Muistelin, että jossakin olen nähnyt kulttuurista kertovan kuvan. Kiipesin kirjahyllylleni linkin kuvassa vasemmalla ylhäällä näkyvien MMM-kirjojen tykö, vedin eturivistä muutaman uudemman pois ja kurotin takaa 50-luvun alkupuolen niteitä.
Yllä oleva kuva löytyi vuoden 1955 kirjasta sivulta 216 lehdistöä ja pilakuvia käsittelevästä osiosta. Kuvan on piirtänyt tanskalainen Robert Storm-Petersen.
Lehtikirjoitusten perusteella taiteilijat ja muut kulttuurihenkilöt elävät eri kuplassa kuin maalaiset ja niiden äänestämät puolueet. Joku ei tunne ketään persuja äänestäneitä. Hyvin paljon mahdollista, jos vaalisalaisuus ei rakoile. Minäkin tunnen muutaman mahdollisesti kyseeseen tulevan, mutta en tiedä, kenen numeron uurnaan tai esikuoreen ovat sujauttaneet.
Eräs kansan- ja Sisun (ei suomalainen automerkki eikä pastilli) edustaja havittelee Kansallista Vallankumousta. Vallankumoukset ovat tietysti mukavia ja kätsiä juttuja järjestää asioita tolalleen, mutta on niillä huonotkin puolensa. Varsin epämiellyttäviä ilmenemismuotoja on esiintynyt, kun vallankumous ja kulttuuri on yhdistetty samaan sanaan kuten suuren itäisen naapurimme vielä suuremmassa itäisessä naapurissa takavuosina. Puhemies siellä oli muuten myös kova uimamies. Paikallisten todistuksen mukaan hän ui joka aamu kolme kertaa Punaisen joen yli. Ongelma koitui siitä, että hän jäi aina eri rannalle mistä oli lähtenyt.
Olen sanonut ennenkin, että hallitus on hyvä - olipa siellä mikä puolue tahansa vallan kahvastossa - niin kauan, kun sen agentit eivät tule aamuyöllä mustalla autolla hakemaan ajelulle ja kyselemään kuulumisia ikävään sävyyn.
Jylisevä hyväksyntäni.
VastaaPoista