Mili ja César

Jatkamme venäläisen kulttuurin merkeissä vuoden ensimmäisellä viikolla. Innoittajana tähän on paikkakunnallamme vuodenvaihdetta viettävä matkailijajoukko, eikä kirjoittajakaan aivan osaton slaavilaisista juurista ole.

Aluksi siirrymme kuitenkin Nevan kaupunkiin, kultatorniseen Pietariin, jonka eräässä vaatimattomassa teehuoneessa tapaamme kaksi mielenkiintoista henkilöä. Eletään armon vuotta 1856.

Miekkoset teelasin ääressä ovat muusikoita, säveltäjiä. Heidän nimensä ovat Mili Aleksejevitš Balakirev ja César Antonovitš Cui - nuoria ja intomielisiä. Mutta hiipikäämme lähemmäksi, viereiseen pöytään, jotta voisimme paremmin kuulla, mistä he antaumuksellisesti keskustelevat vilkkaasti elehtien ja välillä ääntään korottaen.

- Meidän on saatava aikaan muutos, César Antonovitš! Kansallinen arvokas ja perinteinen kulttuurimme rappeutuu länsimaisten vaikutteiden puristuksessa, Balakirev sanoo. - Länsimaisen musiikin sävelkieltä yhdenmukaistava tyyli, kuolettava sääntöjen noudattaminen hävittää kaiken omaperäisyyden, esimerkkinä Tšaikovski, jonka pohjavire kuitenkin on kaikesta huolimatta venäläinen, mutta länsimainen hapatus... hän jatkaa. - Mitä hyvää on länsimaisessa säveltaiteessa ja sen juhlituimmissa tulkeissa? Bach on kankea ja kivettynyt, Haydn ja Mozart naiiveja ja aikansa eläneitä, Chopin kuin seurapiirirouva...  Meidän tulee koota ryhmä, joka ajaa voimakkaasti asiaamme. Kas tässä... olen laittanut muutamia nimiä paperille. Voi olla, veliseni, että tunnet heidät - samanlaisia kuolettavaa oppia saamattomia ja avoimesti säveliä tarkastelevia kuin sinä ja minäkin. Borodin, kemisti, Rimski-Korsakov, merivoimien mies ja Musorgski, sotilas.

- Tällä joukolla meidän tulee saada venäläinen musiikki toistamaan arojemme armottomuutta, metsiemme syvyyttä, virtojemme kuohuntaa, kasakoiden hevosten ja talvisten troikkarekien vauhtia, eteläisten vuoriseutujen ja viinitarhojen helteisiä tunnelmia! Mili huudahtaa ja iskee nyrkkinsä pöytään niin että teelasit helähtävät.
- Älähän nyt, César Antonovitš sanoo - katsovat jo meitä.

Jätämme nuoret veikkoset uudistamaan kulttuuria teelasin ääreen ja kuuntelemme Balakirevin (s. 2.1.1837) cis-molli-toccatan Margaret Fingerhutin soittamana.