En ole kertaakaan käyttänyt kirjoituksissani verbiä "astella" kuvaamaan jonkun henkilön tai elukan kävelyä kauppaan, studioon, punaiselle matolle tai muihin kohteisiin, kuten median nykykäytäntönä tuntuu olevan. En käytä nytkään. Kerron vain, että saapuessani kaupan eteiskäytävästä myymälän puolelle näin tutunoloisen naisen ja nyökkäsin tervehdykseksi. Katsoin oitis ympärilleni, näkikö kukaan huomattuani, että Heidi Klum siinä minua tuijotti, valitettavasti vain pahvisena, kuten Sauli Niinistökin edellisissä presidentinvaaleissa.
Heidi on tuttu rouva American talent-tuomaristosta. Katson varmasti joidenkin mielestä outoja ohjelmia, sellaisia, joita kukaan muu ei halua tunnustaa nähneensä. Artistigenressä UK X-factor, American Idols, josta ei valitettavasti tule enää uutta versiota, Suomenkin Idols menee, vaikka saankin Tuiskun katsomisesta näppylöitä. Tekniikan puolella toimivat Fast and Loud sekä Wheeler Dealers. Varastojen ja huutokauppojen metsästäjät ovat hyviä ja Las Vegasin perheyrityspanttilainaamon keskimmäisen sukupolven edustajan nauru täysin vastustamaton. Odottelen uusia jaksoja entisöintipajasta, jossa vanhoista esineistä tehtiin kalliilla hinnalla uudenveroisia.
Sokerina pohjalla on kuitenkin Amerikan kovimmat keräilijät Frank ja Mike, jotka penkovat aivan käsittämättömiä romuvarastoja ympäri USA:ta. Daniellekin on mukava, vaikka vähän liikaa tatuoitu.
Ongelmana näissä on, jos kyselee ystäviltään ja tutuiltaan, mitä mieltä nämä olivat viime jaksoista, saa vastaukseksi kysyvän katseen. Ilmeisesti katsovat telkkarista jotain muuta, ehkä kuitenkin Vain elämätä, jossa toki ensimmäinen itkunpillahdus poistuttaa muualle.
kavi
VastaaPoistaMaajussit. Maanantaisin, ja tv-viikko pulukassa.
(urheilua ei lasketa)
Parraita urheiluohjelmia on ninja warrior ja gladiaattorit
Poistakavi
Poistakohan et ois pinnallinen! ;)
Kuulkaapas nyt, elkeepäs... pintaa syvemmältä kynnetään niinku kullan sukeltajat jiän alla taikka ravunpyytäjät Barentsinmerellä. Janne Kataja on muuten aika kameleontti. Muuttu Salamelaiseks tosta vaan. Sen Riksun akan oisivat voineet jättee pois.
PoistaKorrea naenen on kaapassa olluna.
VastaaPoistaTässä kevväällä kerrattaen tulj oltuva Salzburgissa, ja siellä olj yhen kioskin ulukopuolella ite Veikko-Antero ilimipahvisena. Kuulija möevätten siinä puttiikissa.
Oesin kuvan laettana, vuan taetaa olla tähän kommenttikenttään vähän hankalata semmosta öösätä.
Mukavata lokakuuta. Oktooberfestiki tulossa, vuan on mäntävä välillä ansijoon, viimesen kerran oon rahan eistä soettana kesäkuussa...
Kuukadesta tuli mieleen, kun joskus 50-luvulla oli erään keskisuomalaisen pitäjän ilmoitustaululla ollut teksti: LOKUUN VALLANKUMOUKSEN JUHLA, JÄRJ. KANSANMOKRAATIT.
PoistaToiveikas talvimieli Huovisen tapaan on syytä pitää, kohdallani se tarkoittaa lämmintä ja vähälumista säätä.
Hyvä paperinukkekonsultti kariav ja muu ikääntyneempi miesväki
VastaaPoistaOnkos tuo nukke sen tautta siinä framilla, jotta siihen paperiseen kokovartalonukkeen voipi sovitella niitä asuja, joita ei kehtaa sovituskopissa ... ?
Eikös nuita oo semmosia ilmapuhallettavia, kuttaperkkaa tai mitä lie solumuovia, jotta sitte kotona ....
Näköration kummallisimpia sarjoja ovat kyllä nuo ameriikkalaiset polliisisarjat, joissa mannekiinninaiset ja miesmallit mukaviisaasti keskustelevat kriminelleistä asioista.
Välleen pyssyt kourassa juoksevat kellareissa ja varastoissa.
Ja niin ihtiään ovat täynnä, jotta ääneen selostavat, mitä ovat millo tekemässä...
" Nyt laitan tämän sirpaleen tähän ultra-atomihiukkasvahvistimeen, ja tuossa moniväri-3D-heijastusskriinillä huomaan tuon hiertymämerkin, joka todistaa ... jne ".
Sillo kun meikä vielä oli töissä, sitä tuli kaikenmoisia hankaliakin juttuja veännettyä ja kahteltua, mutta en ääneen selostanut !
Holireit! Numb3rs on erinomattainen esmerkki mainihtemastanne kenreestä, mutta entäpäs kakkukuningas ja akvaariomestarit, puhumattakaan valtavista rakennusurakoista tai autotallien remotoinnista. Kyllä näissä viisastuu. Hauska olis pistäytyä Kennedyn Janen äiskän ja sen mieskaverin pubissa
Poista