16.4.2015
0,5 Q:ta P:sta
Sateli lunta viime yönä. Nyt se on jo sulanut. Peippolauma temmelsi syöttöpaikan ympäristössä. Frincilla coelebsien lisäksi joukossa oli myös jokunen Carduelis chloris. Muutama vuosi sitten opettelin ulkoa lintukuvastossa olleiden suomalaisten siivekkäiden latinalaiset nimet - tai niistä vain ne, joissa kumpikin osa on samankaltainen; Cygnus cygnus, Bubo bubo jne.
Ylimmässä kuvassa ihmisen ja oravan jälki yöllä sataneessa lumessa, keskimmäisessä unikot ja alimmaisessa raparperit tunkevat esiin kevätmaisemaan.
Kevään merkeistä puhuttiin äsken radiossa. Huomattava sellainen on Venäjän suora medialähetys, jossa V. Putin vastaa kansalaisten kysymyksiin. Ohjelma kestää perinteisesti useita tunteja, kysymyksiäkin on etukäteen saapunut jo useita miljoonia. Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta Putinista.
kavi
VastaaPoistavärikäs taulu alinna. Luonto se osaa väritellä asioita.
Putinista Niinistöön: ois mukava kun livenä presidenttimmekin joskus esiintyisi meille eikä nauhalta ne uuden vuoden puheet.
Tuntus juhlallisemmaltakin olla siinä heti uuden vuoden aluksi ikään kuin nokikkain ja vakuuttua että yhtä köyttä tässä vejellään ja sammaan suuntaan. Eikös?
Sammaan suuntaan vetely ja veljeily ei huono, mutta joskus voisi kyllä oikein ärjähtääkin ja lyödä nyrkkiä pöytään niin että kielomaljakko sais kyytiä. Kekkonen joskus vinoili loiskiehunnasta ja veturilakosta, mutta kunnon huutokohtaus - asiasta tietysti - voisi olla paikallaan. Kun ei ne papitkaan enää pöntöstä...
Poistakavi
PoistaRinteeltä vois onnistuakin - karjahus.
Tehokas mies on pyhä Vladimir, jos miljooniin kysymyksiin vastailoo...
VastaaPoistaVaan mitteepä minä valtiomiehistä. Ne on kautta aikain olleet laisiaan. Jos nyt vaikka viimevuosisataisia miettii, hiin Talliini, Hitleri ja Mussoliini olivat eppäilemätä melekosia valtiomiehiä. Kahden ensiksimainitun saldo on komea: Hilleri pisti kuus miljoonaa aabrahaminpoikaa pinoon, vaan Talliinin lukuja on vain arvailtu. Se oli suurpiirteinen mies, Abramin jälkeläisiä lähti isänsä helmaan tämän vekkulin vaikutuksesta kai jotain 10 miljoonaa. Penan saavutukset eivät liene yhtä mittavat. Mutta onhan nuita muitakin, ihmiskunnan historia on melko ankeaa luettavaa noilta osin. Enkä nyt tarkoita pelkästään Abramin jälkeläisiä, kyllä ne on valtiomiesten väkivaltakoneistoille kelvanneet kaikenrotuiset immeiset.
Nähtäväksi jää, meinottelleeko pyhä Vladimir kilpasille näiden kanssa.
Vielä tuli valtiomiehistä mieleen Söössilli. Soppii näin vaalien jälkeiseen aikaan hyvin muuan Vinstonin lausahus: "Temokratija on kaikista pölöjin ja onnettomin hallintomuoto. Paehti jos verrattaan sitä muihin hallintomuotoloehe".