17.2.2016

Palindromiaapinen S


Viimeinen talvikuu tällä kaudella on yli puolivälissä. Se on totisesti ihan oikein ja kohtuullista, jouluunkin on enää hiukan yli 10 kuukautta. On se kuitenkin niin paljon, että välttämättä vielä ei tarvitse kovin kiltiksi heittäytyä. Kuvassa tehdään peltotöitä ja palindromi on siinä havainnollisesti nähtävillä. Kuva on sen firman sivuilta, joka julkaisee sitä lehteä, jota televiisiomainoksessa pikkutyttö porukoilleen kiikuttaa.

5 kommenttia:

  1. kavi

    siun: sonnanannos
    miun:
    sonnanajoojanannos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sonnanajo, ojan annos?
      sonnan ajo-ojan annos?
      sonnan ajoojan annos?

      Kuvan julkaisija ilmoittaa teknisestä häiriöstä, kokeillaan myöhemmin.

      Poista
  2. Hyvä landeväki

    Näin suurkaupunkilaisena jäi epäselväksi oliko taustavoimana SOKOS ja peräti Soros.

    Muistelen vielä hiljattain olleen kovasti esillä haja-asutusalueen jäte(vesi)asetusproblematiikka.
    Paskaa ei olisi saanut levitellä ympäristöön. Erityisesti tuli välttää ojia !
    Sillä ojien kautta nämä fekaalituotteet saattaisivat valua vesistöihin.

    Mutta tokihan kohtuullinen oja-annos on sallittava ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti on oikein ja kohtuullista: no, apulaillas sonnanajon ojanannos sallia lupa on.

      Poista
    2. Tästä tuli vähän kuin yhden entisen kaupan hedelmätiskiteksti:
      "Muovi pussi muussa käytössä kuin hedelmä vihannes kassa laskuttaa."

      Poista