23.8.2015

Grillaussää

Oravateini huomasi talon isännän grillauspuuhissa, haki omenanraakileen, ja tuli viereiseen pihlajaan aterioimaan huomauttaen esimerkillään terveellisestä ruokavaliosta. Yleensä grillaamme kassleria, mutta nyt kun oli marketissa maustamatonta sian ulkofilettä punaisella tarralla varustettuna, ostin sitä. Kumimaistahan se on, ja siitä puuttuu kassleriin verraten energiaa esimerkiksi metsätöihin antava rasva. Pekoni näyttää onneksi menevän kaupaksi, ettei tässä nyt ihan sentään oikeitten töitten ääreen kukaan pääse rasvan puutteeseen kuukahtamaan.

Toisen kaupan DeLuxe-tuotteita mainostava Hans grillaa yhdessä ohjelmassa julkkujen kera ja kilpailee toisessa ohjelmassa toisia julkimoita vastaan. Grillauksen yhteydessä on katsoja pannut merkille kunnon mustanokisen kypsyysasteen. Palaneista sianluista saa rasvan ja ruston lisäksi vatsaa hyväileviä karsinogeenejä.

Sää on näinä päivinä yleinen puheenaihe siellä missä kaksi tai kolme kohtaavat. Kova on valitus, kun moneen päivään ei ole satanut, ja säätyypit televiisiossa vain hymyilevät kilpaa auringon kera. Kaikki me varttuneemmat henkilöt muistamme Piippu-Paavo Salmensuun, joka oli ensimmäinen TV-säämies. Oppikoulun (peruskoulua edeltäneen aikakauden pääsykokeiden kautta valikoituneelle nuorisoainekselle kohdennettu oppilaitos) konventissa (ohjelmallinen Teinikunnan järjestämä opettajien valvoma illanvietto, jonka loppuvaiheessa pojat tanssivat hitaita tyttöjen kanssa, ja jotkut nauttivat salaa alkoholia) esitin kerran Salmensuuta kartan edessä. Päässäni oli hellekypärä, jalassa huopikkaat, ja kartalle viittoilin vanhalla letkuvarsipiipulla, josta Alastalon isäntäkin olisi ollut ylpeä.

Muistaakseni Sveitsin rannikolta oli lähestymässä joku paine - oliko korkea vai matala, en muista.

   

6 kommenttia:

  1. Sellaisiahan me ihmiset olemme, aina haikaillaan sitä, mitä ei ole. Pari kuukautta sitten manailtiin hyppyset kontassa, että koskahan se kesä tulee.
    Nyt kun se on, haikaillaan sitten viileämpää.

    Muutoin, Äijäblogi iii on sitten historiaa, bittiavaruudessa ja ehkä joistain välimuisteista saatavissa.

    Piäs mänemään se parasta ennen- päeväys vähän vanhanlaeseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vae niim mänj päeväys... Mukava olj mietteitäs luveskella, listalle otetaan het kun tuas innostut. On tässä itelläe jiänä tämä vähäsen vähemmälle, mutta aeka aekoo kuttaen.

      Poista
  2. Anonyymi0.23

    Arille kommentti, että juuri eilen ja toissapäivänä ihmiset valittivat sellaisesta kuin kuivuudesta. Itse isäntää täytyy onnitella siitä, että kärttyisältä Kemppiseltä herui kiitos. kommentistasi. Kärttyisyyden http://kemppinen.blogspot.fi/2015/08/keskusrikospoliisille-pyydan.html syy on sellainen, että a) ymmärrän, mutta b) hulluille huutaminen ei auta koskaan.

    J. Vahe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista. Toinen kerta jo peräti. Eka kerralla palautetta tuli, kun piirroksen tiesin esittävän Bessemerin konvertteria.

      Poista
  3. Anonyymi0.26

    ... ja surullista, että niin innostunut kirjoittaja kuin Kemppinen sai mittansa täyteen.

    VastaaPoista