23.11.2013

Vahdinvaihtoa vartoessa

Säämerkonomit ennustavat lumisadetta iltapäivälle. Laskujeni mukaan se olisi jo viides ensilumi kuukauden sisällä. Vasemmanpuoleinen kulkuväline on odotellut sopivia kelejä ensimmäisestä pyrystä lähtien. Jokohan nyt on vahdinvaihto oikeasti lähellä.

Eilisen MTV:n urheilu-uutisissa, taitaa olla nykyään otsikoitu "Sport" - mitä kieltä sitten lieneekään - kerrottiin, että yhden meille eläkeläisille rahaa syytävän yhtiön johtaja on saatu uskomaan, että parempi on erota. Vahdinvaihto on siis sielläkin odotettavissa. Alustava keskustelu aiheesta oli kestänyt kuusi tuntia, kun taas kokous vietiin läpi kolmessa vartissa. Koska jostakin syystä kyseessä on virka, ei siitä voi potkia pois kuten normaalisti yhtiöstä. Yhtiökin on sitten varmaan viranomainen, niinkuin esimerkiksi kunnallinen hevosottolautakunta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti