6.11.2014

Ruotsissa ihan Jussina

Kustaa Adolfin (vai pitäisikö olla Aadolfin, ettei sotketa siihen toiseen Aatuun) päivä on, ja teillä kaikilla lippu salossa? Jaahah, no, minullakin lahosi lipputanko ja kaksikymmentä vuotta sitten, vain metallinen jalusta on vaikeuttamassa auton kääntelyä pihalla. Sitä paitsi ruotsinpihlaja [sic] on levittäytynyt entisen tangon paikalle, niin että uutta ei ainakaan siihen voi pystyttää. Nuppi on tallessa, jotta sitä voi käyttää rekvisiittana, jos tulee mieleen tehdä kuvaelma Lapinlahden Lintujen hittikappaleen innoittamana.

Koska kauan ennen isoisiämme olimme ruotsalaisia, noin ainakin hallinnollisesti, on sopivaa, että aikaisemman hallitsijamme muistopäivän kunniaksi pistäydymme emämaan puolella. Amerikkalainen Ray Conniff (s.6.11.1916) oli orkesterinjohtaja, tuottaja, sovittaja ja säveltäjä, joka videolla olevalla kappaleella aavistelee, millaista juhannuksenvietto voisi olla Ruotsissa. Aika jyrkkiä ja lumihuippuisia vuoria ja vuonoja näkyy siellä olevan muiden kauniiden maisemien ohella. Kuvaan on päässyt satamamakasiinikin, jonka ohi on usein tullut käveltyä Vanhaankaupunkiin viettämään risteilypäivää Tukholmassa.

Rumpali on tainnut hävittää palikkansa ja räpsyttelee vispilöillä - käyhän se juhannuksen tunnelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti