25.2.2016

Palindromiaapinen Ä

Kipeän näköinen on siinä entisen presidentin rouva, joka presidentiksi ja ensin nyt ehdokkaaksi pyrkii. Jos rouvalla olisi mikrofoni tuossa suuneduskourassa, kuvasta voisi saada käsityksen, että tunteisiin vetoavasta ja niitä esiintuovasta lauluesityksestä on kyse. Kyse on kuitenkin puheen katkeilemisesta itsepintaisten hengityselinongelmien takia. Pahassa tapauksessa  voi ajatuskin katkeilla, voi vaikka muistaa toisen puolueen pyrkijän sukunimen olevan Duck.

Toiseksi viimeinen aakkonen on vuorossa, ja mennään ihan toisella kotimaisista kansalliskielistä, vaikka rouva kuvassa onkin ulkomailta.

Monessa maassa puhutaan virallisista kielistä, niin Suomessakin ennen. Suomessa on virallisesti kaksi kansalliskieltä, ei siis virallisesti virallisia kieliä.

6 kommenttia:

  1. kavi

    vastaan: Harmi että Juha Eirtokin menehtyi alkoholismiin.
    Eli
    hyvvÄÄ päivÄÄ kirvesvartta - täysin tuuliajolla, siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eirto menehtyi, mutta Monikalla menee hyvin.

      ...juonsi vuonna 2000 Monica's Postcards -ohjelmaa, jossa hän matkusti ympäri Yhdysvaltoja esittelemässä kiinnostavia paikkoja(an?). Wikistä, sulullinen lisäys kirj.

      Poista
  2. ÄKSY YSKÄ mummolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on nähtävä.

      Liittyen tuohon ilkeilylauluun mummoa kohtaan sanon, että lapsuuteni kulttuurivaikuttajiin musiikin alalla kuului Juha Eirto. Tiikerihai oli ihan ykkönen sinkkulistallani.

      Poista
  3. Jestampoo, voitin Hikkiksen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KRrrrrrrrrrr!

      Vaan Hikkis oli jo perjantaina raiteeillaan, taas hakamies!
      Se paraiten nauraa joka viimesenä kuopan kaivaa - vai miten sen meni.

      (selittely tappioon: oli väärät voiteet voiteluryhmällä, ne sano jotta ruottiks vastaus pittää antaa kun eivät tajunnet kakskielisyyden tasavertaisuuttaa ja pälä pälä ...)

      Poista