Sukulaisista ja vannomattomista valoista

Jouluaatonaaton sää kirkastuu. Lunta on jo ihan tarpeeksi, kiitos vain.  Jouluna usein kohtaamme ja muistelemme sukulaisia, niin edesmenneitä kuin edeskäypiäkin. Amerikassa näkyy olevan kilpailuja komeimmista jouluvaloista, Suomenkin näköradiosta näitä on voitu seurata. Kesällä jo innokkaimat kaivavat lamppuja varastoistaan ja suunnittelevat tulevia spektaakkeleita. Mikäs siinä, jos lamppuja, virtaa ja pätäkkää piisaa. Joku on pejoratiivissävyisesti määritellyt parhaiksi jouluvaloiksi etenevät jouluvieraiden auton takavalot.

Vähän Sudenpentujen Käsikirjaa muistuttavassa sivustossa, Futility Closetissa, jota pääsee lukemaan tämän sivun oikeasta laidasta kuten muitakin mielestäni lukemisen arvoisia tekstejä, oli pari päivää sitten seuraava sukulaisuussuhteita käsittelevä vanha tarina, jonka toki olen kuullut ennenkin, mutta lukijoiden kiihkeistä pyynnöistä huolimatta julkaisen tämän tositapahtumiin oletettavasti perustuvan kertomuksen suomennettuna ja ilman traagista loppuratkaisua.

Mies nai lesken, jolla oli aikuinen tytär. Miehen isä kävi kylässä, rakastui tyttöön ja meni tämän kanssa naimisiin. Niinpä isästä tuli miehen vävy ja tytöstä äiti. Vähän ajan päästä vaimo synnytti pojan, tästä tuli isän lanko ja miehen setä, sillä hän oli tämän äitipuolen veli. Isän vaimolla - siis äitipuolella - oli myös poika, hän oli miehen veli ja samalla lapsenlapsi, sillä hän oli hänen tyttärensä poika. Miehen vaimo oli hänen isoäitinsä, koska oli äidin äiti. Mies oli vaimonsa aviomies ja samalla lapsenlapsi, ja koska isoäidin aviomies on isoisä, mies oli itsensä isoisä.