5.6.2015

Sakura

Kukkiihan ne kirsikat kuitenkin. Naapurillakin näkyvät kukkivan. Meidän omenapuut vaan eivät vielä. On ehkä parempi, että omenia ei tule, koska suuri osa niistä jää syömättä.

Kirsikankukkia tarkastelevat ohellani räkättirastaat. Saa nähdä, kumpi ennättää ensin sadon kimppuun. Mietin, kannattaisiko torjuntaan käyttää CD-levyjä, ja mikä genre linnuille olisi vastenmielisintä. Luulisin, että punk ei niitä karkottaisi, vaan päinvastoin. Ei minulla punk-levyjä olekaan, saattaa olla, että ripustan puuhun tarpeen tullen tietokoneromppuja.

Otsikon sana tarkoittaa - tai ainakin 1960-luvulla tarkoitti, pastelliliitua - ilmeisesti japanilaisvalmisteista. Mietin, mitä japanilaisvalmisteita meidän taloudessamme oli 60-luvulla. Mieleen tulevat ainakin Clover-merkkinen kiikari ja Fujica-merkkinen 8 mm:n kaitafilmikamera. Tavallinen kamera oli valmistettu Saksan Demokraattisessa Tasavallassa. Ilmaisussa "demokraattinen tasavalta" sanotaan sama asia kahteen kertaan, joten lienee selvää, että kukaan ei ole tasa-arvoisempi kuin joku toinen.

Yllä oleva kuva on otettu japanilaismerkkisellä Olympus-kameralla, joka näyttää olevan valmistettu Kiinassa. Nykyään ajelen japanilaismerkkisellä autolla, joka on valmistettu Britanniassa.

Paitsi väriliitua, jonkin kouluasteen oppikirjassa on myös Sakura-laulu. Kaikkihan sen osaavat laulaa, ketkä tunnilla hereillä jaksoivat olla, mutta osaattekos Sakura Ikimono Gakaria? Tästäpä sen voitte opetella, ja kajauttaa kirsikkapuistossanne kilvan räkättirastaiden kanssa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti