5.12.2014
Joulukuun taidekalenteri 6.
Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin säädylle ja säädyttömälle! Aina on minua huvittanut savolainen tapa käyttää itsenäisestä termiä itellinen. - Myö ollaan itellisiä immeisiä, kuulee sanottavan. Itelliset tai itselliset ihmiset olivat aikoinaan niitä, joilla ei ollut taloja eikä tavaroita ja jotka asustelivat toisten tuvissa, torpissa tai saunakamareissa. Henkikirjoissa käytettiin myös muotoa loinen.
Sitten ilman aasinsiltoja 1800-luvun loppupuolen Ranskaan:
Frédéric Bazille (s. 6.12.1841) oli ranskalainen impressionisti ja myös ulkoilmamaalari. Tässä kuvassa ollaan kuitenkin sisätiloissa taiteilijan ateljeessa. Ulkoilmamaalausta helpotti ja oikeastaan mahdollisti tuubivärien keksiminen, koska ei tarvinnut käsitellä värijauheita ja niihin sekoitettavia nesteitä ulkona maisemia maalatessa. Olihan maisemakuvia tehty ennenkin, mutta viimeistely ulkona piirrettyjen luonnosten pohjalta tapahtui ateljeessa.
Bazillen suurehkossa työhuoneessa on hänen kavereitaan: Vasemmalta Pierre Auguste Renoir istumassa, Emile Zola seisomassa rappusilla, Eduard Manet ja Claude Monet (hattupäinen) keskustelemassa taiteilijan kanssa. Wikipedian kuvan seltyksessä ei mainita pianistin nimeä, mutta sanoisinpa, että hän on Claude Debussy.
Maalaus on valmistunut tammikuun alussa vuonna 1870. Sää on talvinen, ja kamiina hehkuu punaisena. Samana vuonna syttyi sota Preussin ja Ranskan välille. Bazille kaatui syyskuussa 28-vuotiaana isänmaansa ja Napoleon III:n puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti