjunsuojus ja taakse tavarateline. Hameverkko siitä puuttuu, mutta eipä niitä ole 50-luvun jälkeen silmiini tullut.

Tietojen mukaan pyörän kuva korvataan kuitenkin maastopyörällä, jossa ehkä ylätanko on poistettu kokonaan, tai ehkä kuvaan tulee Jopo-tyyppinen fillari.

Siniset pyöreät kulkuneuvoja tai henkilöitä esittävät merkit ovat tyypiltään määräysmerkkejä, eivät siis kiellä, opasta tai varoita.

Määräysten noudattaminen liikenteessä on oikein ja asiallista. Näissä teksteissäni olen kertonut useammankin kerran Tunturi-merkkisestä retkipyörästäni, 49v, joka kuluneen kauden ajan on ollut tallissa, ihan ajokunnossa. Jalan nostaminen pyörän takaosan yli saattaa vähitellen koitua hankalaksi, joten mukavuussyistä olen pyöräillyt Tunturi-naistenpyörällä, jossa on lisäksi etukori kauppahankintoja varten.  Käsijarrullisella pyörällä yli neljäkymmentä vuotta operoineena jalkajarru tuntuu vaikealta, kun poljinten pitää olla tietyssä asennossa haluttaessa hiljentää. Äkkijarrutustilanteita tulee yllättävän paljon, kun kauppojen pihoista kadulle tulevien autojen kuljettajat eivät katso sivulleen pyörätietä ylittäessään.

Jos miestenpyörä-nimitys muutettaisiin joksikin tasa-arvoisemmaksi, saattaisi olla, että joku housuasuinen nainenkin heilauttaisi jalkansa yläkautta matkaan käydessään. Hame päällä se on tietysti vähemmän sopivaa. 

Ristikkoriidat

Tulin taas ylipuhutuksi Sanoma-yhtymän toimesta ilmaisen kahden viikon tilauksen kautta hyväksymällä tarjouksensa Helsingin Sanomain verkkolehden rajoittamattoman lukemisen merkeissä. Yllätykseni oli perin suuri, kun sähköisen mediamateriaalin lisäksi postilaatikkoon ilmestyi paksu nippu painettua sanomalehtipaperia ja vielä astetta korkeampiluokkaiselle alustalle tuotettu kuukautisjulkaisu.

Blogikollegani hikkaj on useasti omissa kirjoituksissaan tuonut julki, ja jopa kääntynyt lukijoidensa puoleen saadakseen vihjeitä kuuluisan perjantairistikon ratkaiseviin sanoihin. Päätin, että en ole hikkaa pahempi ja ryhdyin oitis ristikon kimppuun. Aloitin vasemmasta ylänurkasta. Valuuttasymboli ja D-kirjaimella alkava taidemaalari natsasivat heti hyvin, mutta onko KOVA-niminen nakumalli OLEA vai OLIA etunimeltään? Rikkinäisen rattaan ja sormen osoittaman hiukkasen muodostama osasto lisäkysymyksen kera on vielä epävarmaa, tosin täytettyä seutua ristikossa. Suomalaisia kaupunkeja näkyy olevan harmaalla alustalla, muutamia niistä oli kutsuttu Helsingin pormestarin puheille, joskin kutsusta osattomaksi jääneitäkin.

Ylänurkan jätin hautumaan ja siirryin alaosaan. Robert Stack oli tuttu mies Lahjomattomista ja Nessiähän hän siinä esitti. Mutta tuo rillipäinen äijä samassa ruudussa rasvauksen kanssa? Kyllä kuule otti koville löytää ällällä alkava sana - LURKKI? LUOPIO? En ollut vielä älynnyt, että kaupungeista tässä on kyse, LAHTI tuli toki ensimmäisenä mieleen. jolloin äijän alku olisi LA - mutta kun sitten YLEN ilman peetä näyttäisi olevan ERIN, menisi että jotta LAE-? Suomenlahden lähitienoilla on Latvia, jota myös Lätiksi kutsutää - no ei käy oikein LÄEkään, vaikka järkevämpi vokaalisointu siinä onkin, mutta selvisihän se sitten. Pitää vielä tuota ylänurkkaa funtsia vaikka kreikkalaisen Playmate 2011 Olian kuvaa katselemalla. 

Nyt sitten kuukausiliitteen kimppuun.

Seni(ili)orit

Terveisiä vaan vanhusten viikon juhlasta. En ollut siellä vanhuksena vaan suorittamassa yhteistä musiikillista uloshengitystä kymmenkunnan soittajan ja soittajattaren kanssa. Musiikillisen annin lisäksi kuulimme juhlapuheessa, kuinka tällä hetkellä Suomessa elää yli kahdeksankymmentä 100 vuotta täyttänyttä henkilöä, kun 60-luvulla heitä oli vajaa parikymmentä. Lisäksi puhuja hämmästeli samaa asiaa kuin kaimani omassa blogissaan. Koska puhuja oli ammatiltaan kirkkoHERRA, hän tunsi huolta siitä, joko nyt Aamulehden päätöksellä siirryttäisiin sukupuolineutraaliin käytäntöön  Suomen 900- ja paikkakuntamme 378-vuotisen  historiallisen jakson jälkeen.

Joutessanne voitte miettiä, miten kuuluvat juhlassa soitetun yhden biisin (kappaleen) argumentatiiviset (kantaa ottavat) lyriikat (sanat) alarivin toisesta nuotista lähtien. Ainakin M. Louhivuori ja Metro-ty.. siis -henkilöt, ovat sitä laulaneet.

Syksy tuassiisa

Öylössäiltaseen paikallisen Metalliliiton Ammattiosaston 110-vuotisjuhlaan oli soittokunnan lisäksi päästetty esiintymään savolainen kuplettimestari. Savolaisen viisauvven mukkaan silloin ei naarata, jos anoppi on hukkunut, mutta nyt kyllä tuli puolisen tuntia ihan hyviä juttuja, osa tosin jo ennen kuultuja, mutta hyvälle jutullehan voi nauraa kahistekin.

Kertojan kaveri oli löytänyt niin hyvän puolison, että tämä keitti jo illalla hänelle aamuteeveden valmiiksi. Aamulla ei tarvinnut muuta kuin lämmittää se.

Kävin äsken kävelyttämässä kameraa läheisen puiston lammen rannalla. Kolme sorsaa siellä oli vielä uimasillaan. Kovasti syksyiseltä näytti, eikä kai ihmekään näin lokakuussa.

Tässä linkki vuoden takaisiin tunnelmiin