4.1.2016

Tammikuu 1956

Jänskää on havaita, että muistan selkeähkösti 60 vuoden takaisia tapahtumia. Lapsempana ollessani kuusikymppinen ihminen oli mielestäni tooosi vanha. Mummoilla huivi päässä ja koukkuiset sormet, ukot koukkuselkäisiä kävelykepin kanssa liikehtiviä yskiviä vanhuksia.

Yllä on koulussa piirtämäni kalenterikuva vuoden 1956 tammikuulta. Suomessa tapahtui paljon tärkeitä asioita kalenteritalven keskimmäisen kuukauden pakkasissa. Kuvassa vasemmalla liitelevä mäkihyppääjä lienee Eino Kirjonen, Aulis Kallakorpi tai Antti Hyvärinen - kaikki mitalimiehiä Cortinasta tai Mäkiviikolta.

Kunnallishallinnossa lakkautettiin viimeiset taajaväkiset yhdyskunnat - toisen kunnan sisällä sijainneet kylät, joilla oli oma valtuusto, ja joiden asukkaat joutuivat maksamaan veroa myös yhdyskunnalle laajemman asuinkuntansa lisäksi. Tällaisia olivat mm. Haapajärvi, Kemijärvi, Kiuruvesi, Leppävaara, Oulainen, Tikkurila, Turenki ja Vaajakoski. Kymmenisen vuotta aikaisemmin oli kuntaliitosten yhteydessä jo lakkautettu ja Helsinkiin yhdistetty mm. Munkkiniemi, Lauttasaari, Pitäjänmäki ja Herttoniemi, Yhdyskunta huolehti lähinnä kaavoituksesta ja katujen kunnossapidosta, mutta valtuustopaikka oli monelle kunnallispoliitikolle mieluinen/mieluisa ja tärkeä. "Mieluinen/mieluisa" on sana, jota en ole juurikaan niin kuullut kuin poliitikkojen suusta. - Minulla on mieluinen tehtävä tuoda kunnan puolesta tervehdys ja ojentaa tämä vaatimaton taidelasiesine muistoksi ja hyvässä seurassa ja hengessä nautittavaksi sisältönsä suhteen.

Taajaväkisten yhdyskuntien lisäksi lakkautui Neuvostoliiton vuokra-aika Porkkalassa. Entiset asukkaat pääsivät 11 vuoden jälkeen katsomaan, kuinka vuokralainen oli leiviskänsä hoitanut.

Nämä asiat muistin jotenkuten, paitsi tuota taajaväkistä yhdyskuntaa - no, se oli ihan uusi juttu minulle; löytyi Wikistä, kuten mäkihyppääjien nimetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti