17.11.2013

Tuiverrusta

Kahdella kielellä kielteinen kovin on päivänsankarin nimi. EI - NO! Kuulemma myrskynnytkin on lännenpänä. Täälläkin on vähän tuullut. Kun tänään teimme päiväkävelyn kuvan osoittamalle rannalle, kuului naapuritalon takaa rymähdys, ja matkalla takaisin havaitsimme ison männyn olevan vaakasuorassa. Onneksi ketään ei ilmeisesti jäänyt alle.

Myrskykuvaa en Aivazovskin tapaan saanut, kun tuuli puhalteli rannasta poispäin. Maalauksellisia veneitäkään ei rannalla eikä seljällä ollut nähtävissä. Tuunasin tervaleppiä ja Kalmalahtea esittävää kuvaa GIMP-ohjelmalla vähän synkemmäksi. Kalmalahdessa vuonna 1808 ottivat Suomi Ruotsin puolesta ja Venäjä yhteen. Paikka ei kuitenkaan ole siitä saanut nimeään, tarkkaa tietoa ei ole, mahtoiko tuossa yhdessä ensimmäisistä sodan taisteluista kukaan haavoittua saati kaatua. Täkäläinen kirkkoherrakin pelasti Varkauden suunnasta tulleen venäläisjoukon varoittamalla heitä heikoista jäistä.

Viereisen saksalaisperäisen siirtomaa-, sekatavara- ja elintarvikemyymälärakennuksen päätykolmiosta oli näköjään irronnut peltisuikale. Henkilökuntaa ja esimiehiä oli tainnut tuuliainen viedä saman tien, kun heitä mitä kohteliaimmin kärsivällisesti useamman kerran kuulutettiin pullonpalautusautomaatille ja kassoille. En ole koskaan kuullut kuulutettavan myymälään tarvittavan asiakkaita, kiitos.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti