Hedelmäsatomme näyttää lupaavalta. Luumupuita täytyy lähteä kohta tukemaan, etteivät ihan retkahtaisi. Yli kymmenen vuotta sitten istutettu omenapuu, jonka jänikset ahneuksissaan söivät melkein oksattomaksi useana talvena, kantaa nyt hedelmää. Viisi omppua näyttää siinä olevan. Vanhoissa puissa on tuotetta vaikka kuinka paljon.
Uusin yllättävä tulokas on kuvassa näkyvä luumarja. Naapurin puolella pensasaidan takana on iso kirsikkapuu, josta tämä lienee alunperin lähtöisin. En ole aikaisemmin tiennytkään, mikä puu meillä kasvaa, ja olen pienempiä vesoja ajellut ruohonleikkurilla matalaksi. Tämä on kuitenkin yltänyt runsaan parin metrin korkuiseksi.
Toivottavasti räkätti ei syö marjaa - naapurilla on puun vieressä cd-levyjä välkehtimässä, ja ehkä ne suojaavat meidänkin puolta.
Kun kirsikka kypsyy, se säilötään sokeriliemeen ja nautitaan jalallisesta kartiomaisesta lasista tikun nokassa sopivan kastikkeen kera.
kavi
VastaaPoista- Väkeviä ovat, sanoi hj kirsikoista.
Laimenna sitten aikanaan kunnolla jollain alkosella! (>50%)