Pähkäilin eilenillalla myöhään palindromiaapisen parissa. Äksään asti on nyt tehty. Öisin klo 00.00 ne on ajastettu aukeaviksi aamuvirkkujen askareiksi. Voi olla, että tulen hulluksi niiden kanssa, jos en jo ole.
Lomalla kuitenkin olen. Omaishoitajan kolmen vuorokauden lomasta on kolmas päivä menossa. Kerran kuussa maanantaina puoleltapäivin se alkaa ja torstaina päättyy. Lisäksi kevätpuolella on hoidettavalle pari KELA:n myöntämää 5 vuorokauden kuntoutuslaitosjaksoa. Lapset olivat viikonloppuna täällä toimessa mukana. Tyttö lähti kumppaninsa kera eilen Kapkaupunkiin. Tavoitteena on mennä sukeltamaan häkissä valkohaiden keskelle. Amerikkalaisessa saippuasarjassa tuosta väännettäisiin jo vitsiä kummasti - perhehelvetistä rauhoittumaan...
Palindromitestin lisäksi olen harjoittanut ruumiillista liikuntaa lumitöiden muodossa. Talvi jatkuu, eikä ole hävinnyt välillä minnekään, vaikka meediot sanoivat sen tulleen takaisin. Lunta on tullut niin, että äsken päättynyt urakka toissapäiväisen ja sitä edeltävien päivien sateiden ja aurojen tieliittymän tukkimisen osalta oli kauden kovin, hardest so far, kuten amerikkalaiset sanovat.
Keskiviikko on soittokunnan harjoituspäivä, tänään kuitenkin soittajilla on sairautta ja muita menoja, ja pidämme siitä vapaata. Kesäkuun kirkkokonserttiin harjoittelemme harrasta ohjelmaa, muuten soitamme valsseja, humppia, jatseja ja muita renkutuksia. Kanssamme esiintymään kirkkoon on lupautunut vakiosolistimme, ensi kesänä konserttilavat jättävä oopperalaulaja.
kavi
VastaaPoistahyvä välillä kuulla että toisessa päässä on arkipäivää elävä tavan ihminen.
Hajoitit diarointisi tarkemmin kuin minä 15.2.
Mitä palikointiin tulee niin älä panikoidu.
Itelläni on hirmunen homma painia tuo Päätalo toisen kerran nurin; Kirjavinkeissä 6 on jo julki, kaheksan luettu = enää 18 x 600 (reilut 10 000)sivua jäljellä.
Viime vuonna kerran kuussa toistuva Eeva Kilven allakka tuntui isomptöiseltä, vaikka siinä vain satasen sivua luettavaa: sen verran pohditumpaa oli teksti.
ps
VastaaPoistaootte muuten Päätalon kanssa samoissa aakkoskantimissa: Kallekin sanoi vanhoilla päivillään että nyt pitäisi opetella vielä aakkosjärjestys X:stä eteenpäin on heikossa kantimessa ossaaminenö
Ruåtsalainen åå ån nyt paketissa. Nyt enää ne kaksi viimosta, auml ja ouml, kuten html-kielellä sanotaan.
Poista