16.6.2016

Laari

Jo kohta puolen vuoden ajan asumistamme ja elämistämme on sulostuttanut kuvassa näkyvä pähkinä- ja auringonkukkalaari, jonka tiimoilla tapahtuvasta toiminnasta olen vähän väliä tiedottanut. Toinen sukupolvi oravia on jo siihen ehtinyt tutustua. Nuorimmat ovat oivaltaneet sen paitsi erinomaiseksi kasvisproteiinilähteeksi myös tuulelta ja sateelta suojatuksi päiväunipaikaksi.

Eilen vielä vauvanoloinen jyrsijä istuskeli kopin edessä jyrsimässä, ja minä häntä silittelemään. Hellyyden puuskassani otin hänet käteeni, mutta vähän helevetin terävät kynnet sillä elukalla oli. Kyllä kansa tiennee useita opettavaisia lauseita pehmeyden ja sulokkuuden kätkemistä salakavalista piikeistä ja okaista. Kansan suusta lienee siepattu myös sanonta laariin satamisesta. Itse viljan viljelijä jos olisin, yrittäisin kuitenkin laarini peitellä ettei sade sen sisältöä kastelisi ja homehduttaisi.

4 kommenttia:

  1. Etteivät vaan maaniset pedot äkkiarvaamatta käy pikku oravaisen kimppuun.
    Siinä sitten oravaisten taistelun tuoksinassa laariin sataisi muutakin kuin laihialaista lannoitetta ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Finlands sak är vår, on ollut länsinaapurimme johtoajatuksena useita kertoja. Pakkoruotsia lukemattomille lukemattomille kerrottakoon, että se on suomeksi "Suomen juttu on kevät". Oravaisten taistelussa, tosin syksyllä, venäläisiä vastassa oli enemmän ruotsalaisia kuin suomalaisia ja huonostihan siinä sitten kävi noin lyhyellä tähtäimellä (kort sikt) tarkasteltuna. Historioitsijoiden mukaan hiusverkot takertuivat sukellusveneiden potkureihin. Aleksanteri Ykkönen pelasti sitten maamme länsimaisen hapatuksen piiristä.

      Poista
  2. Små ekorrarnas slagsmål meni vähän toiselle poskelleen, ja siksipä svedujen kaksisuuntainen rajaloikkari Spregtporten saattoi portteja räjäyttämättä kulkea vapaasti veräjästä maksamatta lanttiakaan punaposkiselle Pikku Matille.
    Sillä kun oli Yrjö Maunulla semmonen ärrävika, ei erottanut veräjää venäjästä.

    Verkkokalastus svedujen hiusverkoilla ei lyönyt leiville, ja niinpä suurin kala, Porkkala eli nyhtöpossukala valui vanjojen laariin.
    Yhtä nyhtöähän se oli ollut jo keskikokoisesta ellei isostakin vihasta alkaen ...

    VastaaPoista
  3. Saakeli kun on vaikea sana tuo Sprengtporten.
    Taitaa olla ännävika meikäläisellä ?

    VastaaPoista