...yöhön ainakaan. Aamuseitsemältä ylösnousun aikaan on jo niin valoisaa, että ulkovaloa ei tarvitse sytyttää. Lumitöihin voi ryhtyä reippain ottein klo 9.05. Silloin alkaa radiosta kuulua jo näillä palstoilla sitkeästi mainostamani Muistojen bulevardi. Ei voi kuin hämmästellä esimerkiksi 1950-luvun alun suomalaisia sovituksia, joissa ei syntikka suhise eivätkä sähkörummut pauku. Kekkonen lauloi, kuinka olisi voinut tanssia koko yön - kappaleen My Fair Ladysta - ison orkesterin keralla, ei hävennyt ulkomaisille versioille. Naapurimaassakin osattiin: Georg Otsin "Preerias" oli eesti keeles lauldud laul filmist "Sheriffi" - Gary Cooper ja Grace Kelly. 1950-luvun puolivälissä Joe-sedän hallinnon jälkeen tuommoisiakin kappaleita sai levyttää.
Kuvassa on vaihtoehtoinen, vielä tosin käytännössä kokeilematon, energiamylly jäämässä lumen alle kuvassa vasemmalla oleva omenapuu näkyy näissä kuvissa.
Mutta "näihin kuviin ja näihin tunnelmiin", kuten urheilutoimittajan kuuluu sanoa,
Huomenna on vuorossa viimeinen palindromiaapisen kirjain, joka ilman yllätyksellisyyttä on Ö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti