Useampi n. 20 kilogramman painoinen hiekoitussepelisäkillinen on pitänyt sirotella pihan luistavaa keliä hillitsemään. Jääkerroksia on useita, ja sen, minkä plussasää päivällä sulattaa ja hiekan upottaa, pakkassää yöllä jäädyttää ja jättää sepelinmuruset näkymään kirkkaan jään läpi kitkattomina.
Punaisista puuhevosistaan ja falukorvista tunnetulla paikkakunnalla on viime päivinä myös puhuttu ja punnittu keliä. Pakinoitsija Ollin muinaisessa pakinassa kehutaan suksivoidetta, joka käy kaikille keleille paitsi per- rin- ja enkeleille - olikohan siinä lueteltu myös kik - tuskin vain. Voitelu on joillakin onnistunut niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.
Eilisen naisten hiihdon aikana televiision päivystävät asiantuntijat keskustelivat ja selvittelivät juottotekniikkaa.
Olin vuosikymmeniä sitten seuraamassa erästä kansainvälistä kilpailua ja muistan, kuinka juottomies vahingossa tarjosi hiihtäjälle nestettä omasta mukistaan. Toimitsija oli istunut iltaa paikallisessa pubissa ja vauhtiin päästäkseen seuraavan päivän kisaan varustautunut tuhdilla spriiannoksella, jonka oli sekoittanut mustikkakeittoon nauttiakseen sitä huomaamattomasti. Kun nesteytettävä urheilija tuli paikalle, juottaja työnsi mukinsa tämän kouraan. Hiihtäjä kippasi liemen kitusiinsa ja ärjähti niin, että edellä oleva kanssakilpailija laski pelästyksissään koivua päin. Hiukan myöhemmin hiihtäjä ryhtyi haastamaan riitaa takana tulevien kanssa, jotka varmuuden vuoksi eivät uskaltaneet tätä ohittaa. Maaliviivan jälkeen mies nukahti ladulle, mutta oli virkeänä palkintojenjaossa kysellen toimitsijoilta mustikkakeittoa. Lehdet kirjoittivat voittajan hengen haiskahtaneen, mutta lukijat pitivät sitä tiedotusvälineiden parjauskampanjana.
Just nyt on meneillään miesten 50 kilometriä (herrarnas femmil på svenska) ja hyvin näyttää luistavan.
VastaaPoistaMuuten vanhakansa, minä mukaan lukien, sirottelee polkujensa jääpaikkoihin tuhkaa.
//Eija
Aska bra, men smutsar skor ;)
PoistaHiekoitussepeli on kahtalainen aine. Toisaalta sitä käyttäen pystyy varjelemaan pihassaan kulkijat lankeamiselta ja vakaviltakin vammoilta.
VastaaPoistaToisaalta allekirjoittaneelle kävi jokunen viikko sillä tavalla, että tytärpuolen muuttoa avustettaessa heittelin pakettiautoa omistajalleen palauttamaan lähtiessäni neljä hiekoitussepelisäkkiä Hiace- pakettiauton takaosaan sillä seuraamuksella, että kiertäjälihakset katsoivat parhaaksi kramppiintua. Noidannuoleksihan sitä sanotaan.
Tuli siinä muutama aamu aloitettua melkein Katkismuksen ohjeilla, kun piti könytä sängystä alas ensin polvilleen lattialle.
Hiihtokilpailuja en ole tullut seuranneeksi, enkä myöskään Uuden musiikin kilpailua. Viimeksi olen tainnut seurata jotain laulu- tai viulukilpailua, ja siitäkin on vuosia.
Mukavaa, että Savossakin alkaa kevät tuleskelemaan. Vuan tiälläpä ee oo lunta juur missään ennee!