4.9.2014

Soittoa ja taputuksia

Edellisen jutun jatsinpoljennosta hyppäämme ranskalaiseen uudempaan torvi - tai tässä tapauksessa pillimusiikkiin."Uudempi ranskalainen" on Retuperän WBK:n termejä. Darius Milhaud syntyi 4.9.1892 Ranskanmaalla, ja sävelsi ihan korvanmukaista musiikkia, josta tässä esimerkki klarinetille ja pianolle. Kuvituksena on käytetty Raoul Dufyn maalauksia. Dufy sai vaikutteita "Les Fauves"- eli "Villipedot"-taiteilijaryhmästä, jolla nimellä arvostelijat kutsuivat Pariisin salongin vuoden 1905 näyttelyä. Säveltäjä Milhaud taas puolestaan kuului "Les Six"-ryhmään, jonka Honeggerista ja Poulencista olen kirjoitellut aikaisemmin.

Emäpitäjästämme aikanaan erotetussa teollisuuskaupungissa on viime päivinä museotoimen toimesta muisteltu lukuisia julkisia ja yksityisiä rakennuksia suunnitellutta kaupunginarkkitehtia, joka eilen olisi täyttänyt sata vuotta. Lauantai-iltana olin mukana soittamassa valmistuessaan Suomen korkeimman asuinkerrostalon/vesitornin katolla tanssimusiikkia sikäläisessä soittokunnassa. Eilen illalla soitettiin konsertti arkkitehti Väyrysen piirtämässä siunauskappelissa. Konsertin jälkeen kanttori sanoi arvelevansa, että oli ensimmäinen kerta, kun tässä rakennuksessa taputettiin.


1 kommentti:

  1. kavi

    '... soitettiin konsertti arkkitehti Väyrysen piirtämässä siunauskappelissa ...'

    Paavo valtaa uutta tilaa kuni Venäjä Ukrainassa?

    VastaaPoista